Suoraan sisältöön

Blogi

ks. aiempi blogi täältä.

Projektien blogit löytyvät linkkien takaa: Sata vuotta, tuhat tunnelmaa sekä Mediakasvatuksen työkalut tutuiksi

27.1.2017

Teiltäkö niitä tauluja saa vuokrata? Jyväskylän kaupungin taidekokoelmien teossijoituksesta

”Teiltäkö niitä tauluja saa vuokrata?”, tästä se usein alkaa, Jyväskylän kaupungin taideko-koelmista suoritettava teossijoitus. Kokoelmanhoitajana hoidan kaupungin taidekokoelmien sijoitustoimintaa ja se vie työajastani noin neljäsosan.

Jyväskylän kaupungin taidehankintojen historia alkaa 1800-luvun loppupuolelta ja samaan aikaan alkoi myös teosten sijoitustoiminta. Kaupungin taidekokoelmat olivat vailla vakituista kotia vuoteen 1961, jolloin kokoelma sai säilytystilat Keski-Suomen museosta ja teokset luetteloitiin. Tosin museon tiloihin sijoitettiin vain kokoelman arvokkaimpina pidetyt teokset, suurin osa teoksista jäi hajasijoitettuna kaupungin hallintokuntiin. Nykyisin teokset ovat pääsääntöisesti säilytystiloissa, mistä ne pääsevät ihmisten ilmoille useimmiten taidesijoituksen myötä.

Joskus teosten sijoittaminen muistuttaa ihanaa teemaan perustuvan näyttelyn rakentamista. Teokset, jotka olen aina halunnut saattaa ihmisten näkyville säilytystilojen ihanteellisista olosuhteista, pääsevät vihdoin esille tuomaan julkiseen tilaan väriä, lämpöä, iloa ja ihmettelyä. Sijoitusta varten teokset on tarvittaessa kunnostettu, joten ne ovat ikään kuin juhliin menossa, puleerattuina ja pyntättyinä.

Toisinaan taas saan iloita siitä, että yksikön työntekijät ovat saaneet tiloihinsa juuri ne teokset, jotka heitä miellyttävät. Teoksena pieni asetelma tai maisema voi näyttää oudolta seinällä, toimistohuonekalujen ympäröimänä, mutta se tuottaa iloa katsojalleen. Työntekijä leppuuttaa teoksessa silmiään näyttöpäätteen tuijottelun lomassa. Joissakin yksiköissä teoksen tehtävänä on viedä asiakkaan ajatukset hetkellisesti pois ikävästä asiasta: avautuessaan itselle vaikeista asioista, on hyvä että voi samalla katsoa muualle kuin työntekijän silmiin.

Pääasia on, että sijoitetut teokset hyväksytään työyhteisössä tai niitä edes kestetään. Toisinaan tuntuu, että työntekijät suhtautuvat oman työhuoneensa sisutukseen kuin oman kodin olohuoneeseen: vaaditaan huoneeseen aiheeltaan, väriltään ja kooltaan juuri tietynlainen teos. Varmaan kaikkein tyypillisin toive sijoitettavalta teokselta on iloinen ja värikäs. Joskus tumma ja säilytystiloissa jopa synkän oloinen teos tuo vaaleaan työhuoneeseen sopivasti särmää. Suurikokoinen teos tai useamman teoksen sarja antaa paremman vaikutelman, kuin yksi pieni grafiikanvedos työhuoneen ilmoitustaulun vieressä. Ehkä kokoelmanhoitajan tärkeimpiä ominaisuuksia onkin osata ”myydä hieman epävarmalle ostajalle” se omasta mielestään tilaan parhaiten sopiva teos. Mutta kyse on aina molemminpuolisesta sopimuksesta, ettei teos lopulta päädy postihuoneen nurkkaan muun pois viemistä odottavan romun sekaan.

Atte Koskinen ja Jarkko Kaunismäki ripustavat teosta. Kuva Hannu-Pekka Kivineva. Taideteoksen sijoitus alkaa aina vierailulla yksikköön. Yksikön yhteyshenkilön kanssa katsotaan mahdolliset taiteenpaikat ja tarkastetaan turvalliset sijoituspaikat. Eihän vain tuo ovi avatessa osu teoksen kehykseen. Patterin yläpuolelle ei voi teosta laittaa, koska alla oleva lämmönlähde ei tee hyvää teokselle. Ikkunasta tulviva auringonvalo nopeasti haalistuttaa akvarellin värit. Mutta samalla siinä myös mietitään, minkävärinen teos sopisikaan tuon sohvan väriin. Voiko abstrakteja teoksia viedä muistisairaiden hoitokotiin? Siinä käytävällä kävellessä ja jutellessa, alkavat työhuoneistaan ihmiset hiipiä kuin pienet hiiret esille ja hekin haluavat teoksia omiin huoneisiinsa. Hyvä sanoma leviää ja koko työyhteisö pääsee halutessaan taiteen äärelle.

Sijoitustoiminta tarjoaa myös ilmaisen työhyvinvointiin liittyvän retken työyhteisön innokkaimmille taiteenharrastajille, kun he tulevat Jyväskylän museopalvelun kokoelmakeskukseen valitsemaan mahdollisia teoksia omiin tiloihinsa. Samalla kun katsellaan verkkoseinille kiinnitettyjä teoksia, keskustellaan taiteesta ja taiteilijoista. Taiteilijoista ja heidän elämänvaiheistaan on mukava kertoa kiinnostuneille kuuntelijoille. Muutama vuosi sitten eräästä hoitokodista tuli työntekijöitä etsimään yksikköön ”kivoja tauluja”. Ulkona oli kaunis alkukesän päivä, mutta teokset tuntuivat rouvista synkiltä, ankeilta ja ikäviltä. Kerroin, etteivät he voi arvottaa taiteilijoiden teoksia noin, koska taiteilijat ovat tehneet teokset oman näkemyksensä mukaan. Rouvat olivat hetken hiljaa ja totesivat sitten ”no, mutta meidän mielestä nämä ovat joka tapauksessa huonoja tauluja”. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja teoksia yksikön sijoitukseen etsitään asiakkaiden mieltymysten mukaan.

Vuosien mittaan taideteosten sijoitustoimintaa on pyritty kehittämään sujuvammaksi ja myös taidemuseon kannalta kannattavammaksi. Yksiköt maksavat sijoitustoiminnasta teoskohtaisen kertamaksun, joka kattaa teosten kuljettamisesta koituvat menot. Mielellään yksiköt myös tilaavat taidemuseolta teosten ripustamisen tiloihinsa ja maksavat museomestarin tuntipalkan. Taidemuseon ei kuitenkaan tarvitse ajatella taidesijoituksia liikevoitollisena toimintana, tarjoavathan yksiköt teoksille sijoitustoiminnan kautta säilytyspaikan.

Jyväskylän taidemuseon teossijoitustoiminta muistetaan yleensä siinä vaiheessa, kun uusi rakennus on valmistunut, huonekalut on sijoitettu paikoilleen ja kaivataan tiloihin lisäpiristystä ja kotoisuutta. Mutta tosi hienoa olisi, jos taideteossijoituksia pääsisi miettimään jo rakennusvaiheessa. Muutamassa kohteessa arkkitehti on ottanut jo rakennusta suunnitellessaan huomioon sinne sijoitettavan taiteen. Taiteelle on selkeästi varattu tietty tila ja seinä on maalattu tietylle teokselle sopivan väriseksi.

Jaana Oikari, kokoelma-amanuenssi, taidekokoelmat, kirjasto, arkistot

Laura Korhonen

Copyright © Jyväskylän kaupunki / Jyväskylän taidemuseo 2017
» Sivun alkuun
Tietoa sivustosta

Taidemuseo Holvi
Kauppakatu 23
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4391
taidemuseo[at]jkl.fi

Grafiikkakeskus / Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4389
ratamo[at]jkl.fi

Taidemuseon toimisto
Vapaudenkatu 28
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4398
taidemuseo[at]jkl.fi