Suoraan sisältöön
Jyväskylän vaakuna

Säynätsalon kunnantalon peruskorjaus 1995-98

Säynätsalon kunnantalo on kansainvälisesti tunnustettu monumentti arkkitehtuurin historiassa. Arkkitehtuurisen merkityksensä lisäksi rakennuksen piha-alueet suojattiin 30. toukokuuta 1994 lailla. Kunnantalo siirtyi Jyväskylän kaupungin alaisuuteen vuoden 1993 alussa, jolloin Säynätsalo kunta liittyi kaupunkiin.

Peruskorjaus alkoi vuonna 1995 kosteusvaurioiden vuoksi.

Kunnantalon ulkoseinät sekä sisätilat olivat tyydyttävässä kunnossa ennen peruskorjausta, mutta katto oli heikossa kunnossa. Vuotoja esiintyi useissa paikoissa. Lisäksi rakennusratkaisujen tekniset standardit olivat vanhentuneet.

Rakennuksen ulkoinen olemus säilyi lähes muuttumattomana. Sisätiloista valtuustosali, eteinen, kokoushuone ja sisäpihaa kiertävä käytävä säilyivät yksityiskohtineen muuttumattomina.

Itäisen toimistosiiven portaat, jotka lisättiiin 70-luvulla, poistettiin remontin aikana. Ylemmän kerroksen asunnot, joita käytettiin toimistoina aika ajoin, korjattiin jälleen asunnoiksi.

Muut muutokset ja korjaukset (lukuunottamatta paria tilateknistä muutosta) suoritettiin alkuperäisen arkkitehtuurisen tyylin ja suunnitelman mukaisesti. Ainoastaan hajonneet tai vahingoittuneet osat korjattiin. Patina jätettiin näkyviin rakenteisiin ja materiaaleihin, joita ei uudistettu.

Kosteusongelman korjaaminen kunnantalon rakenteista oli elintärkeää rakennuksen säilyttämiselle sekä myöskin terveellisen asuin- ja työnympäristön ylläpitämiselle. Tällä tavalla rakennus säilyy materiaaleineen ja yksityiskohtineen myös tuleville sukupolville.

Peruskorjaus valmistui Alvar Aallon syntymän juhlavuonna 1998.

Peruskorjauksen suunnitteli Jyväskylän kaupungin teknisen palvelukeskuksen rakennussuunnitteluyksikkö.

Peruskorjausta valvoi Alvar Aalto Museo sekä Museovirasto. (The National Board of Antiquites and Monuments)

 

Linkki verkkonäyttelyyn

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta