Lohikosken koulun väistötilojen sisäilmatutkimukset valmistuivat
Lohikosken koulun väistötiloina toimivien parakkien syyskuiset sisäilmatutkimukset julkistettiin perjantaina 2.10. Lohikosken koululla. Tutkimusten perusteella tutkituista väistötiloista ei löytynyt sisäilman terveysperusteisia raja-arvoja ylittäviä pitoisuuksia. Tutkimuksessa kuitenkin löydettiin sisäilman laatuun mahdollisesti vaikuttavia yksittäisiä rakennusmateriaaleista peräisin olevia yhdisteitä sekä konttien rakenteellisia tekijöitä.
Lohikosken koulun väistöparakkien sisäilmaa tutkittiin syyskuun aikana koulun henkilökunnalla ja oppilailla ilmenneiden oireiden vuoksi. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää koulun väliaikaistiloissa koettujen mahdollisesti sisäilmaan liittyvien oireiden syitä eri tutkimusmenetelmin. Tuloksia esiteltiin koulun henkilökunnalle ja vanhempainyhdistyksen edustajille koululla perjantaina 2.10. Paikalla oli myös Jyväskylän Tilapalvelun, rakennuttajakonsultin, opetustoimen ja kaupungin sisäilmatyöryhmän edustajia.
Tutkimushavaintoja
Näytteitä otettiin parakkien sisäilmasta, materiaaleista ja pinnoille laskeutuneesta pölystä. Tulokset eivät ylittäneet terveydelle asetettuja raja-arvoja. Tehtyjen mittausten perusteella voitiin kuitenkin todeta joissakin tuloksissa normaalista sisäilmasta poikkeavia VOC-yhdisteitä. Sisäilmassa ajoittain havaitut hajut ovat todennäköisesti peräisin parakkien pintamateriaaleista. Hajun aiheuttajaksi epäiltiin muun muassa paikoin kostuneita alapohjan alapinnan vanereita. Vanerin kostumisen syyksi epäiltiin puutteita ulkoverhouksen alaosan vesipellityksissä. Alapohjan tiivistyksessä havaittiin myös joitakin puutteita.
Kaksi parakkia vaihdetaan ja havaitut puutteet korjataan
Jatkotoimenpiteinä päädyttiin alapohjan osalta kostuneen A ja C parakin vaihtamiseen sekä muiden parakkien alaosien vesipellityksien tarkistukseen ja puutteiden korjaamiseen. Lisäksi tilojen ilmanvaihtoa säädetään ja tarvittaessa tasapainotetaan. Lopuksi tarkistetaan alapohjien ilmavuotokohdat ja tehdään tarvittavat tiivistämiset. Korjaustoimiin ryhdytään välittömästi ja niiden arvioidaan valmistuvan syylomaviikon 42 aikana. Myös parakit pyritään vaihtamaan samalla aikataululla.
Jyväskylän sisäilmastoryhmä totesi, että tutkimustulosten perusteella väistötilojen käyttöä ei ole tarvetta rajoittaa, jos tutkimustulosten esittämiin jatkotoimenpiteisiin ryhdytään mahdollisimman pian. Näillä toimenpiteillä halutaan varmistaa väistötilojen turvalliset ja terveelliset sisäilmasto-olosuhteet.
Väistötilojen tutkimukset teki Jyväskylän Tilapalvelun toimeksiannosta ulkopuolinen ISS Proko Oy ajalla 2.9. – 24.9.2009.
Yhteenveto tutkimuksesta (pdf-tiedosto) löytyy linkkinä Lohikosken koulun internetsivuilta osoitteesta www.jyvaskyla.fi/opetus/lohikoskenkoulu
Lisätietoja:
Jyväskylän Tilapalvelu
rakennuttajapäällikkö Kari Sensio p. 0400 648 465
Jyväskylän kaupungin opetuspalvelut
opetusjohtaja Eino Leisimo p. 050 584 8987
Lohikosken koulun rehtori Kari Asikainen p. 050 634 96
Rakennuskonsultit INMECO Oy
Pasi Korhonen p. 0400 643 892
Jyväskylän sisäilmastoryhmä
Ympäristöterveysosastoterveystarkastaja Jari Pihlajaniemi p. 050 5228 729
Jyväskylän Tilapalvelu
Kiinteistöpäällikkö Olli Salmela p. 0400 648 389