Suoraan sisältöön

H O L V I   8.12.2007 - 10.2.2008

Aino-Kaarina Pajari - Carborundi

Takautuva näyttely

Aino-Kaarina Pajari
Kuva: Pekka Helin  
 

Näyttelyni nimi "Carborundi" tulee sanasta carborundum. Carborundum on Suomeen 1980-luvun lopulla kotiunut syväpainografiikan menetelmä, jossa laatta valmistetaan carborundumhiekan ja liima-aineen sekoituksilla maalaten.

Työskentelin monta vuotta litografian keinoin ja tein myös joitakin maalauksia ja sekatekniikkatöitä. Mikään noista ei kuitenkaan tuntunut sopivan. Kivilitografian painojälki tuntui liian kaksiulotteiselta ja lattealta. Yhden vedoksen aikaansaamiseen kului mielestäni kohtuuttomasti aikaa ja voimia. Suuret, moniosaiset grafiikanteokset kiinnostivat jo tuolloin. Litografian keinoin sellaisten luominen oli varsin työlästä.

Ruosteiset ja rosoiset pinnat kiinnostivat, mutta kuinka saada sellainen aikaan grafiikan keinoin. Kokeilin kaikenlaista, liimasin paperille liiterinpohjaroskia, hiekkaa, mannaryynejä, kynäteroitusjätettä, kangasta...

Carborundum löysi tiensä myös Ouluun, jossa tuolloin asuin ja työskentelin. Aloin oitis kokeilla menetelmää ja viehätyin sen suomista mahdollisuuksista. Tekniikka tuntui heti omalta. "Carborundini" oli alkanut.

Ensimmäiset työni olivat paksuiksi maalatuista laatoista vedostettuja, tummanpuhuvia ja paksulla, ohentamattomalla värillä vedostettuja, jopa tukkoisia. Tein heti monesta arkista yhteen liitettyjä suuria vedoksia, joilla pääsin myös STG:n varsinaiseksi jäseneksi ja moniin kansainvälisiin grafiikan näyttelyihin. Ajan myötä painojälki keveni, hiekkaseokset eivät enää muistuttaneet sementtiä. Syntyi uusia kokeiluja, sapluunoilla maalaten ja yhdistellen esinepainatusta carborundumiin. Olin matkalla kohti sävymaailmaa, jonka loppua ei vieläkään ole näkyvissä.

Eräänlainen huipentuma tapahtui 2004, jolloin valmistui 15 m korkea tilaustyö "Aivomyrsky" Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-Dynamoon. Pääsin vihdoin kokeilemaan grafiikan rajoja toden teolla. Kokemus oli nautittava, aivomyrsky itsellenikin. Olinhan jo monta vuotta odottanut tuonkaltaista tilaisuutta, taidegrafiikan pääsyä julkiseksi monumentaalitaiteeksi.

Hallitut sattumat ovat ominaisia nykyisille teoksilleni. Minulla saattaa olla mielessäni jokin väri, syysmyrskyn antama kylmänkostea tuntemus, auringon oranssiksi kultaama hiekkaranta, taivaan mustaksi värjäävä ikävä... Koiran kanssa kuljetut polut muuttuvat absrakteiksi kuvioiksi vedoksiin.

Ryhdyn työhön kun siihen on tilaisuus tai tilaus. Saatan ohentaa gesson lähes vedeksi, kaadella sitä näennäisen umpimähkäisesti laatoille, heitellä carborundumhiekkaa päälle kuin unissakävijä. Sivullisesta moinen voi vaikuttaa varsin huolettomalta, sattumanvaraiselta. Sattumia on kuitenkin osattava hallita ja on tiedettävä mitä tekee. Keskittyminen on jo toinen lukunsa. Valmistan laatat kerroksittain, lisäten aina hiukan paksumpaa seosta, raaputellen ja lastoilla levitellen. Laatan valmistuksessa vain mielikuvitus on rajana. Aikaisemmista materiaalikokeiluista voi katsoa olevan hyötyä.

Carborundumin vedostaminen voi olla vaikeaa ja rikkaitten sävymaailmojen aikaansaaminen vaatii harjoitusta. Aina ei onnistu, laatta ei ehkä kestä tai tulos ei ole toivottu. Roskakori on tässä vaiheessa viisaampi ratkaisu kuin väkinäinen korjailu.

Muutin Jyväskylään 1996, kuinkas muutenkaan kuin erilaisten sattumien seurauksena. Aloitin työskentelyn Grafiikan pajalla ja siitä lähtien olen toiminut lukuisien carborundumkurssien opettajana Jyväskylässä ja lähiympäristössä. Halusin järjestää tämän näyttelyn ikäänkuin kymmenvuotislahjana ja esitellä läpikatsauksen omasta "Carborundistani".

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen kulttuurirahaston Keski-Suomen maakuntarahasto sekä Keski-Suomen taidetoimikunta.

Teksti Aino-Kaarina Pajari

taiteilijan kotisivulle pääset tästä

Oheisohjelmaa:
su 9.12. klo 14 Rundi 2, Carborundum-tanssi. Aino-Kaarina Pajari, Noora Nenonen (tanssi), Anja Mauranen (musiikki). Vapaa pääsy.
pe 18.1.2008 klo 16.30 teehetki Aino-Kaarina Pajarin kanssa. Improvisaatioita Anja Mauranen & Noora Nenonen. Vapaa pääsy.
pe 25.1. klo 16.30–18 Jyväskylän seudun kansalaisopiston luento. Aino-Kaarina Pajari esittelee näyttelynsä Holvissa. Vapaa pääsy.
pe 8.2.2008 klo 16.30 teehetki Aino-Kaarina Pajarin kanssa. Improvisaatioita Anja Mauranen & Noora Nenonen. Vapaa pääsy.

Copyright © Jyväskylän kaupunki / Jyväskylän taidemuseo 2017
» Sivun alkuun
Tietoa sivustosta

Taidemuseo Holvi
Kauppakatu 23
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4391
taidemuseo[at]jkl.fi

Grafiikkakeskus / Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4389
ratamo[at]jkl.fi

Taidemuseon toimisto
Vapaudenkatu 28
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4398
taidemuseo[at]jkl.fi