Suoraan sisältöön

Blogi

ks. aiempi blogi täältä.

Projektien blogit löytyvät linkkien takaa: Sata vuotta, tuhat tunnelmaa sekä Mediakasvatuksen työkalut tutuiksi

30.6.2016

Kun on tunteet! Tommi Toijan taiteilijantiestä

Tommi Toijan näyttelyyn liittyen kuulimme taidemuseolla Mikko Orasen luennon 9.3.2016 otsikolla Kun on tunteet! Tommi Toijan taiteilijantiestä. Mikko Oranen on työskennellyt amanuenssina parisenkymmentä Helsingin taidemuseossa. Kuulijoiden joukossa seisoivat myös Toijan ”pikku-ukkelit”, sillä tilaisuus järjestettiin näyttelytilassa.


Muukalaiset -sarja, 2011–2014, maalattu keramiikka, ykistyiskohta. Kuva Stella Ojala.

”Tommi Toijaan tutustuin Kampin metroasemalla sijaitsevan, taidetta sisältävän tilan kautta. Helsingin taidemuseo sijoitti ajankohtaisia teoksia nähtäväksi metroasemalle. Kerran päätimme valitan tilaan Tommi Toijan teossarjan, sillä muistimme Muukalaiset -teoskokonaisuuden siihen sopivaksi. Toija innostui heti ja toteutimme teoksen esille tilaan, jossa se kiinnitti erittäin paljon ihmisten huomiota. Myöhemmin Tommi otti minuun yhteyttä ja pyysi minua kirjoittamaan julkaisuunsa. Kirjoitin sen haastattelujen pohjalta ja tutustuin tässä vaiheessa Toijaan syvemmin. Julkaisu ja näyttely Mutatis mutandis on katsaus Toijan tähänastiseen tekemiseen.” Oranen myös muistelee, että Toijan työhuone oli todella erikoisen näköinen paikka, koska kaikkialla oli näitä hänen töitään, pikku-ukkeleita.

Ukkelien tarina alkoi Pikku pelkuri -veistoksesta vuodelta 2003, jonka Kimmo Schroderus valitsi Pekilon näyttelyyn Mäntän kuvataideviikoille. Alussa hahmot olivat ehkä hellyttävämpiä tai söpömpiä ja muotokieli on muuttunut voimakkaampaan suuntaan.

Teos jää elämään omaa elämäänsä Tommin käsistä valmistuttuaan. Hän on ollut hyvin haluton antamaan tulkintoja veistoksistaan. Toija tekee taidettaan omasta intuitiostaan käsin ja jättää tulkinnat katsojalle. ”Katsojat ajattelevat mitä he ajattelevat”, on Tommi Toija sanonut.

Oranen on pohtinut sitä, miksi Toijan teokset herättävät yleisössä niin voimakkaita tunteita. Pitkään kauneus ja esteettisyys ovat olleet taidehistoriassa taideteoksen ominaisuuksia. Näin esimerkiksi Antiikin ajan Kreikassa, jossa tutkittiin tarkkaan vartalon ihanteellisia mittasuhteita. Toijan töissä on jotakin hyvin perustavanlaatuista – ihmisen muoto, ihmisen kasvot. Se on aihe, johon katsojat kiinnittävät huomiota välittömästi. Teoksissa piilee kuitenkin paradoksi - teokset ovat riisuttuja ihmisen määritteistä: ovatko kasvot ja ukkelit miehiä, naisia, lapsia, aikuisia vaiko muukalaisia toiselta planeetalta. Kuvat on riisuttu sukupuolesta ja kulttuurisesta sidonnaisuudesta. Näin pääsemme hyvin niiden perustunteiden äärelle, joita Tommin veistämät kasvot esittävät: häpeä, avuttomuus, rehellisyyden tunne, nöyryytys, avoimuus. Osa näistä tunteista on lapsen perustunteita, jotka edelleen ovat meissä olemassa sisimmässämme. Tämä piirre katsojia ihastuttaa eniten, mutta myös vihastuttaa tai ärsyttää. Oranen kertoo törmänneensä ihmisiin, jotka eivät voi sietää tai arvostaa Toijan teoksia.

Jokaisella on oikeus omaan tunnereaktioon teoksen äärellä. Negatiivinen tunnereaktio voi tulla sellaisesta teoksen herättämästä tunteesta, jota me emme halua nähdä itsessämme. Siloin kyse voi olla torjunnasta. Haluamme ehkä kieltää kokemuksen, tai koemme jotakin sellaista, jota emme halua myöntää olevan olemassa. Oranen kokee, että Muukalaiset toimivat eräänlaisina peileinä meille katsojille, muistuttaen meitä tunteista tai asioista, joita haluaisimme painaa mielestämme pois.

Oranen pohtii, että kuitenkin jos muukalaisen tunteen pystyy hyväksymään itsessään, se vapauttaa katsojan armahduksen ja vapautuksen tielle. Teoksen ääressä voi nähdä Muukalaisen itsessään – vaikean tai kielletyn tunteen. Jos katsoja ja kokija pystyy hyväksymään kyseisen tunteen, se voi vapauttaa katsojan tästä tunteesta.

Oranen muistuttaa teoksen olevan ajankohtaisempi kuin koskaan ennen. Keitä nämä hahmot ovat? Ovatko he ihmisiä? Miten heidän ihmisyyteensä tai muukalaisuutensa nähdään? Pystymmekö nimeämään (uutisvirran) pakolaiset ihmisinä? Muukalaiset voidaan nähdä joukkona, mutta myös yksilöinä. Toija riisuu kuvat tunnisteista, mutta jättää tunteet ja ihmisen tunnistettavaksi. Kyseessä on paradoksi siitä, mitä on olla osa joukkoa ja yksilönä joukossa.

Mikko Oranen on kirjoittanut myös artikkelin aiheesta kirjaan Tommi Toija Mutatis Mutandis (2015, Helsinki, Parvs Publishing).

Kirsti Lehtola

Copyright © Jyväskylän kaupunki / Jyväskylän taidemuseo 2017
» Sivun alkuun
Tietoa sivustosta

Taidemuseo Holvi
Kauppakatu 23
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4391
taidemuseo[at]jkl.fi

Grafiikkakeskus / Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4389
ratamo[at]jkl.fi

Taidemuseon toimisto
Vapaudenkatu 28
PL 165
40101 Jyväskylä
puh. (014) 266 4398
taidemuseo[at]jkl.fi