Hyppää pääsisältöön
Kuva
Asemankulmasta otettu kuva ulkoa - kuvassa näkyvät työllisyyspalveluiden ja Nuorten talon teippaukset. Kuva Marta Di Muro
Pääsisältö

Ohjaamo on alle 30-vuotiaiden matalan kynnyksen palvelu, josta saa ohjausta ja neuvontaa muun muassa koulutukseen, vapaa-aikaan, asumiseen, hyvinvointiin ja muihin arjen asioihin. Henkilökohtaisen neuvonnan ja ohjauksen lisäksi voit osallistua erilaiseen ryhmätoimintaan. 

Ohjaamo Jyväskylässä työskentelee opinto-ohjaajia, Onni-työntekijä, sairaanhoitaja (päihde ja mielenterveys), ohjaaja (aikuissosiaalityö), nuorisonohjaajia ja TE-asiantuntija. Ohjaamossa nuoria auttavat kerran viikossa myös asumisen asiantuntijat. Talousneuvonnan ja Kelan asiantuntijat ovat tavattavissa kerran kuukaudessa. 

Ohjaamon somesta näet tarkempia tietoja palveluista ja tapahtumista. Otathan siis seurantaan Instagramin ja Facebookin.

Nuoret ovat vahvasti mukana Ohjaamon toiminnan kehittämisessä. Ohjaamossa toimii oma nuorten kehittäjäryhmä Ideanurkka, johon kaikki alle 30-vuotiaat ovat tervetulleita.

Ohjaamot muodostavat Suomessa yli 60 toimipisteen verkoston ja Ohjaamo Jyväskylä on yksi niistä.

Lisätietoa saat ottamalla yhteyttä Ohjaamon päivystyspuhelimeen tai laittamalla sähköpostia.

Nuorten talo

Ohjaamo Jyväskylä on osa Nuorten taloa.

Nuorten talo on Jyväskylän kaupungin vastaus nuorten palveluiden sirpaleisuuteen. Nuorten talo kokoaa yhteen nuorten palveluja, jotta 13-29-vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten olisi helpompi löytää tarvitsemaansa apua ja tukea elämän eri tilanteisiin.

Nuorten talo kokoaa laajasti eri toimijoita yhteen. Samasta paikasta Asemakadulta löytää muun muassa nuorisotyön, päihde- ja mielenterveyspalvelujen, sosiaalityön sekä etsivän nuorisotyön palveluja. Nuorten talosta saa tietoa ja apua moniin eri kysymyksiin. Olipa kyse sitten asumisesta, opiskelusta, omasta hyvinvoinnista tai vaikkapa harrastuksista, Nuorten talossa nuorta kuullaan ja etsitään yhdessä askeleet eteenpäin.

Nuorten talon ja Ohjaamo Jyväskylän koordinaattori
Erika Nieminen
[email protected]
050 468 3082

Nuorten talon walk in

Aukioloajat ja viikkokalenteri
Nuorten Jyväskylä -nettisivut

Yhteystiedot
p. 050 311 8877 (klo 9-16)
[email protected]
HUOM! To 18.4. puhelin ja sähköposti vastaavat klo 12:30-16.
 

Kesätyöneuvonta
(kesätyösetelit, kaupungin kesätyöt)
[email protected]

Ohjaamo sijaitsee Nuorten talossa osoitteessa Asemakatu 4

Tilamme ovat toisessa kerroksessa ja rakennuksessa on hissi. Kulku hissille ei valitettavasti ole täysin esteetön. Mikäli sinulla on kysyttävää esteettömyysasioissa, otathan yhteyttä Ohjaamoon puhelimitse tai sähköpostilla.

Some-kanavat

Ajankohtaiset tapahtumat ja uutiset Instagramissa ja Facebookissa.

Asiasanat:  
ohjaamo