Suoraan sisältöön
Menu×

Opintoryhmät ja koulut

Opintoryhmät voivat tutustua museoon ilmaiseksi ohjatusti tai omatoimisesti. Ohjattu ryhmäkäynti kannattaa sopia museolehtorin kanssa vähintään noin viikkoa ennen vierailua. Omatoimiset ryhmät kannattaa myös ilmoittaa museon neuvontaan ja varmistaa museon aukiolo ja se, ettei muita isoja ryhmiä ole näyttelyssä samaan aikaan.

Koululaisille ja muille opintoryhmille on saatavissa opastuksia ja ohjattuja opintokäyntejä maksutta. Syksyisin ja keväisin järjestetään myös koulujen kulttuurikompassi-opintokäyntejä Jyväskylän koulujen 6. luokkalaisille.

Aikuisopiskelijat voivat opiskella taidetta, näyttelyn tai tapahtuman tuottamista museon järjestämillä kursseilla, käytännön museoharjoittelussa tai osallistumalla museoiden vapaaehtoistoimintaan Kulttuuriluotsina.

Kulttuuriluotsit ovat Jyväskylän museoiden kouluttamia vapaaehtoisia kulttuurin tarjontaan perehtyneitä kulttuurikavereita ja vertaisohjaajia, mm. opiskelijoita, vapaaehtoisia senioreita, erityisryhmien ja järjestöjen edustajia, kulttuuri-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, palvelutalojen ja asukasyhdistysten toimijoita sekä Vaparin ystävätoiminnassa mukana olevia ystäviä.

JYVÄSKYLÄN KOULUJEN 6. LUOKKALAISTEN KOMPASSIKÄYNNIT TAIDEMUSEOON 2017

Toiminnalliset opintokäynnit edistävät laaja-alaista osaamista etenkin ajattelua ja oppimaan oppimista, kulttuurista osaamista, vuorovaikutusta ja ilmaisua sekä monilukukutaitoa.

KOMPASSIKÄYNNIT 6. lk ti-pe 5.9.-8.10.klo 9-11 pyöräilevät koulut yksi luokka kerrallaan. Ilmoittautuminen https://www.lyyti.in/KompassiJKL2017pyorailevat

KOMPASSIKÄYNNIT 6. lk ti-pe 31.10.-1.12. klo 9-11 ja klo 12-14 bussikuljetuksessa tulevat koulut kaksi luokkaa kerrallaan. Ilmoittautuminen https://www.lyyti.in/KompassiJTML2017bussilla

NÄYTTELYT

Sata vuotta, tuhat tulkintaa 9.6.–8.10.
Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistyksen jäsenten kokoelmista kootussa näyttelyssä tutkitaan suomalaista identiteettiä. Kuvataidetta lähestytään näyttelyssä neljän teeman kautta: Suomalaiset kuvissa, Kansallista kuvastoa, Sota meissä ja Mielenmaisemia ja tunnelmia.

Esillä on pääasiassa maalauksia, mutta myös veistoksia ja taideteollisuutta, esimerkkeinä Eero Järnefeltin Kolilta (1927) ja Suomalainen maisema (1903), Akseli Gallen-Kallelan Erämaajärvi (1892) ja Sammon taonta (1893), Helene Schjerfbeckin Hiljaisuus (1907) ja Punaposkinen tyttö (1927), Aukusti Tuhkan Kollaanjoki (1964), Alvar Cawénin Suru (1927), Fanny Churbergin Kaskimaisema Uudeltamaalta (1872), Pekka Halosen Talvimaisema (1923), Unto Pusan Elämäniloa (1955), Rafael Wardin Asetelma (1984) ja Rut Brykin Tunturipuro (1987) sekä Ville Lenkkerin Vapaa mies (2010–2014) ja Reima Nevalaisen Cuirass (2014).

Kun tarkastelemme teosta ajatuksella ja katsoen tarkasti, nousee mieleen erilaisia tulkintoja, tunnelmia, muistoja, tarinoita. Näyttelyssä haastetaan katsojat tekemään omia tulkintojaan, omista näkökulmistaan. Jotta pystyy näkemään eikä vain katsomaan, pitää olla yhtä avoin mieli kuin lapsella.
Näyttelyssä on esillä video, jolla eri ikäiset ja eri kulttuuritaustan omaavat henkilöt tulkitsevat teoksia omista lähtökohdistaan. On kiinnostavaa nähdä mitä suomalainen sotaveteraani, koululainen ja afrikkalainen opiskelija näkevät samassa maalauksessa?

Näyttelykäynnillä harjoitellaan katsomaan teoksia keskustelevan kuvan tulkinnan menetelmällä (VTS, Visual Thinking Strategies) ja tarkastellaan teoksia eri tieteenalojen näkökulmista. Millaisia biotooppeja löytyy ikimetsästä tai niityltä? Mitä metsäpalosta seuraa luonnolle? Mitä ovat jokamiehen oikeudet? Entä millaisia viittauksia teoksista löytyy Suomen historiaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan tänä päivänä?

Oi maamme! 20.10.–3.12.
Näyttely haastaa suomalaiset pohtimaan suomalaisuutta lyhytelokuvan keinoin. Miltä satavuotias Suomi näyttää nyt, mitä on suomalaisuus? Ylen kanssa toteutetussa näyttelyssä on esillä ammattitaiteilijoiden lyhytelokuvia.

Eero Järnefeltin Kaski/Raatajat rahanalaiset 31.10.–10.12.
Eero Järnefeltin "Raatajat rahanalaiset / Kaski" vuodelta 1893 on myös näyttelykierroksella Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Ennen Jyväskylää maalaus nähdään Turussa, Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa ja Joensuussa.

Järnefelt itse on määritellyt Kaski-teoksen puhtaasti kalevalaiseksi, mutta aikalaisia ja myöhempiä tutkijoita teos on innostanut hyvin erilaisiin näkemyksiin. Järnefeltin oma aatetausta, radikaali suomenmielisyys ja ajankohdan kiristynyt poliittinen tilanne ovat vaikuttaneet tulkintoihin, joissa maalaus on ymmärretty kansallisena vertauskuvana. Raatajat rahanalaiset on nähty myös yhteiskuntakriittisenä teoksena, vaikka kaskiviljely ja siihen liittyvät epäkohdat olivat 1890-luvun alussa jo väistymässä.

Näyttelykäynnillä luokat työskentelevät n. tunnin ko näyttelyn teeman parissa.

Lisätietoja museolehtorilta
sirpa.turpeinen(at)jkl.fi
050 542 0591

Jyväskylän koulujen 6. luokkalaisten Kompassikäynnit taidemuseoon 2016

Toiminnalliset opintokäynnit edistävät laaja-alaista osaamista etenkin ajattelua ja oppimaan oppimista, kulttuurista osaamista, vuorovaikutusta ja ilmaisua sekä monilukukutaitoa.
Näyttelykäyntiaikojen varaukset
lyyti.in/kuutostenmuseovierailu

HUOM! Mennään museoon! -viikon aikana 4.-7.10. taidemuseo on suljettu, mutta Galleria Ratamo palvelee:http://www.museoliitto.fi/mennaan_museoon

KOMPASSIKÄYNNIT 6. lk 25.10.-1.12.klo 9-11 tai 12-14, bussikuljetuksella tulevat koulut, kaksi luokkaa kerrallaan

NÄYTTELY

a PRESENT to the PAST – 14. kansainvälinen grafiikkatriennaali Graphica Creativa 2016
Näyttelyn teemana on nykygrafiikka ja taiteen historia. Taide heijastaa aina itseään katsomalla men-neisyyteen ja tulkitsemalla uudelleen länsimaiden taidehistoriaa, mutta käyttäen nykytaiteen vapauk-sia. Nykyisyys on lahja menneisyydelle. Nykytaiteilijoiden teosten rinnalla esitellään vanhojen mesta-reiden kuten Goyan, Dürerin ja Piranesin grafiikkaa Kansallisgallerian kokoelmista. Viiva nousee tär-keäksi tekijäksi näyttelyn teoksissa. Se ei näy ainoastaan grafiikassa, vaan myös piirustuksissa, ku-vakudoksissa sekä teoksissa, jotka ovat graafisen kuvan, maalauksen ja kolmiulotteisen ilmaisun vä-limaastossa. Näyttelyyn on kutsuttu nykytaiteilijoita Ranskasta, Yhdysvalloista, Belgiasta, Ruotsista, Puolasta ja Suomesta.

Varaukset ja vapaat ajat:

ke 26.10. klo 9-11 VAPAA ja klo 12-14 VAPAA
to 27.10. klo 9-11 VAPAA
pe 28.10. klo 9-11 Puistokoulun valinnainen taideryhmä

ti 1.11. klo 12-14 Korpilahden yhtenäiskoulu, 43 + 2
ke 2.11. klo 9-11 Keski-Palokan koulu, 26+1
to 3.11. klo 12-14 Jokelan koulu, 47
pe 4.11. klo 9-11 Vihtavuoren koulu, 18 oppilasta, Kulttuurilaukka

ti 8.11. klo 12-14 Vihtavuoren koulu, 18 oppilasta, Kulttuurilaukka
ke 9.11.klo 9-11 Vaajakummun koulu, 45+3 ja klo 12-14 Tikkakosken yhtenäiskoulu, 44+3
to 10.11. klo 9-11 Vesangan koulu 6A ja 6B, 18+18+2

ti 15.11. klo 9-11 Palokan yhtenäiskoulu 6A ja 6B, 47+2
ke 16.11. klo 12-14 Luonnetjärven, 44+2
to 17.11. klo 9-11 Keski-Palokan koulu 6A ja 6B, 47+4 ja klo 12-14 Puuppolan koulu 52+2

ti 22.11. klo 9-11 Lehtisaaren koulu 6a ja 6b 41+2 ja klo 12.30-15 Pohjanlammen kuviksen valinnainen ryhmä
ke 23.11. klo 12-14 VAPAA
to 24.11. klo 9-11 Pupuhuhdan koulu 6A 24+2

ti 29.11. Huhtasuon Yhtenäiskoulu 6A ja 6B, 26+2 ja 27+2
ke 30.11. klo 10-12 Kankarisveden kuvataiteen valinnaisryhmä ja klo 12.15-14.15 Vaajakummun 6C, 20 oppilasta
to 1.12. klo 9-11 Keljonkankaan koulu 6A ja 6C 23 + 25 +2
pe 2.12. klo 9-11 Keljonkankaan koulu 6B 24 + 1


22.9.–16.10. You Make Mine, I Make Yours
Galleria Ratamo

Johnny Bugler, Conall Cary, Dominic Fees ja Fiona Kelly (Irlanti) & Tuomas Hallivuo, Naoji Ishiyama, Jyrki Markkanen ja Aino-Kaarina Pajari

Menneet:

KOMPASSIKÄYNNIT 6. lk 16.8.-16.9. klo 9-11 tai 12-14, pyöräilevät koulut

NÄYTTELYT

Jussi Heikkilä ja Simo Heikkilä: R Ä P P Ä N Ä
Jyväskyläläiset Simo ja Jussi Heikkilä edustavat molemmat alansa suomalaista kärkeä, toinen muotoilijana ja toinen kuvataiteilijana. Heitä yhdistää paitsi veljeys, myös kiinnostus vertauskuviin ja tekemiseen jatkuvasti kehittyvänä prosessina. Molemmat korostavat ekologiaa ja käsityön tarpeellisuutta. Ensimmäisen yhteisnäyttelyn pojat järjestivät lastenkamarissaan.

Jussi Heikkilä ja Simo Heikkilä ovat työstäneet näyttelyyn yhdessä myös molemmille läheisiä teemoja. Yksi teemoista on sauna, jonka he kokevat olevan silta suomalaisen sielun ja suomalaisen maiseman välillä. Kahteen museoon levittäytyvä näyttely koostuu huonekaluista, valaisimista, valokuvista, taide-teoksista, installaatioista, videoista ja haastatteluista. Kummaltakin veljekseltä on esillä sekä vanhoja että uusia teoksia.

Alvar Aalto -museon ja Jyväskylän taidemuseon yhteistyössä toteuttamassa juhlanäyttelyssä yhdisty-vät kuvataide ja muotoilu. Näyttely juhlistaa museoiden yhteistä, 50 vuoden taakse ulottuvaa historiaa. 1966 perustetun Alvar Aalto -museon kuvataideosasto itsenäistyi Jyväskylän taidemuseoksi 1998.

Sami Korkiakoski
Katutaiteen spray-merkinnät ja villi fyysinen viiva yhdistyvät Vaajakoskella työskentelevän taidemaalarin taiteessa. Hän merkkaa maalauspohjia lyijykynällä, tekee vedon leveällä lastalla tai maalaa sormilla kehonsa liikettä näkyväksi. Viimeaikoina hän on ripustanut viivamaalauksensa tilallisiksi maalausryppäiksi.

Varaukset ja vapaat ajat:

to 18.8. klo 9-11 Jyskän koulu 6B

ti 23.8. klo 9-11 Tikan koulu, 22 oppilasta
ke 24.8. klo 9-11 Lohikosken koulu, 22 oppilasta
to 25.8. klo 9-11 Halssilan 6A, 18 oppilasta ja klo 12-14 Halssilan 6C, 19 oppilasta
pe 26.8. Halssilan 6B, 22 oppilasta

ti 30.8. klo 9-11Tikan koulu 6C, 26 oppilasta
ke 31.8. klo 9-11 Puistokadun päiväkotikoulu, 20 oppilasta
to 1.9. klo 9-11 Tikan koulu 6B, 24 oppilasta
pe 2.9. klo 9-11 VAPAA

ti 6.9. klo 9-11 Jyskän 6lk ja klo 12.20-14.20 Kuokkalan koulu 6C, 22 oppilasta
ke 7.9. klo 9-11 Kypärämäen koulu 6B, 21 oppilasta ja klo 12-14 Kypärämäen 6AM, 23 oppilasta
to 8.9. klo 9-11 Jyskän koulu 6C, 24 oppilasta
pe 9.9. klo 9-11 Kuokkalan 6A, 22 oppilasta ja klo 12-14 Kortepohjan koulu 6B, ? oppilasta

ti 13.9. klo 9-11 Palokan yhtenäiskoulu 6A, 24 oppilasta ja klo 12-14 VAPAA
ke 14.9. klo 9-11 VAPAA ja klo 12-14 Mankolan koulu 6A ja 6B, ? + 18 oppilasta
to 15.9. klo 9-11 Kuokkalan 6B, 22 oppilasta ja klo 12-14 VAPAA
pe 16.9. klo 9.30-11-30 Keltinmäen 6B ja 6C, 44 oppilasta

2.2.–23.3.2016


Jyväskylän kaupungin kulttuuriopetussuunnitelman mukaisilla ohjatuilla museokäynneillä tutustutaan Tommi Toijan ja Sampo Malinin –näyttelyihin
http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/nayttelyt/2016/tommi_toija
http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/nayttelyt/2016/sampo_malin

Varaukset:
ke 17.2. klo 9-11 Tikkakosken yhtenäiskoulu, 2x6.lk
to 18.2. klo 9-11 Vaajakosken 6C
ma 22.2. klo 9-11 Vaajakosken 6A + 6B
ke 24.2. klo 9-11 Tikkakosken yhtenäiskoulu, 2x6.lk
pe 11.3. klo 9-11 Keski Palokan 6B
ke 16.3. klo 12-14 Keljonkankaan 6
ma 21.3. klo 12-14 Keljonkankaan 2x6.lk
ke 23.3. klo 9-11 Keski-Palokan 6A + 6C

19.4.-29.4.2016

Näyttelykäynnillä tutustutaan kolmen keskisuomalaisen taiteilijan näyttelyyn. Alagalleriassa on Pekka Suomäen teoksia ja toisessa ja kolmannessa kerroksessa edesmenneiden taiteilijaystävysten Anne Alhon ja Juhani Petäjäniemen näyttely.

Varaukset:
ti 19.4. klo 10-12 Kortepohjan 6A
ke 20.4. klo 9-11 Jokelan ja Palokan 6A + 6C
ke 20.4. klo 12-14 Jokelan ja Palokan 6A+ 6B
ti 26.4. klo 9-11 Kortepohjan 6B
pe 13.5. klo 9-11 Vesangan koulu 6lk

Jyväskylän koulujen 6. luokkalaisten Kompassikäynnit taidemuseoon 2015

20.10.–20.11.2015 (Kortepohjan, Kilpisen, Lohikosken, Puuppolan, Lehtisaaren, Huhtasuon ja Korpilahden koulut.)

Luokat tulevat yksi tai kaksi kerrallaan klo 9-11 (TAI 12–14). Aikoja voit tilata museolehtorilta sirpa.turpeinen@jkl.fi

Tervetuloa Jyväskylän kaupungin kulttuuriopetussuunnitelma Kompassin mukaisille ohjatuille museokäynneille. Matkalla maan keskipisteeseen -näyttelyyn tutustuu 14 ryhmää. Ohjatuilla käynneillä on mukana taiteilija (Tuomo Blomqvist, Päivi Meriläinen tai Arja Karppinen-Rekola). Käynnit toteutetaan ti–to klo 9–11 ja 12–14, pe klo 9-11. Tutustu ennakkoon verkkosivuihin, joilta löytyy mm. taiteilijoiden videohaastattelut.

Matkalla maan keskipisteeseen verkkosivut: http://matkalla.keskisuomentaide.fi/

Matkalla maan keskipisteeseen -näyttely: http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/nayttelyt/matkallamaankeskipisteeseen

Uusittu Grafiikka ja Pasi: http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/grafiikkajapasi

Kompassin toteuttavat Jyväskylän kaupungin opetus- ja kulttuuripalvelut yhteistyössä taidelaitosten kanssa.

Varaukset:

ti 20.10. klo 12-14 Pohjanlampi 6C, 25 oppilasta Juha Venäläinen

ke 28.8.10. klo 12-14, Korpilahden yhtenäiskoulu, 50 oppilasta, Riitta Marjasalo

to 29.10. klo 12-14 Huhtasuon koulu, 49 oppilasta + 2 opettajaa, Jussi Hietala

ti 3.11. klo 9-11 Lohikoski, 47 oppilasta + 2, Juha Toikkanen, Marjut Poikolainen

ke 4.11. klo 9-11 Lehtisaaren koulu, 42+3, Päivi Vuolle-Apiala (6B) ja Markus Suni (6A)

ke 11.11. klo 9-11 Puuppolan koulu, 30 oppilasta, Antti Syvänperä

Jyväskylän koulujen 6.-luokkalaisten Kompassikäynnit taidemuseoon syksyllä 25.8.–11.9.2015

(pyöräilevät koulut)

Luokat tulevat yksi kerrallaan klo 9-11 tai 12–14. Aikoja voit tilata museolehtorilta sirpa.turpeinen@jkl.fi. Vapaita aikoja voit tarkastella tällä sivulla skrollaamalla tekstiä alemmaksi.

Näyttelykäynnillä tutustutaan Sveitsissä asuvan kuvanveistäjän Veikko Hirvimäen riemukkaisiin puuveistoksiin: ulvoviin susiin, kukkaan puhkeavaan hirvikuninkaaseen ja edestakaisin tuleviin ja meneviin jänikset…. Alagalleriassa Françoise Jaquet´n materiaalina on kaikki luonnosta löytyvä levästä jäkäliin ja sammaliin tai puun juurista oksiin. Hauraat ainekset muuttuvat taiteilijan käsissä vaatteiksi, pesiksi tai sydämiksi kutomalla, virkkaamalla tai punomalla.

Lisäksi paikalla on Pasi Oravien aarteet -näyttelyssä http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/grafiikkajapasi

Ohjeita museokäyntiä varten

http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/museokasvatus/museokaynti/kaytosohjeet tai http://www.avoinmuseo.fi/museokaynti.php

Lisätietoja kompassikäynneistä opettajille esim. bussivaraukset http://www.jyvaskyla.fi/opetus/kompassi/luokkatasot/opettajat

VARAUKSET 25.8.–11.9.2015

vk 35

ti 25.8. klo 9-11 Keltinmäki 6A, 20 oppilasta, Kirsi Laitinen

klo 12-14 Jyskän 6C, Ari Lehtinen

ke 26.8. klo 9-11 Halssilan koulu 6A 23 oppilasta, Tuomo Rannankari

to 27.8. klo 9-11 Kypärämäki 6A, 20 oppilasta, Jussi Härkönen

klo 12-14

pe 28.8. klo 9-11 Kuokkalan yhtenäiskoulu 6A, 27 oppilasta, Tarja Virtanen

vk 36

1.9. klo 9-11 Mankolan koulu, 29 oppilasta, Hanna Veitomäki

klo 12-14 Kypärämäki 6B, 27 oppilasta, Kirsi Hautanen

ke 2.9. klo 9.30-11.30 Tikan koulu 6A, 24 oppilasta, Tero Erkkilä

klo 12-14

to 3.9. klo 9-11 Keltinmäki, Antti Berg

klo 12-14 Halssilan 6B, 24 oppilasta Riitta Taskinen

pe 4.9. klo 9-11 Pohjanlampi 6B, 30 oppilasta, Sirpa Taulu-Puustinen

vk 37

ma 7.9. klo 9-11 Keltinmäen 6C, 20 oppilasta, Irmeli Lahtinen-Salila

ti 8.9. klo 9-11 Jyskän 6B, Taina Puikkonen

klo 12-14 Puistokadun päiväkotikoulu, 28, Markus Rolig

ke 9.9. klo 9-11 Kypärämäki 6M, 27 oppilasta, Iina Karjalainen

to 10.9. klo 9-11 Tikan koulu 6B, Tapani Hämäläinen

klo 12-14 Tikan koulu, 6C, 26 oppilasta, Pasi Hautala

pe 11.9. klo 9-11 Jyskän 6B, 25 oppilasta Jari Liuha


Jyväskylän koulujen 6. luokkien kulttuuriopetuskäynnit Jyväskylän taidemuseoon 3.3.-26.3.2015

(bussikuljetus)

Kevään teemana on keskisuomalainen kuvataide ja taide-elämä. Keitä olivat keskisuomalaiset kuvataiteilijat, miten heistä tuli taiteilijoita ja millaista taidetta he tekivät? Tutustutaan näyttelyihin "Ehtiihän sinne Pariisiin myöhemminkin" - kuvataidetta Keski-Suomessa 1947-1973, Oravien aarteita ja Pasi sekä Hongkongissa asuvan jyväskyläläislähtöisen Erkka Nissisen mediataideteoksiin.

Museokäynnit toteutetaan 3.3. alkaen ti-to klo 9-11 ja 12-14 sekä pe klo 9-11 yksi tai kaksi luokkaa kerrallaan. Varaukset sähköpostilla sirpa.turpeinen@jkl.fi

http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/nayttelyt/ehtiihan_sinne_pariisiin_myohemminkin

Jyväskylän koulujen 6. luokkien kulttuuriopetuskäynnit Jyväskylän taidemuseoon 23.9.-10.10. 2014

(pyöräilevät koulut)

Syksyllä Jyväskylän taidemuseossa tutustutaan mediataiteeseen kolmen näyttelyn avulla. Alagalleriassa on esillä kolme videoteosta av-arkin kokoelmasta: Anssi Kasitonnin neuvokkaasta marsusta kertova Masa, Anneli Nygrenin Laundry-Work ja Timo Vaittisen Keskuspuisto. Päänäyttelynä on Hannes Heikuran näyttely ZONE, jonka huikeat mustavalkoiset valokuvat kertovat tarinaa yksinäisistä ihmisistä kaupunkiympäristössä. Lopuksi tavataan Oravien 60-luvun kodissa Pasi.

Vuorovaikutteisen opintokäynnin aikana katsotaan videoteokset ja tutustutaan valokuvanäyttelyyn toiminnallisesti. Käynnillä myös opettajat saavat kättä pidempää mediataiteen katsomiseen ja opetukseen.

Opintokäynnit toteutetaan ti-pe 23.9.-10.10. klo 9-11 tai 12-14 yksi luokka kerrallaan. Varaukset sirpa.turpeinen@jkl.fi

Lisätietoja:

http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/nayttelyt/hannesheikura_zone
http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/grafiikkajapasi
http://www3.jkl.fi/taidemuseo/oravienaarteita/index.html

Jyväskylän koulujen 6. luokkien kulttuuriopetuskäynnit Jyväskylän taidemuseoon 4.-28.3.2014


Checkpoint Leonardo - näyttely taiteen ja tieteen vuorovaikutuksesta koululaisille ja opettajille

19.3.-26.4.2013 Jyväskylä

17.8.-20.10.2014 Tampere

24.1.-15.3. 2015 Oulu

2015 Joensuu

Työpajaohjeet netissä http://www.checkpointleonardo.fi/

Lisätietoja:
Sirpa Turpeinen
Museolehtori
puh. 050 542 0591
sirpa.turpeinen@jkl.fi

Copyright © Jyväskylän kaupunki / Jyväskylän taidemuseo 2017
» Sivun alkuun
Tietoa sivustosta

Taidemuseo Holvi
Kauppakatu 23
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4391
taidemuseo[at]jkl.fi

Grafiikkakeskus / Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4389
ratamo[at]jkl.fi

Taidemuseon toimisto
Vapaudenkatu 28
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4398
taidemuseo[at]jkl.fi