Mitä terveystarkastuksissa ja -tapaamisissa tapahtuu?
Terveystarkastuksia tehdään oppilaille ennalta suunnitellun ohjelman mukaan. Tapaamisissa terveydenhoitaja kannustaa oppilaita terveellisten elämäntapojen omaksumiseen, tukee terveen itsetunnon kehittämisessä ja elämäntaitojen hallinnassa. Terveydenhoitaja keskustelee oppilaan kanssa ja käyttää apuna kotona täytettyä terveyskyselyä. Terveystarkastuksen tavoitteena on löytää oppilaan mahdolliset sairaudet sekä terveyttä ja hyvinvointia uhkaavat tekijät.
Terveystarkastuksia tehdään vuosittain. Osa määräaikaisista terveystarkastuksista tehdään laajoina. Niissä terveydenhoitaja ja lääkäri arvioivat yhdessä ja tarvittaessa yhteistyössä muiden ammattihenkilöiden kanssa lapsen tai nuoren terveyden lisäksi aina myös koko perheen hyvinvointia. Laajaan terveystarkastukseen kutsutaan aina molemmat vanhemmat. Vanhempien osallistumisesta laajaan terveystarkastukseen ja sen yhteydessä saaduista tutkimustuloksista ja muista havainnoista tehdään asianmukaiset merkinnät heidän terveyskertomukseensa ja tarvittaessa lapsen terveyskertomukseen (Neuvolatoiminta, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto sekä ehkäisevä suun terveydenhuolto. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2009:20.). Laaja terveystarkastus tehdään 1., 5. ja 8.luokalla.
Joskus oppilaan terveysasiat tarvitsevat tarkempia tutkimuksia ja selvittelyjä, jolloin terveydenhoitaja tai lääkäri ohjaa oppilaanmuiden asiantuntijoiden jatkotutkimuksiin. Näitä ovat mm. fysioterapia, ravitsemusterapia, suun terveydenhuolto, laboratorio sekä erikoissairaanhoito. Kouluterveydenhoitajan tai lääkärin vastaanotolta voidaan ohjata myös esimerkiksi kuraattorin ja psykologin vastaanotoille.