Jyväskylä sinfonian syyskausi kutsuu matkalle eri maihin ja musiikin tyylisuuntiin
Syysohjelmisto tarjoaa ranskalaista romantiikkaa ja modernismia, klassismin ajan merkkiteoksia ja uudehkoja englantilaisia suosikkiteoksia – venäläistä ja saksalaista romantiikkaa unohtamatta. Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlaa kunnioitetaan Jean Sibeliuksen isänmaallisilla sävelillä. Kantaesityksenä on jyväskyläläisen Kai Niemisen konsertto pianolle ja orkesterille. Ulkomaisia nykysäveltäjiä edustavat ranskalainen Karol Beffa ja Simon Bainbridge. Ohjelmistossa on myös eläimellistä menoa tarjoava lastenkonsertti sekä barokin ajan jouluisia säveliä ja Jean Sibeliuksen joululauluja sisältävä joulukonsertti.
Juuson salarakas jatkaa koulukiertuetta
Aila Lavasteen käsikirjoittama ja ohjaama draamallinen koulukonsertti ”Juuson salarakas” jatkaa kiertuetta Jyväskylän ja Jyväskylän mlk:n kouluille. Orkesteria johtaa Nikke Isomöttönen, rooleissa ovat Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijät Aapo Vuotila ja Jouni Innilä.
Levytysvuorossa Gershwinin ja Saint-Saënsin musiikkia
Viime vuosien ripeä levytystahti täydentyy kahdella levytyksellä. Klarinettitaituri Michel Lethiecin kanssa äänitetään Gershwinin musiikkia. Pianisti Jonathan Giladin kanssa keskitytään Saint-Saënsin musiikkiin. Levytykset tehdään Naxos-levymerkille Patrick Gallois’n johdolla.
Kausi alkaa klassikkohiteillä, eläimellisellä lastenkonsertilla ja ranskalaissävelillä
Kauden avajaiskonsertin 5. syyskuuta johtaa Patrick Gallois. Solisteina soittaa kolme oman soittajiston muusikkoa Liisi Nuora-Kapanen, Juha Malmivaara ja Esa-Veli Riuttamäki.
Konsertin ohjelmistoon on valikoitu tunnetuimpien venäläissäveltäjien suosituja teoksia.
Syyskuun konsertit jatkuvat 19. syyskuuta lastenkonsertilla ”Pekka, susi ja kaverit”. Konsertin johtaa keväällä Joensuun kaupunginorkesterin kapellimestariksi valittu Esa Heikkilä. Kertojana on tunnettu näyttelijä Jussi Lampi, joka löytyi tänä kesänä myös Trio Niskalaukauksen rumpupatteriston takaa. Konsertin ohjelmassa on kaksi hienoa lapsille sävellettyä teosta, joista ensimmäinen on Camille Saint-Saënsin Eläinten karnevaali, alaotsikoltaan ”suuri eläintieteellinen fantasia. Teos on tulvillaan musiikillista huumoria. Toinen teos on Sergei Prokofjevin Pekka ja susi, alaotsikoltaan ”sinfoninen satu”. Tarinassa on monta hahmoa, joista jokaista kuvaa jokin soitin.
Patrick Gallois johtaa 26. syyskuuta konsertin, jonka pianosolistina on kansainvälistä uraa luova Jonathan Gilad. Solistinumerona kuullaan Camille Saint-Saënsin 3. pianokonsertto. Samalta säveltäjältä kuullaan myös Orkesterisarja nro 49. Konsertti alkaa Karol Beffan sävellyksellä Riivattujen laiva, joka on saanut innoitteensa alankomaisen taidemaalari Hieronymus Boschin samannimisestä maalauksesta. Maurice Ravelin sävellys Couperinin hauta on nähty kunnianosoituksena hänen ensimmäisessä maailmansodassa kuolleille ystävilleen. Toisaalta Ravel sai Couperinin haudasta valmiiksi suuren osan jo ennen sodan syttymistä, joten teos on pikemminkin kunnianosoitus 1700-luvun ranskalaista musiikkia kohtaan, paluuna sen ajan selkeyteen ja eleganssiin.
Lokakuussa esittäytyy huippufagotisti ja kuullaan Kai Niemisen teoksen kantaesitys
Fagotisti Pascal Gallois tulkitsee veljensä Patrick Gallois’n johdolla 3. lokakuuta Simon Bainbridgen sävellyksen Voiles fagotille ja 12 jouselle. Jukka-Pekka Lehto tunnetaan parhaiten sävellyksistään puhallinyhtyeille. Viime vuosina hän on säveltänyt teoksia myös jousiyhtyeille ja sinfoniaorkestereille, joista tässä konsertissa kuultava Promenade on mallikas esimerkki.
W.A. Mozartin fagottikonsertto noudattelee musiikiltaan ja rakenteeltaan tuon ajan tyypillisiä konserttoja – menuetin rytmissä keinuva finaali viittaa italialaisen sinfonian vaikutukseen. Joseph Haydnin sinfonian nro 45 lisänimi "Jäähyväiset" on peräisin teoksen adagio-päätöksestä, jossa soittimien osuudet päättyvät yksi toisensa jälkeen, kunnes jäljellä on vain kaksi viulua.
Vaasan kaupunginorkesterin kapellimestari Jukka Iisakkila johtaa konsertin 10. lokakuuta ja vuoden 2001 Jyväskylän Pianokilpailussa kunnostautunut Joonas Ahonen kantaesittää Kai Niemisen pianokonserton. Konsertolla on arvoituksellinen nimi "Heijastuksia ajan lumotuissa aalloissa...". The Black Gondola on yhdysvaltalaisen John Adamsin orkesterisovitus Franz Lisztin pianoteoksesta La lugubre gondola. Kerrotaan, että Liszt kirjoitti tämän kappaleen nähtyään gondolin kuljettavan Venetsian kanaaleissa Richard Wagnerin ruumisarkkua kohti viimeistä leposijaa. Beethovenin seitsemäs sinfonia on kirjautunut musiikinhistorian merkkiteoksiin ensisijaisesti rytmisen jäntevyytensä ansiosta. Sinfonian ensimmäinen ja viimeinen osa hämmensivät aikalaisyleisöä siinä määrin, että Beethovenin epäiltiin säveltäneen ne sairaana tai humalapäissään.
Marraskuussa muusikkoaviopari ja kaksi orkesteria yhdistävät voimansa
Ruotsalaisaviopari Agneta ja Mika Eichenholz on esiintynyt useasti Suomessa; 7. marraskuuta ensimmäisen kerran Jyväskylässä. Joseph Haydnin sinfonian nro 92 lisänimi "Oxford" viittaa teoksen esitykseen, jonka säveltäjä johti saadessaan Oxfordin yliopiston kunniatohtorin arvonimen. Illan konsertissa kuullaan saman säveltäjän oopperasta Armida 3. näytöksen resitatiivi ja sopraanoaaria "Se pieta deavete". Benjamin Brittenin tuotannon pääpaino on vokaalimusiikissa – oopperoiden ohella kuoroteokset sekä laulusarjat ovatkin hänen merkittävintä tuotantoaan. Sopraanolle tai tenorille kirjoitettu Les illuminations on sävelletty Yhdysvalloissa 1939 boheemirunoilija Arthur Rimbaudin runoihin. Teos koostuu yhdeksästä laulusta, joiden tunnelmat ovat milloin hiljaisesti mietiskeleviä, milloin lyyrisiä, milloin energisiä ja vauhdikkaita. Brittiläinen Malcolm Arnold on monisärmäinen säveltäjä, joka hallitsee mitä erilaisimpia tyylejä – viihdemusiikista vakaviin oopperoihin asti. Nyt kuultava Sinfonietta nro 2 pienelle orkesterille edustaa Arnoldin kevyempää orkesterisäveltäjän puolta.
Mikkelin kaupunginorkesteri ja Jyväskylä Sinfonia yhdistävät voimansa Patrick Gallois’n johdolla 14. marraskuuta Jyväskylässä ja 15. marraskuuta Mikkelissä. Pianosolistina soittaa Maurizio Moretti, joka on esiintynyt Sinfonian kanssa sekä Suomessa että Espanjassa. Juhani Nuorvalan orkesteriteos Notturno Urbano yhdistelee minimalistisia vaikutteita suurkaupungin hektiseen sykkeeseen. Johannes Brahmsin ensimmäisen pianokonserton sävellystyö kesti viisi vuotta. Teoksesta piti alun perin tulla sonaatti kahdelle pianolle, mutta pian Brahms alkoi muokata materiaalia sinfoniaksi. Viimein säveltäjä päätti yhdistää pianistiset ja sinfoniset ulottuvuudet ja sävelsi sinfonisen pianokonserton. Edellisiin kansallisromanttisissa väreissä hehkuviin sinfonioihin verrattuna Jean Sibeliuksen 3. sinfoniassa on kaikki yksityiskohdat klassishenkisempiä – sävellajia C-duuri myöten. Sinfoniaa säveltäessään Sibelius oli perheineen juuri muuttanut Ainolaan ja elämä tuntui hymyilevän. Onnellinen elämänvaihe heijastuu myös sinfonian musiikissa.
Joulukuussa juhlitaan itsenäisyyttä ja nautitaan jouluisesta musiikista
Ari Rasilaisen johtama Suomen itsenäisyyden juhlakonsertti 5. joulukuuta on omistettu Jean Sibeliuksen musiikille. Konsertin pääteos Kullervo on mahtava 5-osainen sinfoninen runo solisteille, kuorolle ja orkesterille. Solisteina laulavat Johanna Rusanen ja Jaakko Kortekangas. Kuorona on Nikke Isomöttösen valmentama Mieskuoro Sirkat. Konsertin upeassa ohjelmassa on Kullervon lisäksi Orkesteriruno Finlandia, josta tuli Suomen itsenäisyyspyrkimysten sekä sittemmin saavutetun itsenäisyyden keskeinen symboli niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kolmas tunnettu teos on Valse triste, josta tuli aikoinaan hetkessä maailmanlaajuinen suosikkikappale: sitä soitettiin sinfoniakonserteissa, ravintoloissa, ulkoilmakonserteissa ja kodeissa. Myös kolmeosainen Karelia-sarja kuuluu Sibeliuksen suosituimpiin teoksiin.
Joulukonsertissa 18. joulukuuta solistina laulaa Jyväskylä Sinfonian viime kevään Norjan konserttien kaunisääninen solisti Isa Katharina Gericke, viulusolistina on Liisi Nuora-Kapanen. Konsertin johtaa Patrick Gallois. Illan aikana kuullaan barokin ajan säveliä sekä Sibeliuksen pikkukappaleita ja ikimuistoisia joululauluja. Antonio Vivaldilta kuullaan viulukonserttosarjasta Vuodenajat osa "Talvi", J. S. Bachilta kantaattien sopraanoaarioita ja Arcangelo Corellin Joulukonsertto.
Jyväskylä Sinfonian syyskauden konserttisarja
http://www.jyvaskylasinfonia.fi -> kausi
Valokuvat: Pekka Rötkönen, Petteri Kivimäki, Morten Krogvold
Teksti: Mari Itäranta