Rudolf Barshai konsertoi ja levyttää Jyväskylässä
Jyväskylään saapuu huhtikuun lopulla klassisen musiikin raskaan sarjan kapellimestari Rudolf Barshai oppilaansa Stéphane Rétyn kanssa. Barshain tie on kiitänyt musiikin maailmassa huipulta toiselle. Maestron 84-vuoden ikä ei tahtia haittaa, vaan esiintymiset ja levytykset jatkuvat edelleen.
Mestarinäyte-konsertissa 23.4. Barshai johtaa tunnetut sovituksensa Beethovenin ja Shostakovitshin teoksista sekä Moishei Vainbergin ensimmäisen huilukonserton. Konsertin jälkeen alkavassa levytysperiodissa orkesteri levyttää hänen johdollaan Naxos-levymerkille Vainbergin kaksi huilukonserttoa.
Patrcik Gallois kutsuu legendaarisia kapellimestareita Jyväskylään
Jyväskylässä on vieraillut Patrick Gallois’n vuonna 2003 alkaneella kaudella useita kuuluisia kapellimestareita. Tällä kertaa Gallois tarjosi oppilaansa, ranskalaisen mestarihuilisti Stéphane Rétyn, kautta omaa orkesteriaan levytykseen ehdolla, että kaksikko myös konsertoisi Jyväskylässä. Niinpä Jyväskylään saatiin kapellimestari, jonka nimen mainitseminen saa musiikkihistorian siivet havisemaan.
Rudolf Barshai oli Dmitri Shostakovitshin ystävä ja keskusteli musiikista Sergei Prokofjevin kanssa. Hän teki komean uran myös maailman parhaaksi kamarimusiikkiorkesteriksikin mainitun Moskovan Kamariorkesterin kanssa. Shostakovitshin kuoleman jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin, jossa maailmalaajuinen ura jatkuu edelleen.
Ohjelmassa on Barshain rakastettuja sovituksia
Konsertin aloitusnumeroksi kapellimestarilegenda on valinnut Dmitri Shostakovitshin Kamarisinfonian, joka on hänen oma onnistunut ja arvostettu jousiorkesterisovituksensa venäläisen säveltäjämestarin jousikvartetosta nro 8.
Solistiteoksen säveltäjä Moishei Vainberg syntyi Puolassa, mutta joutui pakenemaan juutalaisvainoja Neuvostoliittoon. Hän työskentelikin Moskovassa kuolemaansa saakka. Vainberg oli Dmitri Shostakovitshin hyvä ystävä ja otti tältä sävellyksiinsä runsaasti vaikutteita. Hänen huilukonsertoistaan konsertissa kuullaan Stéphane Rétyn tulkitsemana huilukonsertto numero yksi.
Sinfonioiden ja pianosonaattien ohella jousikvartetot kuuluvat Ludwig van Beethovenin arvostetuimpaan tuotantoon. Konsertin päätösnumerona kuultava Kamarisinfonia on Rudolf Barshain kamariorkesterille laatima sovitus Beethovenin jousikvartetosta numero seitsemän.
Yhteistyön tuloksena syntyneen äänitteen maailmanlaajuinen levitys tekee hienosti tunnetuksi Jyväskylää ja sen sinfoniaorkesteria.
Jyväskylä Sinfonian Mestarinäyte-konsertti
keskiviikkona 23.4. klo 19 Jyväskylän teatteritalossa
Rudolf Barshai, kapellimestari ja Stéphane Réty, huilu
Dmitri Shostakovitsh (sov. Barshai): Kamarisinfonia c-molli op. 110a jousiorkesterille
Moishei Vainberg: Huilukonsertto nro 1 op. 75
Ludwig van Beethoven (sov. Barshai): Kamarisinfonia op. 59 pienelle orkesterille
Liput 20/18/10 € Lippupisteestä
Rudolf Barshai
http://www.rudolfbarshai.com*
Stéphane Réty
http://www.stephanerety.com*
Jyväskylä Sinfonia
http://www.jyvaskylasinfonia.fi
Lisätiedot:
Mari Itäranta (014) 626 681 tai 0400 640 109
Teksti: Mari Itäranta