Käsityökisassa etsitään vaihtoehtoja lahjapaperille
Tulevia joululahjaostoksia suunnitellessa kannattaa miettiä itse lahjan lisäksi myös sitä, miten lahjansa paketoi. JAPA ry ja Jyväskylän seudun kunnat ovat käynnistäneet yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa käsityökilpailun, jossa tehtävänä on suunnitella ja valmistaa uudelleenkäytettävä kestolahjapussi. Kilpailun taustalla on ajatus ympäristöystävällisemmästä joulun vietosta.
Kertakäyttöisistä lahjapapereista syntyy jouluna rekkalasteittain kierrätyskelvotonta jätettä, joka päätyy kuivajäteastioista kaatopaikkoja kuormittamaan. Lahjapaperit eivät kelpaa paperin- tai kartonginkeräykseen, koska ne sisältävät paljon painoväriä, teippejä ja tarroja.
Yleisö pääsee valitsemaan kisan voittajatyön
Turhan pakkausjätteen määrää voi vähentää paketoimalla lahjansa kauniiseen kestolahjapussiin. Kestolahjapussi on esimerkiksi ompelemalla tai nikkaroimalla valmistettu pussi tai laatikko, johon joululahjan voi pakata kertakäyttöisen lahjapaperin sijaan.
- Lahjapussia voi kierrättää suvussa tai vaikka kaveripiirissä vuodesta toiseen. Samalla syntyy hauska jouluperinne, kun arvuutellaan, kuka saakaan kenenkin tekemän lahjapussin ensi jouluna, innostaa koordinaattori Anna Sarkkinen JAPA ry:stä.
Kilpailu on kaikille avoin. Lahjapussin voi valmistaa esimerkiksi ompelemalla, virkkaamalla, huovuttamalla tai nikkaroimalla. Voittajat valitaan yleisöäänestyksellä. Kilpailutöiden tai niistä otettujen valokuvien tulee olla perillä 8.12.2008 mennessä. Lisätietoja ja töiden palautusohjeet löytyvät osoitteesta http://www.sotkutontapaivaa.fi*.
Anna lahjaksi elämyksiä ja palveluja
Joulunalusaikaan sijoittuu perinteisesti vuoden suurin kulutuspiikki. Moni lahjojenostaja miettii tähän aikaan vuodesta, mitä kannattaisi ostaa lahjaksi, jotta kuormittaisi valinnoillaan ympäristöä ja ilmastoa mahdollisimman vähän. Ympäristön ystävä antaakin elämyslahjoja tavaran sijaan. Turhia pakkauksia ei tarvita lainkaan, kun antaa lahjaksi vaikkapa lahjakortin kasvohoitoon tai konserttiin. Oma työ maksaa puolestaan vain aikaa: läheiselle voi luvata suursiivouksen, lapsenhoitoapua tai yhteisen hiihtoretken.
Perjantaina 28.11. vietettävänä valtakunnallisena Älä osta mitään -päivänä JAPA ry haastaa jyväskyläläisiä miettimään omia kulutustottumuksiaan ja keinoja muuttaa omaa kulutustaan pysyvästi ympäristöystävällisemmäksi. Joka vuosi marraskuun viimeisenä perjantaina vietettävän päivän tarkoituksena on viettää vuorokausi hankkimatta tavaraa ja käyttämättä rahaa. Teemapäivä haastaa ihmiset punnitsemaan ostovalintojaan.
Punnittuja valintoja Älä osta mitään -päivänä 28.11. luontomuseolla
Älä osta mitään -päivänä 28.11. kannattaa antaa lompakolle ansaittu vapaapäivä ja tutustua siihen, millaisia ilmaisia ajanviettomahdollisuuksia kaupunki silloin tarjoaa. Hyvä vaihtoehto on tutustua esimerkiksi museoiden tarjontaan, sillä niihin on ilmainen sisäänpääsy perjantaisin.
Päivän teemaan liittyen kannattaa käydä tutustumassa erityisesti Keski-Suomen Luontomuseossa esillä olevaan Kuumentavia skenaarioita & Viilentäviä valintoja -ilmastonmuutosnäyttelyyn. Poikkeuksellisesti museo avaa tuona päivänä ovensa yleisölle jo klo 9.30 ja sisäänpääsy on maksuton koko perjantaipäivän.
JAPA ry:n kestävän kehityksen asiantuntijat ovat Älä osta mitään -päivänä Luontomuseolla klo 9.30 - 11.30 antamassa käytännön vinkkejä ilmastoystävällisempään elämään. Tule paikalle punnitsemaan, paljonko sinun omat valintasi painavat. Kumman päästöt painavat enemmän, perunan vai riisin? Entä jaksatko nostaa ilmaan pussillisesta kaatopaikalle heitettyjä vanhoja vaatteita syntyvät hiilidioksidipäästöt?
- Toinen hyvä vaihtoehto viettää Älä osta mitään -päivää on väkertää kilpailutyö lahjapussikilpailuun tai askarrella perheelle joululahjaksi lahjakortteja, jossa lupaa tarjota äidille hartiahierontaa tai siskolle vapaapäivän ottamalla lapset hoitoon, ehdottaa Sarkkinen.
Lisätietoa:
Lahjapussikilpailu: www.sotkutontapaivaa.fi*
Älä osta mitään -päivä: www.alaosta.fi*
Kuumentavia skenaarioita & viilentäviä valintoja -ilmastonmuutosnäyttely: www.jyu.fi/erillis/museo/luonto/nayttelyt/vaihtuva*
Teksti: Kati Kankainen
Kuvat: Helena Mäkinen (joululahjapussit, kuva 1), JAPA ry:n arkisto (kuva 2), , Tapani Kahila (ilmastonmuutosnäyttely, kuva 5),