Kesällä kampanjoidaan mäyräkoirien heitteillejättöä vastaan
”Älä jätä kesäkoiraa – Mäyräkoirien kuoret eivät kuulu luontoon” -kampanjaan voi törmätä Jyväskylän seudulla tulevana kesänä muun muassa erilaisissa yleisötapahtumissa, kirjastoissa ja paikallisliikenteen linja-autoissa. Tiedotuskampanjan tavoitteena on herättää huomiota siitä, että mäyräkoirien ja sixpackien pahvikuoret sekä lasinsirut eivät kuulu puistoihin ja tienvarsille. Keulahahmoina kampanjassa ovat JYP:n A-nuoret.
Tiedotuskampanja on osa Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan, Muuramen ja Laukaan yhteistä roskaantumisen ja ilkivallan vähentämiseen tähtäävää Sotkutonta päivää! -kampanjaa. Kampanjan suunnittelijana ja toteuttajana toimii JAPA ry.
Oikea paikka kuorille on kartonginkeräysastia
Mäyräkoirien ja niiden pentujen eli sixpackien kuoria sekä lasinsiruja kertyy kaduille ja puistoihin eniten kesäkaudella erilaisina juhla- ja tapahtumapäivinä. Kesäfiiliksestä huolimatta onkin hyvä pitää mielessä, että edes juhlapäivinä lähin roskis ei ole liian kaukana.
Mäyräkoirien kuoret voidaan kierrättää viemällä ne kartonginkeräysastiaan. Oikea paikka kuorille on siis keräyskartonkiastia, ei ojanpohja. Kerätyt kartongit kuljetetaan tehtaalle, jossa kuidut kierrätetään käyttämällä ne uudelleen hylsykartongin raaka-aineena.
Kuinka toimia, jos kohtaat eksyneen kesäkoiran?
Väärään paikkaan eksyneisiin mäyräkoirapesueen jäseniin ja sukulaisiin voi törmätä mitä erilaisimmissa paikoissa. Jos itse törmäät kesäkoiran kuoriin, toimi seuraavasti:
- Nappaa kuva eksyneestä kesäkoirasta ja lähetä se osoitteeseen palaute@sotkutontapaivaa.fi.
- Toimita eksynyt kesäkoira lähimpään kartonginkeräysastiaan tai roskikseen.
Kuvien parhaimmistoa julkaistaan kampanjasivustolla http://www.alajatakesakoiraa.fi. Parhaimpia otoksia palkitsemme yllätyspalkinnoilla. Eksyneitä mäyräkoiraperheen jäseniä voi bongata myös Facebookista, kutsu kaverisikin mukaan vastustamaan mäyräkoirien heitteillejättöä!
Keskustelua roskaantumisesta kaupunginkirjaston Minnansalissa 6.5.
Pahvikuoret, lasinsirut ja muut kadunvarsille heitetyt roskat eivät ole ympäristön kaunistus. Roskaajat ja ilkivallantekijät tulisi saada kuriin, mutta miten? Tästä keskustellaan Jyväskylän kaupunginkirjaston Minnansalissa 6.5. klo 18.00 järjestettävässä tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa.
Tilaisuuden ohjelmassa on Henna Virkkusen vetämä paneelikeskustelu aiheesta ”Seis sotkuille, rajat roskaamiselle – mutta miten?”. Mukana keskustelemassa ovat vanhempi konstaapeli Saku Hämäläinen, kaupungin katupäällikkö Tuula Smolander, Mari Pitkänen Jyväskylän Elävä Kaupunkikeskusta ry:stä ja Kortepohjan Asukkaat ry:n puheenjohtaja Nico Holmberg. Myös yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun ja esittää kysymyksiä panelisteille.
Paneelikeskustelun lisäksi tilaisuudessa palkitaan toisen asteen opiskelijoille suunnatun ”Älä jätä kesäkoiraa – Mäyräkoirien kuoret eivät kuulu luontoon” -julistekilpailun voittajat. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan roskaantumisesta ja ilkivallasta sekä siitä, millä keinoin voimme parantaa asuinympäristömme siisteyttä ja viihtyisyyttä.

Lisätietoja:
http://www.alajatakesakoiraa.fi*
http://www.sotkutontapaivaa.fi*
Koordinaattori Anna Sarkkinen, 040 593 8541 tai
Koordinaattori Kati Kankainen, 0400 361 365
etunimi.sukunimi@jkl.fi
JAPA ry
Kilpisenkatu 8
40100 JYVÄSKYLÄ
http://www.jyvaskyla.fi/japa
Teksti: Kati Kankainen
Kuvat: Anna Sarkkinen