Suoraan sisältöön
Menu×

Jouluinen taidebasaari

Lauantaina ja sunnuntaina 10.-11.12.2016 klo 11-18

Tervetuloa Jyväskylän taidemuseon Holviin, Kauppakatu 23. Vapaa pääsy.

Tutustu flyeriin, jossa myyjät ja pöytäkartta

Jouluista tunnelmaa taidemuseon Holvissa

Nelisenkymmentä keskisuomalaista taiteilijaa ja käsityöläistä ovat tavattavissa ainutlaatuisine tuotteineen rennossa basaaritunnelmassa taidemuseon joulumyyjäisissä. Joululahjoiksi löytyy pienoisveistoksia, maalauksia, grafiikan vedoksia ja valokuvia. Lisäksi myynnissä on runsas valikoima kortteja, koruja, kirjallisuutta sekä taidekäsityötä kuten batiikkia, nukketaidetta, huopatöitä sekä monenlaista mukavaa pukin konttiin sopivaa. Tutuista tekijöistä ja uusista kasvoista koostuva basaarikauppiaiden karavaani on levittäytynyt museon toiseen ja kolmanteen kerrokseen. Museon aulatilassa basaarivieraita kestitsee Kahvila Talvipuisto. Basaarikävijöillä on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua samalla Graphica Creativan vanhoihin mestareihin kuten Düreriin, Rembrandtiin ja Goyaan alagalleriassa.

Basaaritunnelmaa odottavat myös nuoret kuvataiteilijat Kaisa Koljonen, Marko Ikävalko ja Maija Ranka: ”Olemme erittäin iloisia, että alueella on tapahtuma, jossa katsoja pääsee kohtaaman taiteen helposti rennossa ilmapiirissä. Tapahtuma tuo tiettyä välittömyyttä taiteen ja yleisön kohtaamiseen. Myös muiden taiteilijoiden kanssa ideoiden vaihtaminen on basaarissa mahtavaa." Kolmikon töissä yhdistyvät surrealistisuus, abstraktit elementit ja symbolismi.

Sirkka-Liisa Särkkä on ollut mukana Taidebasaarissa ensimmäisestä tapahtumasta alkaen. Hän tuo myyntiin syväpainografiikkaa ja kortteja. Kuvataiteilija Svetlana Ruohon erikoisuuksiin kuuluvat mm. kissa-aiheiset akvarellit grafiikanvedosten lisäksi. Taiteen moniottelija, mediataiteilija Päivi Hintsasen vedokset, kortit, pinssit, värityskuvat ja Värikki- kierrätysvahakynät ovat ainutlaatuisia lahjoja. Taidegraafikko Kirsi Neuvonen odottaa joka vuosi Jouluisen taidebasaarin yhteisöllistä tunnelmaa ja tuo basaariin postikorttien ja grafiikanvedosten lisäksi sisustuskirjaimia ja muistipelejä. Chikako ja Naoji Ishiyaman pöytä tuo tuttuun tapaan basaarille tuulahduksen japanilaista muotokieltä origamiaiheineen ja taiturimaisine vedoksineen.

Outi Markkanen ja Sirpa Hasa myyvät ”kanakopissaan” kanakortteja, kanatarjottimia, munapäiväkirjoja ja monia hauskoja tuotteita ja taideteoksia. Eija Juutilainen kattaa pöytänsä kierrätysteemalla valmistetuilla mosaiikkitöillä. Käsityöläinen Sari Linnan valikoimaan kuuluvat tarjottimet, leikkuulaudat, lasinaluset sekä korut. Kuvataideohjaaja Anne Sarja-Kolu tuo basaariin väri-iloa silkkihuiveilla ja Katariina Rysä ilahduttaa korutuotteillaan. Kuvittaja Justine Floriolla on eläinaiheisia tuotteita. Olga Malytcheva tuo laajan valikoiman kortteja, vedoksia ja muita taidetuotteita sekä arjen kaunistukseksi kasseja ja koruja. Nukketaiteilija Ippa Särkän taidokkaat tontut ja nuket ihastuttavat eri-ikäisiä lahjansaajia.

Basaarikävijät pääsevät kokeilemaan kädentaitojaan Jyväskylän Suomi–Japani Yhdistyksen järjestämässä maksuttomassa origamityöpajassa lauantaina 10.12. klo 13–15. Kahvila Talvipuisto houkuttelee herkkuineen katutasossa.

Jouluinen taidebasaari on osa Joulukylä Jyväskylä -kokonaisuutta, josta löytyy lisätietoja osoitteesta visit.jyvaskyla.fi/joulu

Myyjät aakkosjärjestyksessä:

Ulla Aatinen, Atena Kustannus, Olga Devitte-Juutinen, Justine Florio, Anna-Liisa Hakkarainen, Tuomas Hallivuo, Anita Hannunen, Tuula Haverinen, Päivi Hintsanen, Maija Holma, Naoji Ishiyama, Chikako Ishiyama, Marko Ikävalko, Sirpa Hasa, Eija Juutilainen, Sari Kanala, Kaisa Koljonen, Sari Linna, Eero Lintusaari, Hellevi Lovén, Raija Luukkonen, Ulla Halmesvirta, Loiskis/ Arja Kautto, Virpi Lehto, Olga Malytcheva, Outi Markkanen, Merja Metsänen, Piippa Mutikainen, Piia Myllyselkä, Poesia, Maija Ranka Svetlana Ruoho, Minja Revonkorpi, Katariina Rysä, Maarit Siltamäki, Ippa Särkkä, Sirkka-Liisa Särkkä, Anne Sarja-Kolu, Ulla Tulonen, Riitta Uusitalo, Rita Vargas ja Sirpa Varis.

Näyttelyt:
A Present to the Past. Graphica Creativa 14. kansainvälinen grafiikkatrienaali. Näyttelyn teemana on nykygrafiikka ja taiteen historia. Dürer, Rembrandt, Goya ja muut vanhat mestarit kohtaavat nykytaiteen.
Pasi Rauhalan Kotimuseo, Koti-ikävä
Oravien aarteita – grafiikkaa 60-luvun kodissa 3. krs

Lisätietoja:
Leena Lokka, Jyväskylän taidemuseo, puh. (014) 266 4395, matkapuh. 050 542 05 27, leena.lokka@jkl.fi

Copyright © Jyväskylän kaupunki / Jyväskylän taidemuseo 2017
» Sivun alkuun
Tietoa sivustosta

Taidemuseo Holvi
Kauppakatu 23
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4391
taidemuseo[at]jkl.fi

Grafiikkakeskus / Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4389
ratamo[at]jkl.fi

Taidemuseon toimisto
Vapaudenkatu 28
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4398
taidemuseo[at]jkl.fi