Suoraan sisältöön
Menu×

15.3.–2.6. Holvi

Uusi kubismi

Näyttely esittelee kolme nuorenpolven kuvataiteilijaa, joita yhdistää kiinnostus inhimillistä visuaalista havaintoa kohtaan ja perinteisen sekä uuden tekniikan innovatiivinen käyttö.

Mikko Ijäs

Liisa Lounila

Sami Lukkarinen

Tutustu Mikko Ijäksen kirjoittamaan Kubismi?-tekstiin. Myös näyttelyssä esillä olevat tekstit ovat hänen kirjoittamiaan.

Mikko Ijäs: Kubismi?


Mikko Ijäs (s. 1978)

Mikko Ijäs, Makuuhuone, 2010, iPad-piirros, mustesuihku kankaalle

“Kesällä 2009 aloin piirtää iPhone-puhelimeen saatavissa olleella Brushes-piirustusohjelmalla. Hyvin pian havaitsin, että ohjelma soveltuu mitä parhaiten nopeiden muistiinpanojen tekemiseen. Puhelimella piirtäminen on hyvin välitöntä, väriskaala on rajaton ja kuvat voi jakaa saman tien sähköpostilla, multimediaviestinä tai erinäisten sosiaalisten medioiden avulla. Elo-syyskuussa ollessani kaksi viikkoa Tulipamwe-työpajalla Kalaharin autiomaassa Namibiassa piirsin puhelimellani päivittäin. Aloin myös kuvata erilaisten kuvankäsittelyohjelmien avulla eräänlaisia kubistisia valokuvakollaaseja, joiden tarkoitus oli kuvata inhimillistä havaintoa ja valokuvan näkemisen kritiikkiä. Näistä valokuvakollaaseista työstin edelleen tietokoneella digitaalisia piirroksia. Tämä työskentelymuoto on nyttemmin kehittynyt vielä eteenpäin. Olenkin tuottanut samalla tekniikalla jo lukuisia teoksia.“

Mikko Ijäs (s. 1978 Jyväskylässä) asuu Helsingissä. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen osastolta 2006, ja valmistelee parhaillaan taiteen tohtorinväitöskirjaa Aalto-yliopistossa. Uusi kubismi -näyttelytekstit liittyvät hänen tutkimustyöhönsä inhimillisen havainnon evoluutiosta taidehistoriassa. Ijäs on tunnettu kosketusnäytöllisillä välineillä toteutetuista digitaalisista piirustuksistaan.

www.mikkoijas.com


Liisa Lounila (s. 1976)

Liisa Lounila, Ocean Spray, 2005

“Teokseni sijoittuvat valokuvan ja liikkuvan kuvan välimaastoon. Aiheiltaan ne liittyvät sosiaalisiin tilanteisiin tai ilmiöihin, joissa ollaan läsnä toimijoina, eikä ulkopuolisina tarkkailijoina. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi konsertit ja klubit, mutta myös henkilökohtaisempi kanssakäyminen. Teosten toteuttamiseen käytän erilaisia historiallisina pidettäviä tehokeinoja, joiden avulla kuvan katsomisesta on pyritty tekemään ylevämpi tai kokonaisvaltaisempi kokemus. Kuvasta tulee omien lainalaisuuksiensa mukaan toimiva uudenlainen maailma, johon katsoja kutsutaan sisään. Käyttämiäni tehokeinoja ovat muun muassa klassiset puna-viher -laseilla katsottavat anaglyfiset kolmiulotteiset kuvat, View-Master -stereokuvat. Olen myös ollut kiinnostunut koko ajan yleistyvistä nykyaikaisista 3D-elokuvista, sekä liikkuvan kuvan "temps mort" -efekteistä (eli ajan pysäytys kuvassa, vaikka kamera tuntuu kiertävän kohdetta). Olen myös tehnyt kokeiluja hologrammeilla sekä lentikulaarisilla vedoksilla, joissa kuva muuttuu katsojan liikkeiden mukaan. Pidän käyttämiäni metodeja historiallisina siitä syystä, että vaikka korkealaatuisemman jäljen aikaansaamiseksi olisi olemassa ammattimainen tuotantokoneisto, on mielekkäämpää toteuttaa kuvaus- ja esittämisvälineet itse, ja näin ollen säilyttää jotain tekniikan tarjoamasta taikuudesta, joka onnistuessaan on aina yhtä ihmeellistä.”

Liisa Lounila (s.1976 Helsingissä) asuu Helsingissä ja on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2005. Siirtymät erilaisten ilmaisumuotojen välillä ovat olennainen osa Lounilan työtä. Käyttäen jokapäiväisiä esineitä, vaikuttavia visuaalisia tehokeinoja ja pieniä määriä populaarikulttuuria hän muistuttaa elämän unohtuneista yksityiskohdista ja ohikiitävistä hetkistä.

www.liisalounila.com


Sami Lukkarinen (s. 1976)

Sami Lukkarinen, Viinibodari (Kalle), 2011, öljy kankaalle

“Yleensä työskentelytapani pikselimaalauksieni kohdalla menee seuraavalla tavalla. Ensin katson läpi tuhansia suomalaisten kuvia netin eri sosiaalisista medioista (Facebook, myspace, irc-galleria, ii2). Kuvat ovat usein pieniä, halkaisijaltaan vain yhdestä viiteen senttimetriä. Katson kuvat läpi hyvin nopeasti. Kopioin kiinnostavat kuvat ja katson ne myöhemmin tarkemmin Photoshop-kuvankäsittelyohjelmassa. Valitut kuvat suurennetaan ja lasken kuvien resoluutiota löytääkseni tason, jolla kuvat toimivat myös maalauksina. Vain parhaista kuvista otan printit, joita tarkastelen edelleen viikkoja tai jopa kuukausia. Vasta tässä vaiheessa päätän maalauksen lopullisen koon. Valitun kuvan maalaan pikseli kerrallaan öljyväreillä kankaalle. Yritän maalata mahdollisimman tarkasti alkuperäisen kuvan värisävyt. Yhdessä maalauksessa on 800-3000 pikseliä. Näyttelyssä maalaukset toimivat kahdella tasolla: läheltä katsoen ne ovat abstrakteja maalauksia ja kauempaa katsoen alkuperäinen kuva näkyy selkeämpänä. Lopulta kuvaan valmiit maalaukset ja lataan ne kotisivuilleni tai facebookiin, jolloin ne palaavat lähelle alkuperäistä kokoaan ja kuvaaihe näkyy selvempänä.”

Sami Lukkarinen (s.1976 Jyväskylässä) asuu Helsingissä. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi tila-aikataiteiden osastolta Kuvataideakatemiasta 2001. Lukkarinen on tunnettu erityisesti ”pikselitaiteestaan”, mosaiikkimaisista maalauksista, joiden malleina toimivat digitaalisesti suurennetut, ”pikselöidyt”, netistä löydetyt kuvat. Aiemmin aiheina ovat olleet arkkitehtuuri ja roskapostit, uudemmissa maalauksissa kyseessä ovat netin profiilikuvat. Lukkarista kiehtoo valokuvauksen ja maalauksen suhde.

www.samilukkarinen.com


Avajaiset torstaina 14.3. klo 18–20
sähköinen kutsu


Oheisohjelma
sähköinen flyer


Mikko Ijäs: Kubismi?

Kubismi on 1900-luvun alun taiteen tyylisuuntaus, joka kumpusi Paul Cézannen abstrahoiduista tilatutkielmista, joissa kohde oli pelkistetty geometrisiksi värialueiksi. Cézanne oli ensimmäinen maalari, joka alkoi todella pohtia sitä, minkä Henri Matisse lopulta sanallisti: valokuva vapautti maalarit todellisten objektien orjalliselta kopioinnilta. 1400-luvulla syntynyt matemaattinen perspektiiviteoria ja valokuvankaltainen tapa esittää valoa ja tilaa muuttivat maalaustaiteen totaalisesti. Siihen saakka maalaus oli aina, tavalla tai toisella, kiinnittänyt huomiota ihmisen havaintoon, kokemukseen, uniin, tarinoihin ja näkyihin. Renessanssin aika muutti kaiken lopullisesti. Muutos ei näy pelkästään kuvissa, vaan se on myös luettavissa kirjallisuudessa. 1400-luvun alun jälkeen ei voinut enää uskottavasti kertoa tarinaa henkilöstä, joka elää tuhansia vuosia ja käy matkoillaan taivaassa ja helvetissä. Maailma muuttui tieteellisemmäksi ja mekaanisemmaksi. Nykypäivän tietämyksemme tieteestä mahdollistaa uudella tavalla visuaalisen maailman pohtimisen, joka näkyy myös tässä näyttelykokonaisuudessa.

Kubismi ei ole pelkkä taidesuuntaus, vaan elämäntapa! Kubismin pyrkimys oli korostaa inhimillistä havaintoa – pyrkimyksenä oli eräänlainen inhimillinen realismi. Nykypäivän neurobiologit, kuten esimerkiksi englantilainen Semir Zeki, on todennut, että 1900-luvun alun kubistien teoriat havainnosta ja esineen tunnistuksesta on pystytty todistamaan toteen vasta viime vuosina. Kubistit eliminoivat kuvistaan valon ja katsojan position, koska ne olivat inhimillisessä kokemuksessa muuttujia, joiden merkitys oli mitätön. Kubismin tarkoitus oli esittää asiat ja kohteet sillä tavoin, miten ihminen ne todella olisi kokenut. Näkökulma ja valaistus ovat havainnon kannalta toissijaisia. Paikka, joka tunnetaan, voidaan muistaa. Ihminen, jota rakastetaan, voidaan muistin avulla tuntea. Tämä inhimillinen kokemus vetosi kubisteihin.

Valokuva on jo 1960-luvulta saakka ollut arvostetussa asemassa maalausten rinnalla nykytaiteen kentällä. Abstraktin taiteen ja käsitetaiteen myötä maalaustaidekin on joutunut pohtimaan omaa merkitystään. Maalaukset ovat alkaneet jopa matkia valokuvaa. Nykypäivän digitaaliteknologia on kuitenkin muuttamassa tilannetta. Valokuvat eivät enää ole autenttisia kopioita todellisuudesta. Lähes kaikki valokuvat ovat manipuloituja tavalla tai toisella. Sama tendenssi on näkyvissä myös elokuvissa. Elokuvat ovat enenevissä määrin muuttumassa digitaalisiksi maalauksiksi, joissa näyttelijätkin ovat korvattavissa liikkeentunnistamiseen liittyvän teknologian avulla. Kuten kuvataiteilija David Hockney on todennut: käsi on siirtymässä takaisin kameran sisälle. Kameran kuva ei ole enää luotettava todiste todellisesta maailmasta, vaan pikemminkin kyse on eräänlaisesta piirroksesta.

Kuvataiteilija ja tutkija Mikko Ijäs käsittelee kuvan ja havainnon historiallista kehitystä nykypäivään Aalto-yliopistossa valmisteilla olevassa väitöskirjassaan Silmä, käsi ja mieli: yleiskatsaus taiteen evoluutioon.


Lisätietoja
Leena Lokka, näyttelyt / tiedotus, Jyväskylän taidemuseo, puh. 050 542 0527, leena.lokka@jkl.fi

Copyright © Jyväskylän kaupunki / Jyväskylän taidemuseo 2017
» Sivun alkuun
Tietoa sivustosta

Taidemuseo Holvi
Kauppakatu 23
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4391
taidemuseo[at]jkl.fi

Grafiikkakeskus / Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4389
ratamo[at]jkl.fi

Taidemuseon toimisto
Vapaudenkatu 28
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4398
taidemuseo[at]jkl.fi