IV Kansainvälinen Paulon sellokilpailu matkaa myös Jyväskylään
Kansainvälisestikin mitattuna huipputasoinen Paulo Cello -kilpailu kokoaa yhteen 26 nuorta kilpailijaa, jotka on valittu nauhakarsinnan perusteella 77 lahjakkaan sellistin joukosta. Kilpailupuitteille antaa tänä vuonna erityisen leimansa se, että musiikillinen jännitysnäytelmä käydään viidessä eri kaupungissa. Kilpailu matkaa Helsingissä käytävän ensimmäisen erän jälkeen halki Suomen Kuopion, Jyväskylän ja Oulun kautta takaisin pääkaupunkiseudulle. Jyväskylän välierä käydään keskiviikkona 18.4. klo 19 Jyväskylän teatteritalolla kaupungin oman orkesterin, Jyväskylä Sinfonian säestyksellä. Jyväskylän välierä esittelee neljän kilpailijan taidonnäytteet. 
Paulo Cello huomioi maan korkeatasoisen orkesteritoiminnan
Jyväskylän päätyminen huhtikuisen sellokilpailun välieränäyttämöksi oli alun perin kilpailun taiteellisen johtajan Arto Noraksen idea. Jyväskylä Sinfonia on lähtenyt innokkaasti mukaan kilpailun järjestämiseen. Viemällä kilpailun maamme perinteikkäisiin musiikkikaupunkeihin Paulon sellokilpailu haluaa huomioida maan korkeatasoista orkesteritoimintaa ja saattaa kansainvälistä arvostusta nauttivan kisan laajemman yleisön ulottuville. Tämä on kansainvälisestikin tarkasteltuna hyvin ainutlaatuista.
- Neljännen Paulon sellokilpailun ohjelmiston erityispiirteenä on konserttojen runsaus sekä mukana olevien orkesterien määrä. Kilpailijat pääsevät soittamaan jopa kolmen eri orkesterin solisteina, toisessa erässä joko Jyväskylä Sinfonian, Kuopion kaupunginorkesterin tai Oulu Sinfonian säestyksellä ja finaaleissa Tapiola Sinfoniettan ja Radion sinfoniaorkesterin kanssa, Noras mainitsee.
Mahdollisuus luovien taitojen näyttämiseen
Kunkin kilpailijan ohjelmisto koostuu vapaavalintaisesta resitaaliohjelmasta sekä kolmesta konsertosta, jotka kilpailijat ovat saaneet valita kaikkiaan 23 sellokonserton joukosta. Vapaavalintaisen ohjelmiston avulla pyritään antamaan osanottajille mahdollisuuksia tuoda esille omia musiikillisia mieltymyksiään ja kykyjään rakentaa luova ja yksilölliset tekniset taidot huomioiva konserttiohjelma.
Ensimmäisen erän perusteella jatkoon päässeet 12 kilpailijaa esiintyvät kilpailuorganisaation tekemien päätösten perusteella joko Kuopiossa 17.4., Jyväskylässä 18.4. tai Oulussa 19.4. Välierään valitut kilpailijat saavat valita mieleisensä kilpailuteoksen kahdeksan sellokonserton joukosta. Kilpailu päättyy kolmeen finaalikonserttiin, joista ensimmäinen kuullaan 22.4. Espoossa Tapiola Sinfoniettan säestyksellä. Kilpailun huipennus tapahtuu Finlandia-talolla 23.4. ja 24.4. pidettävissä finaalikonserteissa, joissa kummassakin esiintyy kolme finalistia Radion sinfoniaorkesterin solisteina. Orkesteria johtaa kapellimestari Dmitri Slobodeniouk.
Monikansallinen osanottajajoukko
Ensimmäiseen erään valittujen 26 kilpailijan joukossa on viisi suomalaista sellistiä: Silver Ainomäe, Mathias Hortling, Samuli Peltonen, Jussi Vähälä ja Tuomas Ylinen. Myös eteläkorealainen, yhdysvaltalainen, venäläinen, ranskalainen ja italialainen musiikkiosaaminen on vahvasti edustettuina kilpailussa. Sellokilpailun monikansallinen tuomaristo koostuu yhdeksästä sellotaiteilijasta puheenjohtajanaan Arto Noras. Paulon säätiön ja Noraksen aloitteesta syntynyt Paulo Cello -kilpailu on vakiinnuttanut asemansa kansainvälisesti korkeatasoisena kilpailuna:
- Vuosina 1991, 1996 ja 2002 järjestettyjen kansainvälisten Paulon sellokilpailujen voittajien korkea taso on herättänyt laajaa huomiota sellisteissä ympäri maailman. Musiikkikilpailun tärkeä tehtävä on paitsi tuoda esille kilpailujen palkintojen saajia, myös tehdä soitinta ja sille kirjoitettua musiikkia tunnetuksi suurelle yleisölle. Ei myöskään pidä väheksyä kilpailuja uusien muusikkosukupolvien inspiroijana, Noras selventää.
Yleisradio välittää kilpailun monimediatuotantona radiossa, televisiossa ja internetissä. Monipuolista lisätietoa aiheesta löytyy osoitteista www.yle.fi/sello sekä www.cellocompetitionpaulo.org.
Teksti: Reetaliina Marin
Kuvat: Paulo Cello -kilpailu vuonna 2002, Heikki Tuuli (kuvaaja),
Professori Arto Noras, Esko Keski-Oja (kuvaaja)