Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Ykkönen > 2008 > Kunnallisvaalit lähestyvät - vaikuta Uuden Jyväskylän asioihin!

Kunnallisvaalit lähestyvät - vaikuta Uuden Jyväskylän asioihin!

Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän maalaiskunnan ja Korpilahden kunnan yhteiset kunnallisvaalit

Kärkisten silta, KorpilahtiVuoden 2008 kunnallisvaaleissa valitaan valtuutetut 1.1.2009 syntyvälle uudelle kunnalle eli Jyväskylän kaupungille, joka muodostuu Jyväskylän kaupungista, Jyväskylän maalaiskunnasta ja Korpilahden kunnasta. Jyväskylän kaupunginvaltuusto tulee kahtena ensimmäisenä vaalikautena muodostumaan 75 valtuutetusta.

Suomen perustuslain mukaan kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.

Suomen sekä muun Euroopan unionin jäsenvaltion, Islannin ja Norjan kansalaisella, joka viimeistään vaalipäivänä 26.10.2008 täyttää 18 vuotta ja muulla ulkomaalaisella, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta ja, jonka kotikunta on ollut Suomessa ennen 5.9.2008 vähintään kahden vuoden ajan, on oikeus äänestää vuoden 2008 kunnallisvaaleissa.

Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.

Uuden Jyväskylän keskusvaalilautakunta on tehnyt kaiken valmiiksi äänestämistä varten. Sinulla on ainutkertainen mahdollisuus vaikuttaa Uuden Jyväskylän kehityksen suuntaan ja palveluihin. Käytä äänioikeuttasi - täytä kansalaisvelvollisuutesi!

Vaalit Jyväskylä -tiedotuslehdessä:
http://www3.jkl.fi/tiedotus/lehti/index.php/2008-06/1415

Valopallo Matkakeskuksessa, JyväskyläEnnakkoäänestys 15.10.-21.10.

Ennakkoon voi äänestää 15.10.- 21.10.2008 missä tahansa kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa. Äänestämään mennessä tulee ottaa mukaan henkilöllisyystodistus.

Äänestäminen vaalipäivänä 26.10.2008 klo 9.00-20.00

Äänestää voi vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin ja ennen vaaleja postitettuun ilmoituskorttiin. Äänestämään mennessä tulee ottaa mukaan henkilöllisyystodistus.

Ehdokkaita yhteensä 572

Kunnallisvaaleihin ehdokkaita asetti 11 puoluetta, joista kaksi muodostavat vaaliliiton. Ehdokkaita asetettiin yhteensä 572.

Uuden Jyväskylän kunnallisvaalit 2008 -sivusto

Teksti:
keskusvaalilautakunnan sihteeri Terttu Heikkilä

Kuvat:
Kari A. Lehtinen (etusivu)
Pekka Suomäki
Juhana Konttinen

2008

31.12. Uuteen Jyväskylään 1.1.2009

15.12. Jyväskylä Sinfonian elämänmakuinen kevätkausi

9.12. Käsityöläisten joulutori la-su 13-14.12.2008 klo 11-18

1.12. Kansalaisopiston kevään 2009 esite koteihin

24.11. Käsityökisassa etsitään vaihtoehtoja lahjapaperille

17.11. Mikä ihmeen Nuorten Taidetyöpaja?

13.11. Seksuaalisuus kuuluu terveyteen

10.11. Ihmisen verso kasvaa, kehittyy ja oppii

3.11. Suomen Lasten Parlamentin täysistunto Jyväskylässä 7.11.

27.10. Uuden Jyväskylän talousarviossa ennätysinvestoinnit

13.10. Kunnallisvaalit lähestyvät - vaikuta Uuden Jyväskylän asioihin!

10.10. Energiansäästöviikolla vastustetaan valmiustiloja

2.10. Vanhuksen arki on virikkeitä täynnä

29.9. Mustan komedian kolme hauskaa naista

19.9. Lasten lysti kulttuurisyksy tapahtumia pullollaan

12.9. Valo on Jyväskylässä -tapahtuma tuo esille valon myös taiteen keinoin

8.9. Jyväskylän-Korpilahden alueen pienvedet

1.9. Lontoossa yli 20 vuotta täysille katsomoille pyörinyt Veriveljet-musikaali avaa Jyväskylän kaupunginteatterin syksyn

25.8. Arkkitehdit ja tutkijat kokoontuvat Alvar Aalto –tutkijatapaamiseen Jyväskylään 30.–31.8.2008

18.8. Myrsky -elokuvan puvustuksia Jyväskylässä

11.8. Ilkivalta aiheuttaa kuluja ja mielipahaa

4.8. Kansalaisopistoissa rakennetaan hyvinvointia

28.7. Neste Oil Ralli 31.7–3.8.2008

21.7. Killerillä jotain uutta, jotain vanhaa

14.7. Jyväskylä Sinfonian syksyn 2008 ohjelmistossa löytyy kauhua ja kauneutta

4.7. Jyväskylän Kesä sykkii elämää 8.-13.7.

24.6. Säällä kuin säällä museoon!

16.6. Haittakasveja hävitetään kilpaillen ja kampanjoiden

9.6. Painovirhe avaa silmät toimittajan työlle

6.2. Jyväskylä Summer Jazzien jazzklubeilla kovia esiintyjiä monenlaisen menon ystäville

27.5. Suomen käsityön museon perusnäyttelyt uudistuvat

19.5. Jyväskylä Sinfonia festivaalikesästä syyskauden avaukseen

12.5. Miltä pihasi näyttää?

6.5. Katse kaupungin komistuksiin

28.4. Kesällä kampanjoidaan mäyräkoirien heitteillejättöä vastaan

21.4. Kevät on näytön paikka kansalaisopistossa

16.4. Opiskelija tarvitsee elantoa kesälläkin

7.4. Genväg till Sverige - Sverigedag i Jyväskylä

31.3. Kansalaisopiston taiteen perusopetukseen haetaan 1.4. alkaen

20.3. 171-vuotias Jyväskylä juhlii Jyväskylän päiviä 25.3. alkaen

13.3. Lounaasta tehoa, elämyksiä ja virkistystä

10.3. Rudolf Barshai konsertoi ja levyttää Jyväskylässä

4.3. Sotkutonta päivää! -kampanja käynnistynyt

25.2. Jyväskylä Sinfonia konsertoi Valtakunnallisten Puhallinpäivien konserttisarjassa

19.2. Uusi Jyväskylä - uusin askelin huomiseen luottaen

11.2. Mitkat saapuvat

4.2. Vasullinen asiaa lapsesta

28.1. Anssu-peikko innostaa lapsia lajittelemaan

23.1. Hymyä nuorten elämään

14.1. Ilmaista oppia kansalaisopistosta

2.1. Jyväskylä Sinfonialla on nimekkäiden kapellimestarien kevät

« aiempia Ykkösiä

* = linkki ulos
** = linkki seutusivuille


Copyright © Jyväskylän kaupunki 2010 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta