Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Jyväskylän taidemuseo > Näyttelyt > ISÄ - voimauttavia valokuvia

Holvi 12.3. - 23.5.

ISÄ – VOIMAUTTAVIA VALOKUVIA

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus

Sarjasta eksyin kotiin. Kuva: Esa Rauhala

ISÄ – Voimauttavia valokuvia on moniulotteisella tavalla isyyttä käsittelevä yhteisötaidenäyttely, jonka viisitoistahenkisen kuvaajaryhmän prosessia on ohjannut Maailman ihanin tyttö -valokuvaprojektista sekä voimauttavan valokuvan menetelmästä tunnettu valokuvataiteilija Miina Savolainen.

Kolmivuotisessa ryhmäprosessissa voimauttavan valokuvan menetelmällä syntynyt näyttely kertoo erilaisten isien lapsen elämään jättämistä jäljistä, isän kaipuusta, isien sukupolviketjusta, yhteiskunnallisesta miehen ja isän roolien muutoksesta sekä lapsen arjessa läsnä olevasta isyydestä. Menetelmän keskeinen ajatus on kääntää kuvaajan valta kuvan päähenkilön oikeudeksi määritellä ja merkityksellistää omaa elämäänsä. Voimauttava kuvaustapahtuma on tasavertainen ja osapuoliaan lähentävä.

Kaksi vuotta kestäneen orientointivaiheen aikana ryhmä tutki omien isyyskokemustensa vaikutusta elämänsä myöhempiin valintoihin sekä pohti, miten miehen rooliodotusten muutos, parisuhteen dynamiikka ja odotukset, yhteiskunnan tukipalvelut tai lapsen ainutlaatuinen temperamentti muovaavat isyyttä. Millainen merkitys isyydellä on miehen omalle kasvulle? Jokainen kuvaaja toteutti myös voimauttavan kuvausprojektin hänelle itselleen täysin vierasta elämäntapaa tai sukupolvea edustavan isän kanssa. Kolmantena vuonna kukin kuvaaja syvensi itselleen merkityksellisintä teemaa varsinaista näyttelysarjaa varten.

Sekä ryhmän sisällä että kuvaajien ja päähenkilöiden kesken on prosessin aikana saatu kohdata erilaisia arvomaailmoja ja kokemuksia isyydestä. Tämä lähtökohta näkyy näyttelyn monimuotoisessa ja tunnetasolla rehellisessä kuvassa isyydestä. Isyyden käsitteen sisälle kuuluu täysin vastakkaisia elämäntarinoita, sekä haavoittavia että eheyttäviä, jotka kaikki ovat tarinoiden päähenkilöille yhtä tosia ja arvokkaita. Silti kokijalleen merkityksellinen tarina ei määrittele koko isyyttä. Näyttelyn hieno läpileikkaus aiheestaan on korjaava ja lohdullinen. Sen äärellä voivat kokea koskettavia hetkiä isät ja äidit, isättömät ja lapsettomat, rakastavan isän ja haavoittavan isän lapset.

Helsingin kaupunki on tuottanut näyttelyn. Se on ollut esillä Helsingin Jugendsalissa, Nurmijärvellä, Karjaalla, Lohjalla sekä Imatralla ennen Jyväskylää. ISÄ-näyttelyn inspiroima Lupa olla isä -projekti tuo seminaareineen, teatteriesityksineen, työpajoineen ja yleisöluentoineen isyysteeman näkyvästi esille Jyväskylässä.

Näyttelytyöryhmä:
Valokuvaajat: Gunnar Bergström, Seija Salminen, Eddie Iles, Jan Eklund, Esa Rauhala, Riita Säkö, Tero Laako, Marja Pokela, Satu Haapala, Robert Perander ja Jukka Pääkkönen sekä Kirsi Hasu, Tarja Kunttunen, Marjut Kauppinen ja Ann-Catrin Rosenberg.
Prosessiohjaaja, kuraattori: Miina Savolainen

Miina Savolainen on yhteisötaiteeseen suuntautunut valokuvataiteilija, joka tutkii työssään yhteiskunnallisella ja henkilökohtaisella tasolla haastavia sekä terapeuttisia aiheita.

Miina Savolainen, Maailman ihanin tyttö ja voimauttavan valokuvan menetelmä on palkittu mm. Vuoden Kristiina 2009 -, Kulttuurin Gloria 2009 -, Lastenkulttuurin Valtionpalkinto 2006 -, Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin Kulttuuripalkinto 2006 - ja Vuoden Nuori Valokuvaaja 2005 -tunnustuksilla. Jyväskylän seudulla Savolainen on kouluttanut voimauttavan valokuvan menetelmää mm. Jyväskylän yliopistolla sekä Tikkakosken Ilmasotakoululla. Maailman ihanin tyttö -näyttely nähtiin vuonna 2005 Jyväskylän taidemuseon Suojassa.

Näyttelyohjelma

Miina Savolaisen näyttelyopastukset:

Su 28.3. klo 18 Jyväskylän taidemuseon Holvi

Pe 16.4. klo 17 Jyväskylän taidemuseon Holvi

Seminaari ISÄ - taiteelliset menetelmät isyyden tutkimisessa,

Pe 16.4. klo 12.15–16.15, Jyväskylän yliopisto, Juomatehtaan auditorio, Vapaudenkatu 25
klo 15.30–16.15 Miina Savolainen, Isyydestä voimauttavin valokuvin. Valokuva perhesuhteiden vahvistajana.
www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/uutiset/isa-seminaari

ISÄ – voimauttava valokuvatyöpaja aikuisille, ohjaaja Miina Savolainen:

To 22.4. klo 16–21 ja ke 28.4. klo 16–21 Jyväskylän taidemuseon Holvi

Miina Savolaisen yleisöluennot:

Ke 28.4. klo 11–15 Voimauttavan valokuvan menetelmä hoidollisessa ja pedagogisessa työssä sekä työyhteisön kehittämisessä, Jyväskylän kaupunginkirjaston Minnasali, Vapaudenkatu 39-41

La 22.5. klo 15.30 Voimauttava valokuva perhevalokuvaamisen rikastuttajana, Jyväskylän taidemuseon Holvi

Ohjelmiin on vapaa pääsy lukuunottamatta Jyväskylän taidemuseon Holvissa muina viikonpäivinä paitsi perjaintaisin järjestettäviä tilaisuuksia. Näihin tilaisuuksiin voi osallistua museon pääsymaksun hinnalla. Myös voimauttavan valokuvan työpaja on maksullinen.

Lisää tietoa tapahtumista ja työpajoista:

www.jkl.fi/taidemuseo/museotoiminta/tapahtumat

Lisää tietoa voimauttavasta valokuvasta ja isyysprojektista:

www.isyys.fi

www.voimauttavavalokuva.net

Näyttely on osa Lupa olla isä -projektia, jonka laaja yleisöohjelma tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden osallistua keskusteluun isyydestä. Jyväskylän kaupungin projektissa ovat mukana taidemuseon lisäksi kaupunginteatteri, kuvataidekoulu, kaupunginkirjasto, liikunta- ja nuorisopalvelut sekä Keski-Suomen elokuvakeskus, Keski-Suomen liikunta ja Jyväskylän yliopisto.

Lisää tietoa Lupa olla isä -tapahtumista: www.jyvaskyla.fi/tapahtumat/lupaollaisa

Oravien aarteita - grafiikkaa 60-luvun kodissa
1.9. - 5.9. ilmainen sisäänpääsy

Jyväskylän taidemuseon holvi on suljettu 14. - 16.9. näyttelyn vaihdon vuoksi

Yleisötyöpajat
lisää tietoa

Jyväskylän Kulttuurisuunnistus
su 5.9. klo 12–16
Jyväskylän taidemuseon Holvissa
Oravien aarteita, Juicy Pig's Restaurant,
Temppurata vaareille ja tenaville,
Helena Ratisen tanssiperformanssi
lisää tietoa

Tanssin Aika -festivaali
la 25.9. ja su 26.9. klo 15
Jyväskylän taidemuseon Holvissa
Primavera Primadonna!! (ensi-ilta)
Sooloteos keittäjä Merja Leinoselle
koreografia Anna-Kaisa Hirvanen
Vuotti (ensi-ilta)
kor. ja tanssi Katariina Hiukka ja Paula Kettu
ilmaisesitys (n. 45min.)

Linkkejä:

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2010 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta