Hyppää pääsisältöön
Kuva
Saha ja kypärä. Kuva Touho Häkkinen
Pääsisältö

Lähtökohtana kaupungin metsissä toimimiselle voidaan pitää jokaisenoikeuksia. Niillä tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää aluetta ja nauttia luonnosta jokamiehenoikeuksien sallimissa rajoissa.

Kaupungin mailta ei saa kerätä esimerkiksi tuohta, sammalta, jäkälää, joulukuusia, kuusen kerkkiä, mahlaa, pakuria tai pahkaa. Puiden kaataminen ja vahingoittaminen on kielletty. Jokamiehenoikeudella toimiminen ei siis saa aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa maanomistajalle, maankäytölle tai luonnolle. Mikäli olet epävarma tai mieleesi tulee kysyttävää, ota yhteyttä.

Vesakkoa saa siistiä oman tontin läheisyydestä 

Kun kaupunki on tehnyt "ensikertaisen" raivauksen alueelle lähimetsien hoidon yhteydessä, asukkaat voivat halutessaan siistiä alueelle syntyvää vesakkoa oman tontin välittömästä läheisyydestä. Mikäli kyseessä on taloyhtiö, vesakon siistimisaikeista on tarpeen keskustella taloyhtiössä. Raivaustöitä tulisi välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan 15.4. - 31.7.

Vesakolla tarkoitetaan raivauksen jälkeen alueelle syntyvää uutta pientä lehtipuustoa, joka voi olla versonut juuresta ja kannosta tai olla syntyisin siemenestä. Kaupungin suorittaman raivauksen yhteydessä alueelle jätettyä pienempää puustoa ei saa raivata. Käsitellylle alueelle on voitu jättää käsittelemättömiä kohtia tai pienempiä puita ja taimia kasvamaan seuraavaksi puusukupolveksi, joten on tärkeää, että näitä taimia ei kaadeta. Oman tontin välitön läheisyys voi tarkoittaa eri paikassa erilaista etäisyyttä tontista. Jos ollaan esimerkiksi 15 metriä leveällä metsäkaistaleella tonttien välissä, vesakkoa voi pitää kurissa kaistaleen puoliväliin saakka oman tontin kohdalta. Vesakon siistimisessä on huomioitava, että naapureiden mielipiteet siistimistarpeesta voivat vaihdella suuresti.

Ranta-alueita hoidetaan kaupungin rantojenraivausohjelman mukaisesti kaupungin toimesta. Asukkailla ei ole lupaa omatoimiseen rantojen raivaukseen kaupungin omistamalla maa-alueella. Jos haluat keskustella oman tontin läheisyydessä olevan ranta-alueen siistimisestä, ota yhteyttä.

Tontille ulottuvat oksat saa karsia

Naapurussuhdelaki sallii, että naapurin alueelta tunkeutuvat oksat ja juuret voi poistaa, jos niistä aiheutuu haittaa. Naapurin puolella kasvavaa puuta ei voi koskaan kaataa. Lain perusteella oksien poistamisoikeus syntyy, jos omistaja ei ole kohtuullisessa ajassa kehotuksen jälkeen poistanut haittaavia oksia. Haitta voi olla esimerkiksi merkittävä kiinteistön likaantuminen, rakennuksen vaurioituminen tai kiinteistön puolella olevan kasvillisuuden kasvuolosuhteiden olennainen huonontuminen. Jos kyseessä on taloyhtiö, oksien karsimisesta on syytä keskustella taloyhtiössä.

Toteutamme puunkaatotoiveita lähimetsien hoidon yhteydessä. Katso, milloin olemme tulossa tekemään lähimetsien hoitoa sinun asuinalueellesi.

Katso myös nämä!

Ole yhteydessä Jyväskylän sähköisen palautepalvelun kautta.

Asioiminen hoituu myös Kaupunkirakenteen neuvonnassa tai soittamalla numeroon 014 569 5000.