Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Ykkönen > 2008 > Kevät on näytön paikka kansalaisopistossa

Kevät on näytön paikka kansalaisopistossa

Olga Malytchevan piirros Elävän mallin piirustuksen kurssilta, jonka opettajana toimii kuvanveistäjä Seppo Uuranmäki. Kuva Rune Snellman 2008.Jyväskylän seudun kansalaisopiston taideaineiden ja kädentaitojen Jyväskylän opintoryhmien kevätnäyttely on avoinna 25.4. asti Jyväskylän kaupunginkirjasto-opistotalossa. Kevätnäyttely kerää vuosittain tuhansia kävijöitä ihailemaan, hämmästymään ja saamaan virikkeitä omiin opintoihin. Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy. Kannattaa tulla kauempaakin!

Kansalaisopiston aikuisten yleissivistävän opetuksen taide- ja taitoaineiden opintoryhmissä opiskelee Jyväskylässä vuosittain yli 3000 kurssilaista. Kurssit täyttyvät pikavauhtia ja niille pääsystä kilpaillaan!

Näytön paikkoja

Kevätnäyttely on yhteenveto opiskelijoiden ja opettajien lukuvuoden työstä. Työt todistavat, että takana on usein pitkäjänteinen, antaumuksellinen ja moniulotteinen työ kuvataiteen, keramiikan, posliinin, lasin, valokuvauksen, tekstiilityön ja teknisen työn opintoryhmissä.

Opetuksen suunnittelusta ja näyttelytoiminnasta vastaa Jyväskylässä suunnittelijaopettaja Hannele Ollakka ja käytännön opetustyöstä noin 60 kokenutta tuntiopettajaa.

Osa opiskelijoista ja opettajista on vuoden mittaan ehtinyt jo antaa näytteen taidoistaan opiston Aulagalleriassa Jyväskylän kirjasto-opistotalossa. Galleria toimii ympäri vuoden ja näyttelyt vaihtuvat noin kuukauden välein. Näyttelytilaa voivat saada niin opiston opettajat, opiskelijat kuin muutkin pientä näyttelypaikkaa tarvitsevat.

Monipuolista työtä taideaineiden ja kädentaitojen puolesta

Opisto tekee taide- ja taitoaineiden saralla monimuotoista yhteistyötä mm. eri oppilaitosten, opetus- ja työvoimahallinnon, kaupunkisuunnittelun, museoiden, tapahtumajärjestäjien ja muiden kulttuurialan toimijoiden kanssa.

Opiston kursseja voidaan hyväksilukea esimerkiksi Jyväskylän ammattioppilaitoksen käsi- ja taideteollisuusalan opinnoissa. Myös opintoihin liittyvän harjoittelun tai havainnoinnin voi suorittaa opistossa. Alan opettajille opisto on pitkään järjestänyt täydennyskoulutusta niin paikallisella, kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Käsityöalan opintomatkoille kotimaahan ja ulkomaille ovat vuosien mittaan osallistuneet kymmenet opiskelijat ja opettajat. Käsityöhön liittyvää yrittäjyyskoulutusta opisto on kehittänyt opetushallituksen tuella ja työvoimahallinnon kanssa on pyritty löytämään väyliä käsityöläisten työllistymiseen. Yhteistyönä järjestetyt seminaarit, yleisöluennot ja näyttelyiden esittelyt keräävät sankoin joukoin kuulijoita ja keskustelijoita.

Opiston taide- ja taitoaineiden taitajiin, töihin ja työnäytöksiin pääsee tutustumaan myös Yläkaupungin Yössä 24.5.2008 klo 17–19 opistolla. Lämpimästi tervetuloa!

Kevätnäyttely

Jyväskylän kaupunginkirjasto-opistotalo (opisto)
Vapaudenkatu 39–41
40100 Jyväskylä
Avoinna 25.4. asti ma–to 11–20, pe 11–18
Kuvataiteet, keramiikka, posliini, lasi, valokuvaus
Tekstiilityö: tekstiili-ilmaisu, vaatetus, käsityöperinne
Tekninen työ

Lisätiedot
Hannele Ollakka
Suunnittelijaopettaja
Jyväskylän seudun kansalaisopisto
Jyväskylä ja Muurame
p. 050 502 1597
http://www.jyvaskylanseutu.fi/kansalaisopisto

Teksti: Ritva Palviainen
Kuva: Olga Malytchevan piirros Elävän mallin piirustuksen kurssilta, jonka opettajana toimii kuvanveistäjä Seppo Uuranmäki. Kuva Rune Snellman 2008.

2008

31.12. Uuteen Jyväskylään 1.1.2009

15.12. Jyväskylä Sinfonian elämänmakuinen kevätkausi

9.12. Käsityöläisten joulutori la-su 13-14.12.2008 klo 11-18

1.12. Kansalaisopiston kevään 2009 esite koteihin

24.11. Käsityökisassa etsitään vaihtoehtoja lahjapaperille

17.11. Mikä ihmeen Nuorten Taidetyöpaja?

13.11. Seksuaalisuus kuuluu terveyteen

10.11. Ihmisen verso kasvaa, kehittyy ja oppii

3.11. Suomen Lasten Parlamentin täysistunto Jyväskylässä 7.11.

27.10. Uuden Jyväskylän talousarviossa ennätysinvestoinnit

13.10. Kunnallisvaalit lähestyvät - vaikuta Uuden Jyväskylän asioihin!

10.10. Energiansäästöviikolla vastustetaan valmiustiloja

2.10. Vanhuksen arki on virikkeitä täynnä

29.9. Mustan komedian kolme hauskaa naista

19.9. Lasten lysti kulttuurisyksy tapahtumia pullollaan

12.9. Valo on Jyväskylässä -tapahtuma tuo esille valon myös taiteen keinoin

8.9. Jyväskylän-Korpilahden alueen pienvedet

1.9. Lontoossa yli 20 vuotta täysille katsomoille pyörinyt Veriveljet-musikaali avaa Jyväskylän kaupunginteatterin syksyn

25.8. Arkkitehdit ja tutkijat kokoontuvat Alvar Aalto –tutkijatapaamiseen Jyväskylään 30.–31.8.2008

18.8. Myrsky -elokuvan puvustuksia Jyväskylässä

11.8. Ilkivalta aiheuttaa kuluja ja mielipahaa

4.8. Kansalaisopistoissa rakennetaan hyvinvointia

28.7. Neste Oil Ralli 31.7–3.8.2008

21.7. Killerillä jotain uutta, jotain vanhaa

14.7. Jyväskylä Sinfonian syksyn 2008 ohjelmistossa löytyy kauhua ja kauneutta

4.7. Jyväskylän Kesä sykkii elämää 8.-13.7.

24.6. Säällä kuin säällä museoon!

16.6. Haittakasveja hävitetään kilpaillen ja kampanjoiden

9.6. Painovirhe avaa silmät toimittajan työlle

6.2. Jyväskylä Summer Jazzien jazzklubeilla kovia esiintyjiä monenlaisen menon ystäville

27.5. Suomen käsityön museon perusnäyttelyt uudistuvat

19.5. Jyväskylä Sinfonia festivaalikesästä syyskauden avaukseen

12.5. Miltä pihasi näyttää?

6.5. Katse kaupungin komistuksiin

28.4. Kesällä kampanjoidaan mäyräkoirien heitteillejättöä vastaan

21.4. Kevät on näytön paikka kansalaisopistossa

16.4. Opiskelija tarvitsee elantoa kesälläkin

7.4. Genväg till Sverige - Sverigedag i Jyväskylä

31.3. Kansalaisopiston taiteen perusopetukseen haetaan 1.4. alkaen

20.3. 171-vuotias Jyväskylä juhlii Jyväskylän päiviä 25.3. alkaen

13.3. Lounaasta tehoa, elämyksiä ja virkistystä

10.3. Rudolf Barshai konsertoi ja levyttää Jyväskylässä

4.3. Sotkutonta päivää! -kampanja käynnistynyt

25.2. Jyväskylä Sinfonia konsertoi Valtakunnallisten Puhallinpäivien konserttisarjassa

19.2. Uusi Jyväskylä - uusin askelin huomiseen luottaen

11.2. Mitkat saapuvat

4.2. Vasullinen asiaa lapsesta

28.1. Anssu-peikko innostaa lapsia lajittelemaan

23.1. Hymyä nuorten elämään

14.1. Ilmaista oppia kansalaisopistosta

2.1. Jyväskylä Sinfonialla on nimekkäiden kapellimestarien kevät

« aiempia Ykkösiä

* = linkki ulos
** = linkki seutusivuille


Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta