Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Ykkönen > 2007 > Jyväskylän joulussa tunnelma luodaan yhdessä kaikille!

Jyväskylän joulussa tunnelma luodaan yhdessä kaikille!

Joulunavauksen yleisöäKaupungin joulunodotuksesta on vuosien varrella kehittynyt todellinen tapahtumien tarjotin. Konsertit, näyttelyt, myyjäiset, retket ja ohjelmalliset tapahtumat tarjoavat jokaiselle mahdollisuuden valita, mistä joulutunnelmaansa lähtee rakentamaan. Jo kaupungin upean jouluasun ihaileminen kävelykadun uusine jouluvaloineen ja kauppaliikkeiden somistuksineen on kokeilemisen arvoinen tapahtuma.

Jyväskylästä tehdään Joulukylä yhteistyöllä. Kaupunki on saanut valmiiksi kävelykadun jouluvalojen ykkösvaiheen ja kirsikkapuut ovat kietoutuneet valoverhoonsa. Yrityselämä puolestaan on valmiina palvelukseen auttamaan ammattitaidollaan jouluvalmistelujamme. Elinkeinoelämä mahdollistaa taloudellisilla panostuksillaan myös monet ilmaistapahtumistamme. Lukuisat yhteisöt kantavat kortensa kekoon valmistamalla ohjelmaa ja tekemällä talkootyötä tapahtumissa.
Jouluaikaan voimmekin nauttia tapahtumakokonaisuudesta joka on koottu Joulukylä Jyväskylä teeman alle. Joulufiilikseen pääsee jo 23.11. Jyväskylän Paviljongissa, jossa esitetään Teatteri Eurooppa Neljän pikkujoulushow Naururyppy. Konsertti ja teatteriesitysten saralla löytyy tänä vuonna hurjan paljon tarjottavaa.

Varsinaisia Jyväskylän Joulunavajaisia juhlitaan sunnuntai iltapäivänä 25.11. Aren aukiolla. Avajaisiin, kuten moniin muihinkin tapahtumiin on kaikilla vapaa pääsy! Perinteisen kaavan mukaan avajaisjuhlallisuuksiin kuuluu Joulupukin tervehdysvierailu Korvatunturilta, Puhkupillien musiikkia - tällä kertaa taide-esityksellä täydennettynä - sekä joulutervehdys kaupunkilaisille. Kaiken kruunaa odotettu ilotulitus.

Seuraavana viikonloppuna 1.-2. joulukuuta vuorossa ovat Suomen suurimmat sisämarkkinat - Joulumarkkinat Jyväskylän Paviljongissa. Samassa yhteydessä Paviljongin väki viettää avointen ovien päivän, joten myös tämä tapahtuma on sisäänpääsyltään ilmainen. Käsityöläisten markkinoilla on tuhansia taitavasti tehtyjä tuotteita, joista löytyvät uniikit lahjaideat suoraan konttiin tai ideoita omille käsille. Mm. tekstiilejä, puutöitä, kynttilöitä ja jouluherkkuja kannattaa piipahtaa hakemassa kauempaakin.

Huippusuosittu kävelykadun päähän sijoittuva Aren aukion Joulukylä avautuu lauantaina 15. joulukuuta. Avajaisiin pääset tyylikkäästi höyryveturin kyydissä Suolahden suunnasta, josta myös pohjoisen punanuttu saapuu joulukylää avaamaan. Joulukylä koostuu kodikkaasta markkina-alueesta, josta voi ostaa jouluisia tuotteita, sekä Jyväskylän Kaupunkiseurakunnan toteuttamasta jouluseimestä, jonka vierellä silittelyä odottelevat jälleen Vehkomäen tilan lampaat. Uutuutena on lapsille ihan oma ilmainen karuselli. Ohjelmalavan ilmaisesitykset kutsuvat kaikenikäisiä nauttimaan joulun odotuksesta. Tarjolla on erilaisten kuorojen, näytelmäryhmien ja tanssiryhmien esityksiä, ja myös joulupukki vierailee tapahtumassa päivittäin Joulukylä on avoinna joka päivä ajalla 15.-22.12.

Joulukuussa lähdetään taas kuusenhakuretkille maaseudun rauhaan. Kuusia haetaan ympäri Keski-Suomea eri matkailukohteista ja retken ohessa voi nauttia mm. maukkaasta joulupuurosta ja mausteisesta glögistä.

Tarkempia aikataulu- ja tapahtumatietoja löydät Joulukylän omilta verkkosivuilta osoitteesta:
www.jyvaskyla.fi/joulukyla

Asiakas joulukylän myyntikojullaTeksti: Mari Pitkänen
Kuvat: Milla Katainen

20.12. Turvallista apua yötä päivää

14.12. Kuntajakoselvittäjä esittää Jyväskylän kaupungista ja maalaiskunnasta uutta kuntaa

5.12. Itsenäisyyspäivän tapahtumia Jyväskylässä

26.11. Kansalaisopiston kevät esittäytyy joulukuussa

19.11. Jyväskylän joulussa tunnelma luodaan yhdessä kaikille!

12.11. Shakespeare Hollywoodissa on täynnä fantasiaa, glamouria ja romantiikkaa

6.11. Kyytiveikolla joustavasti liikkeelle

29.10. Nuorten ääni kuuluviin – nyt myös verkossa

22.10. Lapsiperheen arjessa soi joskus blues

15.10. Tulevaisuuden Ässiä käsissä

8.10. Kun ikää karttuu…

27.9. Lasten Loiskis -kulttuuripäivät Jyväskylässä 1.-12.10.

24.9. Esteetön Jyväskylä testissä tapahtumapäivänä ti 25.9.

17.9. Liikkujan viikko huipentuu Autottoman päivän tapahtumaan

10.9. Lasten lysti kulttuurisyksy Jyväskylässä

3.9. Kaksi ensi-iltaa Jyväskylän kaupunginteatterissa tällä viikolla

27.8. Rainer - jättiläiskuusi

21.8. Kansallispuvun syntymäpäivä la 25.8.2007

13.8. Jyväskylä sinfonian syyskausi kutsuu matkalle eri maihin ja musiikin tyylisuuntiin

6.8. Painavaa asiaa jätteistä

31.7. Neste Oil Ralli 2.-5.8.

16.7. Yhteislaulukonsertit kuuluvat kaupunkikesään

4.7. 52. Jyväskylän Kesä 10.–15.7.2007

18.6. Liikuntapalvelukeskuksen kansainvälinen toiminta

11.6. Bivttastallat - Vaatetella

4.6. Summer Jazz imaisee kaupungin kesätunnelmaan!

21.5. LUMO 07 – löytöretki valokuvan lumoon

16.5. Nyt äänestämään kaupungin www-sivuille uutta ulkoasua

30.4.2007 Yrityspalvelukeskus Luotsi tarjoaa asiantuntija-apua yrittäjille

19.4.2007 Kuvataiteiden ja kädentaitojen näyttelyissä uurastus tiivistyy

13.4.2007 IV Kansainvälinen Paulon sellokilpailu matkaa myös Jyväskylään

2.4.2007 Pikakurssi uudistuneen karttapalvelun saloihin

27.3.2007 Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus tarvitsee jatkuvasti osaajia

19.3.2007 Jyväskylä juhlatuulella

15.3.2007 Vaalipäivä lähestyy

7.3.2007 Ääntä voi jo käyttää!

19.2.2007 Karismaattisten tulkintojen konsertti

5.2.2007 Mihin sateenkaari päättyy -näytelmän ensi-ilta 17.2.

25.1.2007 Haku musiikkiluokille käynnistyy

17.1.2007 Taidetta pitkään ikään - Senioriprojektin satoa

« aiempia ykkösiä

* = linkki ulos
** = linkki seutusivuille


Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta