Kyytiveikolla joustavasti liikkeelle
Ikääntyvän väestön asiointimatkoille on tarjolla joustava ja palveleva liikkumistapa. Kaupungin järjestämä palveluliikenne Kyytiveikko on oiva apu, kun tulee tarve käydä kaupungin keskustassa asioilla, lähteä omalle terveysasemalle lääkäriin tai vaikka harrastamaan. Kyytiveikko liikennöi arkisin ja ajaa kaupungin kaikilla asuinalueilla. 
Kyytiveikko kulkee huonolla kelilläkin
Kyytiveikolla kannattaa lähteä kurkistamaan maailman menoa oman kodin ulkopuolella. Sosiaalinen elämä virkistyy, kun istahtaa leppoisan kuljettajan avustuksella pikkubussin penkille.
Joustavaksi liikkumisen tekee se, että Kyytiveikko voi poiketa vakioreitiltään. Pienet poikkeamat ovat mahdollisia matkustajan nappaamiseksi kyytiin tai päästämiseksi kyydistä. Matkustaja pääsee siis lähemmäksi omaa kotiaan, vaikka keli sattuisikin olemaan loskainen. Kyytiveikko autoon nouseminen on helppoa. Auto voi ottaa kyytiin matkustajan kaikkialta, missä pysähtyminen on sallittua.
Sokoksen kulmalta kyytiin
Tutustumismatkalle voi lähteä esimerkiksi keskustan pysäkiltä. Kaikkien autojen kierros päättyy ja uusi alkaa aina Asemakadulta Sokoksen sivustalta.
Kyytiveikko maksaa normaalin bussiliikennematkan verran. Sarjalippujakin on saatavana. Matkahuollon sarjalippuja myydään matkakeskuksessa. Veteraanien matkat ovat ilmaisia.
Aikatauluja, reittitietoja ja muitakin lisätietoja voi tarkistaa Jyväskylä-neuvonnasta, joka sijaitsee Asemakatu 6:ssa. Aikataulutiedot löytyvät myös internetistä.
Ja kuljetushenkilökunta on usean käyttäjän mielestä kuitenkin se tärkein apu - aivan mahtavan avustavia ja mukavia miehiä koko porukka!
Kyytiveikko palveluliikenne on:
- tarkoitettu kaikille avustettua liikkumista tarvitseville,
- kiireettömästi aikataulutettu ja reitiltään poikkeamia tarvittaessa tekevä pikkubussi,
- normaalin bussiliikenteen hintaista, paitsi veteraaneille ilmaista,
- kaikilla kaupungin asuinalueilla liikkuva palvelu.
Teksti: Hilkka Miettinen
Kuvat: (etusivulla) Ihmisiä Kyytiveikon kyydissä - Hilkka Miettinen, Julinit nousemassa kyytiin - Petteri Kivimäki, Kyytiveikon pysäkillä - Hilkka Miettinen