Suoraan sisältöön
TekstiversioIn English Other languages
Jyväskylän kaupunki > Ympäristöterveydenhuolto > Asumisterveys ja sisäilma

Asumisterveys ja sisäilma

Asunnon ja muiden sisätilojen, kuten koulujen, päiväkotien tai julkisten kokoontumishuoneistojen puhtauden, lämpötilan, kosteuden, valon, melun ja säteilyn sekä muiden vastaavien olosuhteiden tulee olla sellaiset, ettei niistä aiheudu tiloissa oleskeleville terveyshaittaa.

Terveyshaittaa epäiltäessä tulee ensisijaisesti ottaa yhteys kiinteistön omistajaan tai tämän edustajaan (taloyhtiön isännöitsijä, hallituksen puheenjohtaja, vuokranantaja), joka on velvollinen selvittämään ongelman syytä ja korjaamaan epäkohdat. Esimerkiksi kosteusvauriot kannattaa korjata heti, jotta terveyshaittaa ei pääsisi syntymään.

Mikäli asunnon tai muun oleskelutilan omistaja ei perustelluista pyynnöistä huolimatta ryhdy tarvittaviin selvitys- ja korjaustoimiin, asukas voi ottaa yhteyttä terveystarkastajaan. Terveystarkastaja tarkastaa, onko asunnossa terveydensuojelulain mukainen terveyshaitta.

Tällaisena pidetään esim. kosteusvauriota, näkyvää tai näyttein todettavaa hometta, liian alhaista lämpötilaa, korkeaa radonkaasupitoisuutta tai liiallista melua. Mikäli haitta todetaan, terveystarkastaja antaa neuvoja ja voi tarvittaessa kehottaa kiinteistön omistajan tekemään tarvittavat jatkoselvittelyt sekä poistamaan terveyshaitan aiheuttajan esim. korjaamalla rakenteet. Mikäli kehotusta ei noudateta, voidaan asiasta tehdä terveydensuojeluviranomaisen korjausmääräys. Aloite tarkastukseen voi tulla myös omistusasunnossa asuvalta.

Ensitarkastus on maksuton. Terveystarkastajan suorittamista jatkoselvittelyistä, kuten ilman ja materiaalien mikrobitutkimuksista ja näytteenotosta peritään kustannuksia vastaava maksu.

Lisätietoja asuntojen ja muiden vastaavien oleskelutilojen sisäilmaan vaikuttavista tekijöistä ja ohjearvoista on saatavilla mm. STM:n asumisterveysohjeessa.

Terveyshaitan poistamiseen asunnosta on mahdollista saada Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA) avustusta (terveyshaitta-avustus).

Sisäilmastoryhmä

Jyväskylän kaupungin omistamien julkisten rakennusten sisäilmaongelmia selvittämään on perustettu ns. sisäilmastoryhmä.

Suunnitelmallinen valvonta

Ympäristöterveysosasto valvoo säännöllisesti sen toimialaan kuuluvien terveydensuojelulaissa määriteltyjen huoneistojen olosuhteiden terveydellisyyttä. Valvontaa varten laaditaan vuotuinen valvontasuunnitelma. Suunnitelma perustuu valtakunnalliseen valvontaohjelmaan ja kohdekohtaiseen riskinarvioon.

Radon

Radon on maaperästä peräisin oleva hajuton, mauton ja väritön kaasu, joten sen pystyy tunnistamaan huoneilmasta vain tarkoitusta varten kehitetyillä mittauslaitteilla. Asunnon radonpitoisuuden voi selvittää talvisaikaan (marraskuu-huhtikuu) tehtävällä mittauksella. Tätä varten voi tilata Säteilyturvakeskuksesta mittauspurkin, joka pidetään asunnossa kahden kuukauden ajan ja lähetetään Säteilyturvakeskukseen takaisin analysoitavaksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (944/92) mukaan asunnon huoneilman radonpitoisuus ei saisi ylittää arvoa 400 Bq/m3. Uudisrakennukset tulisi suunnitella ja rakentaa siten, ettei radonpitoisuus ylitä arvoa 200 Bq/m3.

Ympäristöterveysosasto on tehnyt toimialueellaan radonkartoituksia, joiden tuloksia voi tiedustella asianomaiselta terveystarkastajalta.

Lisätietoa radonista ja sen huomioimisesta rakennusvaiheessa löydät mm. Säteilyturvakeskuksesta (STUK).

Henkilöstön yhteystiedot

Lisätietoja sisäilmaongelmista saa mm. seuraavilta tahoilta:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Työterveyslaitos
Kuluttajavirasto
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Asuntotieto (Asuntokaupan kuntotarkastusohje)
Sisäilmayhdistys
Hengitysliitto
Allergia
Rakennustieto

 

Yhteystiedot
Henkilöstö ja tehtävät
Organisaatio
Ympäristöterveysjaosto

Maksutaksa
Maksutaksan maksutaulukko

Ympäristöterveysosasto
Väinönkatu 1a B, 4. krs (kartta)
40100 Jyväskylä

puh. (014)266 2385
faksi (014) 266 2544

terveysvalvonta@jkl.fi

 
Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta