Suomen Lasten Parlamentin täysistunto Jyväskylässä 7.11.
Suomen Lasten Parlamentti kokoontuu perjantaina 7.11. valtakunnalliseen täysistuntoon Jyväskylä Paviljonkiin. Täysistunnon teema on Iloa elämään. Paikalle odotetaan lähes 400 lasta noin 250 kunnasta. 5.-7.-luokkalaisten edustajien kanssa Jyväskylään saapuu noin 300 aikuista saattajaa. Jyväskylästä täysistuntoon osallistuvat Säynätsalon koulun 6.-luokkalaiset Kiia Kekkonen ja Suvi Moisio.
Pääosa parlamentaarikoista saapuu kokouskaupunkiin jo torstaina, jolloin heille järjestetään teatteriesitys Jyväskylän kaupunginteatterissa. Varsinainen kokouspäivä, perjantai 7.11., alkaa Jyväskylä Paviljongissa ilmoittautumisella klo 8.00.
Täysistunnon avajaissanat klo 9.00 lausuu Lasten Parlamentin hallituksen puheenjohtaja 12-vuotias Silva Järvinen. Kokouspäivä päättyy perjantaina noin kello 16.00, jolloin edustajat ehtivät vielä mukavasti paluukyyteihin. Istuntopäivän yhteinen ohjelma on osoitteesta http://www.lastenparlamenttiyhdistys.fi/Jyvaskylanistunto kohdassa Lasten ohjelma.
Suomen Lasten Parlamentin toiminta alkoi viime vuonna Tampereella noin 200 kunnan ja 350 lapsen voimin. Vuoden aikana toimintaan on tullut mukaan 36 uutta kuntaa, joten Jyväskylään odotetaan saapuvan ennätysmäärä osallistujia. 28.10. mennessä ilmoittautuneiden kuntien lista on internetissä osoitteessa: http://www.lastenparlamenttiyhdistys.fi/Jyvaskylanistunto/istuntoonilmkunnat .
Täysistunnon aiheet lasten omista kokemuksista
Täysistuntopäivän asialistalla ovat Suomen Lasten Parlamentin verkkoistunnoissa ja –työryhmissä vuoden aikana valmistellut asiat. Kokouksen pääaiheet ovat nousseet lasten arjesta.
Teemoja ovat muun muassa koulukiusaamisen kitkeminen, mitä on kaveruus ja millainen on hyvä koulu ja hyvä elinympäristö. Lisäksi aiheina ovat muun muassa YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotisjuhlavuosi 2009, lasten osallisuuden parantaminen kunnissa sekä tulevaisuuden Suomi 2020.
Aiheita käsitellään päivän aikana 12:ssa työryhmässä, joiden vetovastuu on pääosin paikallisilla Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen opiskelijoilla.
Lasten Parlamentin hallituksen perjantai täyttyy neuvotteluista
Samaan aikaan kun työryhmät työstävät valiokuntatyyppisesti päivän teemoja, Lasten Parlamentin 21-jäseninen hallitus käy korkean tason neuvotteluja vaikuttajien kanssa.
Jyväskylän kaupunginjohtaja ja Kuntaliiton valtuuston puheenjohtaja Markku Andersson on kautta aikain ensimmäinen Lasten Parlamentin hallituksen asiantuntijakseen kutsuma aikuinen. Hallitus haluaa keskustella Anderssonin kanssa osallisuudesta kunnissa. Hallitus tulee kysymään kaupunginjohtajalta muun muassa konkreettisia käytännön neuvoja lasten osallisuuden vahvistamiseksi.
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan kanssa tullaan keskustelemaan lapsiasiavaltuutetun ja Lasten Parlamentin yhteistyön kehittämisestä. Tapaamisen yhteydessä lapsiasiavaltuutettu Aula tulee pyytämään Suomen Lasten Parlamenttia ja Lasten Parlamentin hallitusta omaksi asiantuntijaelimekseen.
Oheisohjelmana aikuisten seminaari
Lasten Parlamentin täysistunnon yhteydessä järjestetään myös aikuisten seminaari, jossa puhumassa ovat muun muassa kehittämispäällikkö Outi Hurme Suomen vanhempainliitosta, sosiaalityön lehtori, YTT, Johanna Kiili Jyväskylän yliopistosta, FT, ympäristöpsykologi Marketta Kyttä Teknillisestä korkeakoulusta. Ohjelma löytyy osoitteesta http://www.lastenparlamenttiyhdistys.fi/Jyvaskylanistunto linkistä Aikuisten ohjelma.
Lasten Parlamentti tukee lasten valtakunnallista ja paikallista osallistumista
Lasten Parlamentin taustalla on vuoden 2006 nuorisolaki, jonka tavoitteena on lasten kuulemisen ja osallistumisen edistäminen.
Lasten Parlamentti antaa 7-12 –vuotiaille lapsille vaikuttamiskanavan, mutta myös viranomaisille ja päättäjille mahdollisuuden kysyä ja selvittää erilaisia asioita suoraan lapsilta. Tavoitteena on lisäksi edistää yhteistyötä ja virikkeitä lasten aseman kehittämiseksi sekä tuottaa materiaalia, koulutusta ja neuvontaa lasten paikalliseen demokratiakasvatukseen.
Suomessa Euroopan ensimmäinen Lasten Parlamentti
Suomen Lasten Parlamentti on eduskunnan 100-vuotisjuhlavuonna 2007 perustettu lasten muodostama virallinen toimielin. Parlamentin tehtävä on edistää lasten virallista vaikuttamista, lasten oikeuksia ja lasten asemaa yhteiskunnassa. Suomen Lasten Parlamentti on Euroopan ensimmäinen virallinen demokraattinen järjestelmä lapsille.
Kunnat valitsevat edustajansa Suomen Lasten Parlamenttiin kaksivuotiskaudeksi. Viime vuonna Tampereelle saapui edustajia 224 kunnasta. Jyväskylän täysistunto on nykyisten edustajien toinen täysistunto. Vuosittaisten valtakunnallisten täysistuntojen välillä edustajien ja varaedustajien työskentely tapahtuu verkossa osoitteessa: http://www.lastenparlamentti.fi .
Vaikka Suomen Lasten Parlamenttiin osallistuu jo lähes 250 kuntaa, paikallinen Lasten Parlamentti toimii vasta alle kymmenessä kunnassa. Paikallisen toiminnan aktivointi onkin yksi Lasten Parlamenttiyhdistyksen tulevaisuuden haasteista. Jyväskylässä Lasten Parlamentti aloitti toimintansa vuonna 2007.
Tervetuloa Jyväskylään Suomen Lasten Parlamentin täysistuntoon!
Jyväskylän kaupungin Lasten Parlamentti
koordinaattori Heidi Räihä, etunimi.sukunimi@jkl.fi
http://peda.net/veraja/jyvaskyla/lastenparlamentti
Suomen Lasten Parlamentti
istuntopäällikkö Eero Nerelli-Antell, etunimi.sukunimi@lastenparlamentti.fi
http://www.lastenparlamenttiyhdistys.fi
Lisätietoja:
- Suomen Lasten Parlamenttiyhdistys: http://www.lastenparlamenttiyhdistys.fi