Lasten lysti kulttuurisyksy tapahtumia pullollaan
Lasten lysti kulttuurisyksy Jyväskylässä on tänä syksynä täynnä riemukasta menoa muksuille. Syyskauden teemana ovat kuvitteelliset maailmat ja sen myötä kaupungissa sukelletaankin tarinoiden ja teatterin taikapiiriin. Lasten- ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitta on koonnut lapsille ja perheille suunnatun ohjelman, joka tarjoaa mahdollisuuden nauttia yhdessä koko perheen näyttelyistä, elokuvista, satutuokioista, taikuudesta, nukketeatterifestivaalista, teatteriesityksistä, tanssisaduista, konserteista ja jouluisesta ohjelmasta. Tilaisuudet on suunnattu päiväkoti- ja koululaisryhmille, perhepäivähoidossa oleville ja lapsille perheineen. Tapahtumapaikkoina ovat eri puolilla kaupunkia mm. koulut, päiväkodit, kirjastot, museot ja monet muut kaupungin kulttuurilaitokset.
Lasten Loiskis aloittaa
Syksyn monipuolisen lastenohjelman aloittaa Lasten Loiskis -kulttuuripäivät, joita vietetään 27.9.-8.10. seudullisena tapahtumana kuntien omilla ohjelmilla Jyväskylässä, Jyväskylän maalaiskunnassa, Muuramessa, Laukaassa ja Hankasalmella. Jyväskylän ohjelmassa on konsertteja, tanssi- ja teatteriesityksiä sekä aamu- että iltaesityksinä. Mukana on monenlaista musiikkia, kuten Teatteri Eurooppa Neljän lastenlaulukonsertti, Herra Heinämäen lato-orkesterin reipas rytmimusiikkisetti ja kansanmusiikkia hyödyntävä satuooppera Köyhä veli, pohatta veli. Teatteriesityksistä löytyy vaihtoehtoja monenikäisille lapsille vauvoista kouluikäisiin. Esitysten aiheet vaihtelevat vanhoista tutuista saduista nykypäivän tarinoihin arkipäivän sankaruudesta, erilaisuuden hyväksymisestä ja vaikkapa jätteiden kierrätyksestä.
Satujen ja tarinoiden hohtoa
Valtakunnallisen lastenteatterin teemavuoden kunniaksi kaupungissa on koko syksyn ajan sadunhohtoisia teatteriesityksiä. Kannattaa siis kurkistaa Hei, ne elää! - lasten nukketeatterifestivaalin, paikallisten teatteriryhmien ja Jyväskylän kaupunginteatterin ohjelmistoon. Huoneteatterin järjestämä lastenteatteriviikko on heti syyslomaviikon jälkeen ja nukketeatterifestivaalia vietetään 11.-14.11. Silloin on mahdollista päästä mukaan Satusafarille tai Aikamatkalle dinosaurusten maailmaan. Myös Villijoutsenten tarina ja Väkkiviipelien kylän elämä tulevat tutuiksi. Tapahtumassa esiintyvät Nukketeatteri Pikku Kulkuri, Teatteri SudenEnne, Nukketeatteri Annos, Teatteri Mukamas ja paikallinen Teatteriryhmä Vinha.
Satujen ja tarinoiden parissa koetaan ihmeitä ja jännittäviä hetkiä myös Lumottu metsä -näyttelyssä 21.10.–9.11. kaupunginteatterin lämpiössä. Näyttely on Helsingin Annantalon taidekeskuksen tuottama kiertonäyttely, joka tuo yleisölle elämyksellisesti koettaviksi Grimmin satujen maailmat. Näyttelyyn voi tutustua joko itsenäisesti tai osallistua elämykselliselle yleisöopastukselle. Lumottuun metsään liittyy myös erilaisia työpajoja ja oheistapahtumia, jotka on suunnattu lähinnä koulu- ja päiväkotiryhmille.
Musiikista ja tanssista piristystä pimeyteen
Marraskuun pimeyteen tuo piristystä aurinkoinen musiikki ja vauhdikkaat tanssisadut. Mukaansatempaavissa Laululaari-konserteissa on tanssia, afrikkalaisia rytmejä ja tuttuja sävelmiä eksoottisin sovituksin. Hullut hattuset hassuttelevat omassa konsertissaan hauskojen tarinoiden ja tarttuvien melodioiden parissa. Marraskuun ohjelmasta löytyvät myös Jyväskylän tanssiopiston tanssisatu ja Loiskis-orkesterin ja jyväskyläläisten tanssijoiden yhteistyössä toteuttama kertomus Liisa-tytön seikkailusta metsässä.
Tarinoiden teema jatkuu 10.11. Sanataidepäivänä, jolloin tarjolla on RunoSanaSoppaa, SanaSalaSoppaa, tarinakeittoa ja tarinapitkoakin! Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. syttyvät taikalamput Kirkkopuistossa, kun lapset kantavat paikalle Taikalampun valon. Tapahtuma järjestetään samanaikaisesti kaikissa Taikalamppuverkostoon kuuluvissa lastenkulttuurikeskuksissa ympäri Suomen.
Syksyn ohjelmisto päättyy jouluisiin tunnelmiin joulukonserttien ja -tarinoiden myötä. Elävän joulukalenterin yllätysluukut avautuvat jo kuudetta kertaa Jyväskylän kirjastoissa joulukuussa. Lasten lystin kulttuurisyksyn ohjelmistoon kuuluvat lisäksi Minikino- ja Jälkkärikino-näytökset ja Jyväskylän museoiden lapsille sopivat näyttelyt oheisohjelmineen.
Ohjelma yhteistyön tulos
Jyväskylän kulttuuripalvelukeskuksen hallinnoima lasten- ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitta on koonnut syksyn ohjelman yhteistyössä monien toimijoiden kanssa. Mukana ovat Alvar Aalto -museo, Jyväskylän Huoneteatteri, Jyväskylän kaupunginkirjasto - Keski-Suomen maakuntakirjasto, Jyväskylän kaupunginteatteri, Jyväskylän seudun kansalaisopisto - sanataiteen perusopetus, Jyväskylän Taidemuseo, Jyväskylän Tanssiyhdistys ry, Keinulauta-työryhmä, Keski-Suomen museo, Keski-Suomen tanssin keskus, Lasten Parlamentti, Loiskis ry, Sana-Sepot ry, Sanataideyhdistys Rapina ry, Suomen käsityön museo ja Teatteriryhmä Vinha.
Lasten lysti kulttuurisyksy Jyväskylässä -ohjelmaesitettä on jaossa mm. kirjastoissa, päiväkodeissa, Nikolainkulmassa ja Jyväskylän kaupungin neuvonta- ja palvelupisteissä sekä eri yksiköissä.
Ohjelmaan voi tutustua osoitteessa http://www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/lapset
Teksti: Sanna Natunen / Pirjo Kauhanen
Kuvat:
Etusivu - Teatteri Capalle: Kissan kiemurat
Teatteri Mukamas: BOING - ja kaksi minuuttia (Funform ky)
Taikuri Alfrendo (Soila Puurtinen)
Loiskis ja tanssijat: Liisa ja tädätsedäm metsässä (Sari Ilmola)