Suoraan sisältöön

Maa-ainesten otto

Maa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen pois kuljetettavaksi, paikalla varastoitavaksi tai jalostettavaksi on oltava maa-aineslain mukainen lupa (Kts. Lupa-asiat: Maa-ainesten otto).

soranottoalue

Kunta ohjaa ja valvoo alueellaan maa-ainesten ottamista. Jyväskylässä maa-aineslain mukaisena lupa- ja valvontaviranomaisena toimii rakennus- ja ympäristölautakunta.

Lupa ei ole tarpeen, jos aineksia otetaan omaa kotitarvekäyttöä varten asumiseen tai maa- ja metsätalouteen. Käytön tulee liittyä rakentamiseen taikka kulkuyhteyksien kunnossapitoon. Kotitarveotosta on ilmoitettava ottamispaikan sijainti ja ottamisen laajuus silloin, jos ainesmäärä on yli 500 k-m3.

Maa-aineslakia ei sovelleta kaivostoimintaan eikä rakentamisen yhteydessä tapahtuvaan ainesten ottamiseen ja hyväksikäyttöön, kun toimenpide perustuu viranomaisen antamaan lupaan tai hyväksymään suunnitelmaan, eikä vesialueella tapahtuvaan ympäristöluvanvaraiseen ottamiseen.

Ainesten ottamista koskeva lupa sisältää määräykset siitä, mitä hakijan on noudatettava hankkeesta aiheutuvien haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi. Sanotut seikat voidaan sisällyttää jo ottamissuunnitelmaan.

Maa-aineslupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta sekä ottamistoiminnan valvonnasta peritään kunnan maa-aineslupa- ja valvontaviranomaisen taksan mukainen maksu. Hakijalta voidaan edellyttää vakuuden antamista ennen ainesten aloittamista, jotta luvassa määrätyt toimenpiteet haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi tulevat suoritetuiksi. Maa-ainesluvan haltijan tulee vuosittain ilmoittaa lupaviranomaiselle otetun aineksen määrä ja laatu.

Ympäristötarkastaja (014) 266 5172
Ympäristötarkastaja (014) 266 5175

Ympäristönsuojelu

Käyntiosoite:
Hannikaisenkatu 17
avoinna:
ma-pe 08.00-16.00

Postiosoite:
PL 233
40101 JYVÄSKYLÄ
______________________________

Vastuualueen johto:
Ympäristöjohtaja
Päivi Pietarinen
puh. (014) 266 5166
______________________________

Palaute
Kysy tai anna palautetta
______________________________

Henkilöstön yhteystiedot
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Ympäristönsuojelumääräykset
Kaupungin Ympäristö-sivu

Lomakkeet


Copyright © Jyväskylän kaupunki 2014 • Sivun alkuunTietoja sivustosta