Hyppää pääsisältöön
Kuva
lapsi ja kaksi aikuista ulkoilemassa metsätiellä. Kuva Jouni Kallio
Pääsisältö

Puuppola on kumpuileva, avara ja kylämäinen kaupunginosa noin 12 kilometriä Nelostietä pohjoiseen Jyväskylän kaupungin keskustasta. Rehevät viljapellot maalaismaisemineen, metsät, maalaistalot ja hevostallit luovat alueelle idyllisen ja leppoisan tunnelman.

Asuinalueet: Puuppola, Vertaala, Matinmäki

Puuppolan asutus muodostuu pääosin maatiloista ja kylän keskustaa ympäröivistä omakotitaloista. Puuppolan koulun kentällä voi harrastaa liikuntaa kaikkina vuodenaikoina ja kattava latuverkosto houkuttelee liikkujaa ladulle talvisin, uimaranta löytyy Korttajärveltä.

Matinmäen uusi pientalo alue sijaitsee Matinmäentien ja Alvajärven välissä Puuppolan taajaman eteläpuolella. Uusi alue laajentaa Matimäen olemassa olevaa, vanhempaa pientaloasutusta. Matinmäkeä ympäröivät laajat virkistysalueet ja Alvajärvi tarjoaa monipuolisia harrastemahdollisuuksia niin kesällä kuin talvella.

Alueelta on hyvät joukkoliikenne- ja kevyen liikenteen yhteydet sekä pohjoisen että etelän suuntaan. Monipuoliset palvelut löytyvät Palokan keskustasta, jonne on matkaa noin viisi kilometriä.

Kuva

Puuppolan päiväkoti.

Palvelut kartalla

 

Kirjasto

Koulutus

Koulut

Kulttuuri

Kulttuuria Jyväskylässä

Liikunta

  • Puuppolan koulun kenttä
  • Puuppolan koulun liikuntasali
  • Uimarannat: Korttajärvi

Alueellinen liikunta -> Palokka, Puuppola

Liikunta ja ulkoilu

Nuoriso

Nuoret

Puistot

  • Kolunrinteen korttelipuisto

Viheralueet

Päivähoito

Palokka - Puuppola alueen päiväkodit

Muut julkiset palvelut

Vireillä olevat kaavahankkeet

Vireillä olevat kaavat ja hankkeet

Asiasanat:  
asuinalue
kaupunginosa
Kaupunginosa: