Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Ykkönen > 2008 > Painovirhe avaa silmät toimittajan työlle

Painovirhe avaa silmät toimittajan työlle

 - On tärkeää pysyä ajan tasalla ja ymmärtää, mikä saattaisi kiinnostaa myös lukijoita, kuvailee Painovirheen varapäätoimittaja Netta Lahdenperä.

Netissä julkaistava Painovirhe on nuorten itsensä ideoima sekä toteuttama nettilehti ja juttuja siihen voi tehdä vakiotoimittajien lisäksi kuka tahansa nuori. Toimittajan työssä nuori oppii tärkeitä sosiaalisia taitoja sekä mediatyöskentelyä.

Painovirheessä toimittajat saavat valita ja kirjoittaa juttuja oman mielenkiintonsa mukaisesti, esimerkiksi haastatteluja, arvosteluja, tarinoita ja perinteisiä lehtijuttuja. Kesäkuussa ilmestyy lehdestä kolmas niin sanottu monimediajulkaisu, joka sisältää lisäksi nuorten tuottamia videoita.

Netta kertoo pitävänsä toimittajan työstä paljon. Parasta hänen mielestään on tehtävän mukanaan tuomat mahdollisuudet: vaikuttaminen, oppiminen ja hauskanpito. Ykkösenä tulee kuitenkin toimittajaporukka ja hyvä ryhmähenki. Toimittajina Painovirheen Jyväskylän toimituksessa on nuoria Jyväskylästä, Jyväskylän maalaiskunnasta, Korpilahdelta, Laukaasta ja Äänekoskelta. Lisäksi Muuramessa ja Keuruulla on omat paikallistoimitukset.

Monimediaa yhteistyössä

 Painovirhe tekee paljon yhteistyötä eri toimijoiden, esimerkiksi Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Keskisuomalaisen kanssa. Painovirheen toimittajat kuvasivat yhdessä yhteisöpedagogi-opiskelijoiden kanssa Jyväskylässä Toukofest- tapahtumaa ja editoivat materiaalista muutaman videopätkän Keskisuomalaisen nettisivuille.

Kesäkuun Painovirheessä on myös nähtävissä Äänekosken, Lievestuoreen, Suolahden ja Hankasalmen nuorten ja yhteisöpedagogi-opiskelijoiden yhdessä tuottamat videot teemalla ”minun kotiseutuni”. Videot ovat nähtävissä myös NuortenLaturissa www.nuortenlaturi.fi. Kannattaa käydä katsomassa.

Uudet toimittajat ovat tervetulleita mukaan toimintaan

Painovirheessä toimittajana oleminen on monipuolista ja täysin vapaaehtoista harrastetoimintaa. Aikaisempaa kokemusta kirjoittamisesta ei tarvitse olla ja alkuun pääseminen on helppoa, koska nuoria toimittajia ohjaa Painovirheen projektisihteeri Esa Linna.

- Ohjaaminen on mukavaa ja siinä saa käyttää omia erityistaitojaan. Työ antaa minulle uusia näkökulmia nuorisotyöhön, Esa kuvailee.

Stressiä toimittajan työstä ei tarvitse ottaa, koska juttuja voi tehdä omassa tahdissa.

- Kukaan ei syö toimittajaa, vaikkei joka kuukausi ehtisikään juttuja kirjoittamaan, kertoo Netta.

Painovirhe on Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän maalaiskunnan, Keuruun, Laukaan, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan ja Äänekosken nuorten yhteinen nettilehti ja monimediajulkaisu. Syksyllä mukaan liittyy myös Hankasalmi. Ylläpidosta ja toiminnan koordinoimisesta vastaa Jyväskylän kaupungin nuorisoasiainkeskus. 11 kertaa vuodessa ilmestyvässä verkkolehdessä julkaistaan tekstin ja kuvien ohella nuorten tuottamaa video- ja äänimateriaalia. Toiminta on käynnistynyt jyväskyläläisten nuorten toimintana jo vuonna 2000.

Monimediajulkaisu Painovirhe sai avustusta 28 000 € Länsi-Suomen lääninhallituksen alueellisen nuorisotyön kehittämisrahasta vuonna 2007 ja hanke jatkuu vuoden 2008 loppuun. Painovirhe on osa NuortenLaturia, joka on verkossa toimiva seudullinen nuorten tieto- ja neuvontapalvelu.

Netta ja Esa toivottavat uudet toimittajat tervetulleiksi mukaan toimintaan!

Kesäkuun Painovirhe ilmestyy torstaina 12.6.2008.

http://www.nuortenlaturi.fi
http://www.nuortenlaturi.fi/painovirhe

Lisätietoja
Painovirheen toiminnasta projektisihteeri Esa Linnalta, p. 040 556 8726 tai esa.linna(at)jkl.fi

Teksti:
- työoppijat Heidi Hursti ja Niina Parkkonen
- yhteisöpedagogi (AMK)- opiskelijat, HUMAK, Äänekosken kampus

Kuvat: Tuija Ijäs, Esa Linna
Kuva - etusivu: Netta Lahdenperä videoi
Kuva 1. Päätoimittaja Kikka Kupsa haastattelee kaupunginjohtaja Markku Anderssonia Toukofest –tapahtumassa
Kuva 2. Painovirhe tekee myös pohjoismaista yhteistyötä, kuvassa varapäätoimittaja Netta Lahdenperä
kuva 3. Kuva Painovirheen etusivusta

2008

31.12. Uuteen Jyväskylään 1.1.2009

15.12. Jyväskylä Sinfonian elämänmakuinen kevätkausi

9.12. Käsityöläisten joulutori la-su 13-14.12.2008 klo 11-18

1.12. Kansalaisopiston kevään 2009 esite koteihin

24.11. Käsityökisassa etsitään vaihtoehtoja lahjapaperille

17.11. Mikä ihmeen Nuorten Taidetyöpaja?

13.11. Seksuaalisuus kuuluu terveyteen

10.11. Ihmisen verso kasvaa, kehittyy ja oppii

3.11. Suomen Lasten Parlamentin täysistunto Jyväskylässä 7.11.

27.10. Uuden Jyväskylän talousarviossa ennätysinvestoinnit

13.10. Kunnallisvaalit lähestyvät - vaikuta Uuden Jyväskylän asioihin!

10.10. Energiansäästöviikolla vastustetaan valmiustiloja

2.10. Vanhuksen arki on virikkeitä täynnä

29.9. Mustan komedian kolme hauskaa naista

19.9. Lasten lysti kulttuurisyksy tapahtumia pullollaan

12.9. Valo on Jyväskylässä -tapahtuma tuo esille valon myös taiteen keinoin

8.9. Jyväskylän-Korpilahden alueen pienvedet

1.9. Lontoossa yli 20 vuotta täysille katsomoille pyörinyt Veriveljet-musikaali avaa Jyväskylän kaupunginteatterin syksyn

25.8. Arkkitehdit ja tutkijat kokoontuvat Alvar Aalto –tutkijatapaamiseen Jyväskylään 30.–31.8.2008

18.8. Myrsky -elokuvan puvustuksia Jyväskylässä

11.8. Ilkivalta aiheuttaa kuluja ja mielipahaa

4.8. Kansalaisopistoissa rakennetaan hyvinvointia

28.7. Neste Oil Ralli 31.7–3.8.2008

21.7. Killerillä jotain uutta, jotain vanhaa

14.7. Jyväskylä Sinfonian syksyn 2008 ohjelmistossa löytyy kauhua ja kauneutta

4.7. Jyväskylän Kesä sykkii elämää 8.-13.7.

24.6. Säällä kuin säällä museoon!

16.6. Haittakasveja hävitetään kilpaillen ja kampanjoiden

9.6. Painovirhe avaa silmät toimittajan työlle

6.2. Jyväskylä Summer Jazzien jazzklubeilla kovia esiintyjiä monenlaisen menon ystäville

27.5. Suomen käsityön museon perusnäyttelyt uudistuvat

19.5. Jyväskylä Sinfonia festivaalikesästä syyskauden avaukseen

12.5. Miltä pihasi näyttää?

6.5. Katse kaupungin komistuksiin

28.4. Kesällä kampanjoidaan mäyräkoirien heitteillejättöä vastaan

21.4. Kevät on näytön paikka kansalaisopistossa

16.4. Opiskelija tarvitsee elantoa kesälläkin

7.4. Genväg till Sverige - Sverigedag i Jyväskylä

31.3. Kansalaisopiston taiteen perusopetukseen haetaan 1.4. alkaen

20.3. 171-vuotias Jyväskylä juhlii Jyväskylän päiviä 25.3. alkaen

13.3. Lounaasta tehoa, elämyksiä ja virkistystä

10.3. Rudolf Barshai konsertoi ja levyttää Jyväskylässä

4.3. Sotkutonta päivää! -kampanja käynnistynyt

25.2. Jyväskylä Sinfonia konsertoi Valtakunnallisten Puhallinpäivien konserttisarjassa

19.2. Uusi Jyväskylä - uusin askelin huomiseen luottaen

11.2. Mitkat saapuvat

4.2. Vasullinen asiaa lapsesta

28.1. Anssu-peikko innostaa lapsia lajittelemaan

23.1. Hymyä nuorten elämään

14.1. Ilmaista oppia kansalaisopistosta

2.1. Jyväskylä Sinfonialla on nimekkäiden kapellimestarien kevät

« aiempia Ykkösiä

* = linkki ulos
** = linkki seutusivuille


Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta