Ilkivalta aiheuttaa kuluja ja mielipahaa

Ilkivalta aiheuttaa Jyväskylässä vuosittain kymmenien tuhansien eurojen kustannukset. Esimerkiksi viime vuonna Jyväskylän kaupungilla meni tehtyjen töhryjen puhdistukseen ja rikottujen rakenteiden kunnostukseen tai uusimiseen lähes 50 000 euroa. Yhden rikotun kadunvarsiroskiksen uusimiselle tulee hintaa noin 600 euroa ja poltetun hyötykeräyspisteen uusimiselle noin 7000 euroa. Nämä kaikki kulut maksetaan yhteisistä verorahoistamme, ja jokainen varmasti keksisi niille rahoille muutakin käyttöä.
- Eivätkä ilkivallan kustannukset lankea pelkästään kuntien maksettaviksi, sillä iso osa ilkivallasta kohdistuu yksityisten yritysten, taloyhtiöiden ja asukkaiden rakennuksiin ja muuhun omaisuuteen, muistuttaa koordinaattori Anna Sarkkinen JAPA ry:stä.
Mikä on mielipahan hinta?
Ilkivalta aiheuttaa sekä suoria että välillisiä kuluja, eikä esimerkiksi rikotun leikkivälineen tai revityn kukkaistutuksen aiheuttamaa mielipahaa voida mitata pelkästään rahassa. Seuraavassa muutamia suuntaa-antavia esimerkkejä ilkivallan kustannuksista:
- Uusi roskis rikotun tilalle 600 euroa
- Uusi hyötykeräyspiste poltetun tilalle 7000 euroa
- Uusi linja-autopysäkki rikotun tilalle 5000 euroa
- Töhrityn sähkökaapin puhdistus 300 €
- Puupintaisen pienen rakennuksen uudelleenmaalaus graffitien peittämiseksi 500 euroa
- Rikotun ikkunan uusiminen 970 euroa
Ilkivallantekijä joutuu sovittamaan tekonsa työllä
Ilkivallan vastalääkkeitä ovat asennekasvatus ja valvonnan tehostaminen. Usein ilkivallantekijöitä ei saada kiinni, mutta osa saadaan. Tällöin edessä on tekojen korvaaminen ja saattaa olla, että siitä aina selviä pelkällä rahalla. Esimerkiksi Katu- ja puisto-osaston omaisuudelle aiheutuneet vahingot töhrijät ja ilkivallantekijät joutuvat sovittamaan työllä. Sovitteluneuvottelussa osapuolet keskustelevat kasvotusten tapahtuneesta ja sen seurauksista sekä sopivat korvauksesta.
- Olemme huomanneet, että tekojen sovittaminen omalla työllä on tehokkain sanktio ilkivallantekijälle. Kun joutuu polkemaan fillarilla seitsemäksi töihin korvatakseen vahingonteon, vähentää se varmasti töhrimishaluja vastaisuudessa, kertoo Jyväskylän kaupungin katupäällikkö Tuula Smolander.
Siivoton viikonloppu -kiertue havainnollistaa ilkivallan kustannuksia

Elokuun viikonloppuina Jyväskylän seudun kuntien keskustoissa voi hämmästellä erilaisia ilkivaltaa kohdanneita esineitä kuten poltettuja roskiksia ja töhrittyjä liikennemerkkejä. Kiertävän Siivoton viikonloppu -näyttelyn tarkoituksena on havainnollistaa ilkivallan ja roskaamisen määrää ja niistä aiheutuvia kustannuksia. Keskusta-alueille tuodaan esille ilkivaltaa kohdanneita esineitä, jotka varustetaan hintalapuin. Hintalaput kertovat, kuinka paljon kuluja esineiden korjaamisesta, uusimisesta tai puhdistamisesta aiheutuu.
Jyväskylän kävelykadulla Aren aukiolla Siivoton viikonloppu -näyttely on 16.-17.8. Lauantaina 16.8. klo 10-13 kampanjaa esitellään yleisölle. Muun aikaa viikonlopusta näyttelyyn voi tutustua omatoimisesti.
Siivoton viikonloppu -kiertueen järjestää JAPA ry yhdessä Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän maalaiskunnan, Laukaan ja Muuramen kuntien kanssa. Kiertue on osa roskaamisen ja ilkivallan vastaista Sotkutonta päivää! -kampanjaa.
Lisätietoja:
Sotkutonta päivää! -kampanjasivusto http://www.sotkutontapaivaa.fi*
JAPA ry:n koordinaattori Anna Sarkkinen (040 593 8541, etunimi.sukunimi@jkl.fi) tai Kati Kankainen (0400 361 365, etunimi.sukunimi@jkl.fi).
JAPA ry ( http://www.japary.fi* ) on jyväskyläläinen kestävää kehitystä edistävä yhdistys.
Teksti: Kati Kankainen
Kuvat: JAPA ry:n, Jyväskylän kaupungin ja Muuramen kunnan arkistot