Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Ykkönen > 2008 > 171-vuotias Jyväskylä juhlii Jyväskylän päiviä 25.3. alkaen

171-vuotias Jyväskylä juhlii Jyväskylän päiviä 25.3. alkaen

Tohtori OrffJyväskylän kaupunki juhlii tänä vuonna 171-vuotissyntymäpäiviään pääsiäisen jälkeisellä viikolla 13. Jyväskylän päivät tarjoavat tiistaista 25.3. sunnuntaihin 30.3. monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille eri puolilla kaupunkia. Ohjelmassa on musiikkia, teatteria, tanssia, akrobatiaa, elokuvia, liikuntaa, kiertoajeluita, taideharrastuksia, näyttelyitä ja muita juhlallisuuksia. Kulttuuripalvelukeskus on koostanut monipuolisen ohjelmakokonaisuuden yhteistyössä kymmenien paikallisten toimijoiden kanssa. Täydellinen ohjelma löytyy Jyväskylän päivien nettisivuilta www.jyvaskyla.fi/paiva.

Musiikkia kaikenikäisille

Tohtori Orff ja Herra Dalcroze -orkesteri saapuu riemastuttamaan lapsia ja lapsenmielisiä hyväntuulisella konsertillaan yliopiston juhlasaliin torstaina 27.3. klo 18.00. Yhtyeen laulaja-kitaristi Kimmo Ojala luonnehtii trion soittavan lastenmusiikkia iloisella meiningillä ja aikuisen miehen herkällä painiotteella. Luvassa on hilpeää menoa kaikenikäisille hauskojen soitinten säestyksellä.

Mukamas Nuorten yökahviloissa soi rock perjantaina 28.3. ja klassisen musiikin ystäville on tarjolla lied-konsertti Kamarimusiikkisalissa tiistaina 25.3. Ikääntyneet pääsevät pyörähtelemään tanssilattialle Sepänkeskuksessa tiistaina 25.3. ja Kivistön työväentalolla perjantaina 28.3. Piristävän musiikkituokion päiväkeskuksiin tuovat muusikko Tiina Mattila sekä Jyväskylän ammattiopiston ja musiikkiluokkien nuoret muusikot opettajineen. 40-vuotisjuhliaan viettävien Jyväskylän musiikkiluokkien ja Vox Aurea -kuoron lukuisista konserteista ja tilaisuuksista riittää nautittavaa vielä Jyväskylän päivien jälkeenkin.

Kulttuurin runsaudensarvi

Nukketeatterin ihmeistä pääsee nauttimaan Teatteri Mukamaksen koko perheen Kolme Kuningatarta -esityksessä perjantaina 28.3 Kamarimusiikkisalissa. Maankuulu nukketeatteri esittää nuorten käsikirjoituskilpailun voittaneen seikkailusadun, jossa onnellisuuden maan järkkynyttä rauhaa selvittävät rohkeat nuoret. Raakunperän jättiläinen opettaa kulttuurienvälisyyttä nukketeatteri Capellen näytelmässä Inha Rampe ja yllätysvieraat perjantaina 28.3 Nikolainsalissa. Nuorille ja aikuisille suunnattu nukketeatteriesitys Äiti maa Taidemuseon Holvissa on taas humoristinen tutkielma ihmisen ja maan suhteesta.

Jamkids

Juhlaohjelmasta löytyy myös taikatemppuja, tanssia, akrobatiaa ja musikaalihetkiä kaikenikäisille. Kauppakeskus Forumissa yllättävät keskiviikkona 26.3. jyväskyläläinen Circus Uusi Maailma sekä Lyseon lukion musikaaliryhmä otteilla 150. juhlavuoden Ryöstetty kieli -musikaalista. Nuoret osaajat katkaisevat arjen huumorilla ja musiikilla höystetyllä akrobatialla. Musikaaliryhmän nuoret tuovat lavalle räiskyvän pakkauksen rumpurytmejä, laulua ja tanssia.

Löydä uusi harrastus

Tänä vuonna Jyväskylän päivien ohjelmasta voi löytää uuden harrastuksen. Taiteen perusopetuksen toimijat esittelevät monipuolista toimintaansa avoimissa ovissa, esityksissä ja konserteissa. Viikon aikana lapset, nuoret ja vanhemmatkin kiinnostuneet voivat tutustua oppilaitoksissa käsityön, sanataiteen, teatteritaiteen, musiikin ja tanssin riemuun. Jamkids musiikkiseikkailuklubi tuo Siltasalin estradille nuoret sähkökantelestarat Anttu Koistisen ja Senni Eskelisen lauantaina 29.3. Tanssin hurmaa ja kansantanssin kiehtovaa kepeyttä on tarjolla ISOn Tanhuujien kansantanssiesityksessä perjantaina 28.3. Kansalaisopiston teatteritaiteen ryhmät patsastelevat kaupunginkirjasto-opistotalolla tiistaina 25.3. ja esittävät Keisarin uudet vaatteet –satunäytelmän kansalaisopiston salissa sunnuntaina 30.3.

Ison Tanhuujat

Tutustu kaupungin menneeseen ja tulevaan

KaupungintaloKaupungin historiaa ja kiinnostavaa tulevaisuutta voi tutkia lauantaina 29.3. kaupungintalon avointen ovien tilaisuudessa. Paneelikeskustelussa kuullaan Uuden Jyväskylän luottamushenkilöitä ja virkamiehiä, esitelmässä tutkitaan uuden kunnan maankäytön historiaa. Ohjelmassa nähdään myös mieskuoro Sirkkojen lauluyhtye Rempsetti ja Jyväskylä City Breakers -ryhmän vauhdikas tanssiesitys. Kaupungintalolta on helppo lähteä kaupungin rajojen muutoksia tutkiville opastetuille kiertoajeluille ja kaupungin historian kirjo avautuu kirjaston näyttelyissä. Kaupungin varsinaisena syntymäpäivänä 22.3. ja syntymäpäiväviikon aikana avautuu myös oiva tilaisuus tutustua kaupungissa sijaitsevien museoiden näyttelyihin ja osallistua Jyväskylän päivien museo-opastuksiin ja muuhun oheisohjelmaan.

Lisätietoja:
Jyväskylän kaupunki, kulttuurituottaja Sanna Natunen p. 014 624 798
www.jyvaskyla.fi/paiva

Teksti: Sanna Natunen

Kuvat:
Tohtori Orff: Tiina Puputti
Mukamas: Merja Pöyhönen
Isot: Jussi Kaijankangas
Jamkids: Timo Villanen
Kaupungintalo: Mikael Ratschinskij

2008

31.12. Uuteen Jyväskylään 1.1.2009

15.12. Jyväskylä Sinfonian elämänmakuinen kevätkausi

9.12. Käsityöläisten joulutori la-su 13-14.12.2008 klo 11-18

1.12. Kansalaisopiston kevään 2009 esite koteihin

24.11. Käsityökisassa etsitään vaihtoehtoja lahjapaperille

17.11. Mikä ihmeen Nuorten Taidetyöpaja?

13.11. Seksuaalisuus kuuluu terveyteen

10.11. Ihmisen verso kasvaa, kehittyy ja oppii

3.11. Suomen Lasten Parlamentin täysistunto Jyväskylässä 7.11.

27.10. Uuden Jyväskylän talousarviossa ennätysinvestoinnit

13.10. Kunnallisvaalit lähestyvät - vaikuta Uuden Jyväskylän asioihin!

10.10. Energiansäästöviikolla vastustetaan valmiustiloja

2.10. Vanhuksen arki on virikkeitä täynnä

29.9. Mustan komedian kolme hauskaa naista

19.9. Lasten lysti kulttuurisyksy tapahtumia pullollaan

12.9. Valo on Jyväskylässä -tapahtuma tuo esille valon myös taiteen keinoin

8.9. Jyväskylän-Korpilahden alueen pienvedet

1.9. Lontoossa yli 20 vuotta täysille katsomoille pyörinyt Veriveljet-musikaali avaa Jyväskylän kaupunginteatterin syksyn

25.8. Arkkitehdit ja tutkijat kokoontuvat Alvar Aalto –tutkijatapaamiseen Jyväskylään 30.–31.8.2008

18.8. Myrsky -elokuvan puvustuksia Jyväskylässä

11.8. Ilkivalta aiheuttaa kuluja ja mielipahaa

4.8. Kansalaisopistoissa rakennetaan hyvinvointia

28.7. Neste Oil Ralli 31.7–3.8.2008

21.7. Killerillä jotain uutta, jotain vanhaa

14.7. Jyväskylä Sinfonian syksyn 2008 ohjelmistossa löytyy kauhua ja kauneutta

4.7. Jyväskylän Kesä sykkii elämää 8.-13.7.

24.6. Säällä kuin säällä museoon!

16.6. Haittakasveja hävitetään kilpaillen ja kampanjoiden

9.6. Painovirhe avaa silmät toimittajan työlle

6.2. Jyväskylä Summer Jazzien jazzklubeilla kovia esiintyjiä monenlaisen menon ystäville

27.5. Suomen käsityön museon perusnäyttelyt uudistuvat

19.5. Jyväskylä Sinfonia festivaalikesästä syyskauden avaukseen

12.5. Miltä pihasi näyttää?

6.5. Katse kaupungin komistuksiin

28.4. Kesällä kampanjoidaan mäyräkoirien heitteillejättöä vastaan

21.4. Kevät on näytön paikka kansalaisopistossa

16.4. Opiskelija tarvitsee elantoa kesälläkin

7.4. Genväg till Sverige - Sverigedag i Jyväskylä

31.3. Kansalaisopiston taiteen perusopetukseen haetaan 1.4. alkaen

20.3. 171-vuotias Jyväskylä juhlii Jyväskylän päiviä 25.3. alkaen

13.3. Lounaasta tehoa, elämyksiä ja virkistystä

10.3. Rudolf Barshai konsertoi ja levyttää Jyväskylässä

4.3. Sotkutonta päivää! -kampanja käynnistynyt

25.2. Jyväskylä Sinfonia konsertoi Valtakunnallisten Puhallinpäivien konserttisarjassa

19.2. Uusi Jyväskylä - uusin askelin huomiseen luottaen

11.2. Mitkat saapuvat

4.2. Vasullinen asiaa lapsesta

28.1. Anssu-peikko innostaa lapsia lajittelemaan

23.1. Hymyä nuorten elämään

14.1. Ilmaista oppia kansalaisopistosta

2.1. Jyväskylä Sinfonialla on nimekkäiden kapellimestarien kevät

« aiempia Ykkösiä

* = linkki ulos
** = linkki seutusivuille


Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta