Sotkutonta päivää! -kampanja käynnistynyt
Sotkutonta päivää! on Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan, Laukaan ja Muuramen yhteinen kampanja, jonka tavoitteena on vähentää roskaamista ja ilkivaltaa positiivisen kampanjoinnin avulla. Kampanjassa mukana olevissa kunnissa järjestetään tämän vuoden aikana erilaisia tapahtumia ja tiedotuskampanjoita, joiden tarkoituksena on herätellä ihmisiä huomaamaan roskaantumisesta ja ilkivallasta aiheutuvia haittoja.
Juliste- ja kirjoituskilpailu toisen asteen opiskelijoille
Juuri avatulta Sotkutonta päivää! -kampanjasivustolta http://www.sotkutontapaivaa.fi* löytyy tietoa kampanjasta ja siihen kuuluvista ajankohtaisista tempauksista ja kilpailuista. Parhaillaan on käynnissä lukiolaisille ja ammattiopiskelijoille suunnattu juliste- ja kirjoituskilpailu. Julistekilpailun aiheena on ”Älä jätä kesäkoiraa – Mäyräkoirien kuoret eivät kuulu luontoon”. Roskariimi-kirjoituskisassa palkitaan puolestaan paras roskaantumisen ja ilkivallan vähentämiseen liittyvä teksti, joka voi olla esimerkiksi runo, räppi tai kolumni. Kilpailuaika päättyy 15.4. Kilpailun voittajatyöt palkitaan 6.5. pidettävässä tiedotustilaisuudessa Jyväskylän kaupunginkirjaston Minnansalissa. Kilpailutöistä kootaan myös Sotkutonta päivää! -näyttely, joka kiertää kesän aikana kuntien kirjastoissa.
Osana kampanjaa järjestetään myös oppilaitoskiertue, joka kiertää maaliskuun aikana Jyväskylän lukioissa ja ammattioppilaitoksessa. Koulun aulaan järjestetään infopiste, jossa opiskelijat voivat tutustua kampanjaan ja siihen liittyviin kilpailuihin ja tapahtumiin. Infopisteessä voi myös voittaa leffaliput vastaamalla roskaantumisaiheiseen kyselyyn.
Tapahtumat jatkuvat koko vuoden
Huhtikuussa kampanjassa keskitytään jokakeväiseen keskustelunaiheeseen eli koirankakkoihin. Jyväskylässä järjestetään koirankakan keräystalkoot 17.4. klo 18-20. Talkoiden aikana putsataan Harjun alueen pääväylät puhtaiksi koirankakoista. Talkoisiin ovat tervetulleita niin koiraharrastajat kuin koirattomatkin. Talkoisiin osallistujille on jaossa kotiinviemisiksi koirankakan keräyspusseja sekä Kakkis-koirankakan keräilyvälineitä, jotka arvotaan osallistujien kesken.
Kesäkuukausina huomiota kiinnitetään kadunvarsilla lojuviin mäyräkoirien ja sixpackien pahvikuoriin sekä lasinsiruihin. Mäyräkoirien kuoria vastaan taistellaan ”Älä jätä kesäkoiraa – Mäyräkoirien kuoret eivät kuulu luontoon” -tiedotuskampanjalla. Tiedotuskampanjassa hyödynnetään ”Älä jätä kesäkoiraa” -julistekilpailun satoa. Kampanjajulisteet tulevat näkymään kesäkaudella muun muassa erilaisissa yleisötapahtumissa ja kirjastoissa.
Virkkunen ja JYP:n A-nuoret kampanjan keulahahmoina
Kampanjan keulahahmoina toimivat JYP:n A-nuorten joukkue ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Henna Virkkunen.
- Ei ole mukava törmätä lasinsirpaleisiin uimarannalla tai mäyräkoirien pahvikuoriin keskellä katua. Asiaan on kuitenkin hyvin helppo vaikuttaa omalta osaltaan viemällä roskat aina lähimpään roskikseen. Lähin roskis ei ole koskaan liian kaukana, toteavat yhteen ääneen Jaakko Pelkonen, Jussi Nättinen ja Kaarlo Jormakka, kolme nuorta miestä JYP:n A-nuorten joukkueesta.
Myös kansanedustaja, Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Henna Virkkunen koki luonnolliseksi lähteä mukaan kampanjoimaan siistimmän asuinympäristön puolesta.
- Usein nuorisoa syytetään sotkemisesta, mutta myös aikuisten on tärkeätä muistaa, että he toimivat esimerkkinä nuoremmalle polvelle. Yleistä välinpitämättömyyttä on ikävän paljon, mikä näkyy esimerkiksi viikonloppuaamuisin kävelykadulla roskan ja sotkun määränä, harmittelee Henna Virkkunen.
Osallistumalla Sotkutonta päivää! -kampanjan tapahtumiin ja kilpailuihin jokainen voi ottaa konkreettisesti kantaa siistimmän ja viihtyisämmän asuinympäristön puolesta. Kampanjan suunnittelijana ja toteuttajana toimii JAPA ry, joka on jyväskyläläinen kestävää kehitystä edistävä yhdistys.
Lisätietoja:
http://www.sotkutontapaivaa.fi*
Koordinaattori Kati Korkki, 0400 361 365 tai
Koordinaattori Anna Sarkkinen, 040 593 8541
etunimi.sukunimi@jkl.fi
JAPA ry
Kilpisenkatu 8
40100 JYVÄSKYLÄ
http://www.jyvaskyla.fi/japa