Hyppää pääsisältöön
Kuva
Aikuinen ja lapsi tutkivat tulevaa satoa kasvatuslaatikon äärellä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Pääsisältö

Hiilineutraali Jyväskylä 2030

Ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia ja sen hidastaminen vaatii toimenpiteitä eri toimijoilta, myös Jyväskylässä. Jyväskylän kaupunki on sitoutunut tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraali kaupunki tuottaa ilmakehään korkeintaan sen verran hiilidioksidipäästöjä kuin se pystyy sitomaan niitä ilmakehästä hiilinieluihinsa, kuten metsiin. 

Kaupunki tekee ilmastotyötä joka päivä, yhdessä asukkaiden, yritysten ja koko kaupunkikonsernin kanssa. Hiilineutraali kaukolämpö, kestävän liikkumisen edistäminen sekä palvelujen ja rakentamisen ohjaaminen tiiviiseen ja eheään kaupunkirakenteeseen ovat esimerkkejä niistä toimenpiteistä, joilla kaupunki voi merkittävästi pienentää ilmastokuormitustaan. 

Myös kaupunkilaisten arjen valinnoilla on iso merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, kuten sillä miten liikumme, mitä syömme, millä tavalla kulutamme tai miten käytämme energiaa.

Jätteetön kiertotalouskaupunki

Tulevaisuuden Jyväskylässä ei synny jätettä vaan kaikki materiaali voidaan laittaa uudelleen kiertoon. Jätteetön kaupunki perustuu kiertotalouden ratkaisuihin ja kestävään luonnonvarojen käyttöön. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tuotteita tai materiaaleja hyödynnetään mahdollisimman pitkään ja tehokkaasti. Materiaalien arvo säilyy käytöstä huolimatta.

Jyväskylässä toteutetaan kiertotaloutta jo monissa eri toiminnoissa. Yksi esimerkki on paikallinen biokaasutuotanto, jossa biojätteen käsittelyssä saadaan talteen polttoainekaasua liikennekäyttöön. Kiertotaloutta on myös maamassojen kierrättäminen rakentamishankkeiden eri vaiheissa ja eri hankkeiden välillä sekä purkumateriaalien talteenotto ja uudelleenkäyttö, joita kaupunki voi edellyttää purku-urakoiden kilpailutuksissa.

Monimuotoinen luonto lähellä kaupunkilaisten arkea

Jyväskylän kaupungin tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa luonnon monimuotoisuutta. Kaupunki on parantanut luontoympäristön tilaa muun muassa erilaisilla ennallistamishankkeilla, esimerkiksi ojitetuilla suoalueilla. Luonnonsuojelualueiden verkostoa laajennetaan ja metsien monimuotoisuutta ylläpidetään metsäalueita suojelemalla. Kaupungin metsäohjelmassa yhdistetään tasapuolisesti kaupungin metsien ekologiset, maisemalliset, taloudelliset ja virkistykselliset tarpeet sekä hyödyt.

Jyväskylässä on erinomaiset puitteet nauttia luonnosta. Kaupunki tarjoaa useita helposti saavutettavissa olevia monipuolisia luontokohteita kaupunkilaisilleen. Luontopysäkkikartan avulla voi tarkistaa, millä linja-autolla pääsee minkin kohteen läheisyyteen. 

Kaupungin keskustaa kiertävä viher- ja virkistysalueiden kokonaisuus Kehä Vihreä tuo luonnon lähelle myös kaupunkikeskustassa asuville tai asioiville. Kaupungin sekä muiden toimijoiden ylläpitämät luontopolut ja lintutornit mahdollistavat luontoretkeilyn ja -tarkkailun eri puolilla kaupunkialuetta.

Yhdessä kohti kestävämpää arkea

Jyväskyläläisten kestävän arjen toteutuminen edellyttää toimia meiltä jokaiselta. Pienillä teoilla on merkitystä - olivatpa ne sitten sähkön säästämistä asumisessa, joukkoliikenteen käytön suosimista tai uusien kestävämpien ruokavaihtoehtojen kokeilemista. Eri toimijat Jyväskylässä tarjoavat runsaasti ratkaisuja kestävämmän arjen toteuttamiseksi. Jyväskylän kestävän elämän karttapalvelusta voi esimerkiksi tarkistaa, että mistä löytyy lähin kirpputori, jätteiden keräyspiste tai vaatteiden korjauspalvelu.

Jyväskylän kaupunki pyrkii kannustamaan ja aktivoimaan alueensa asukkaita, yrityksiä ja yhteisöjä arjen resurssiviisauteen viestinnän, kampanjoiden, tapahtumien ja hankkeiden avulla. Muun muassa kaupungin CIRCWASTE - käyttäjälähtöiset kiertotalouskokeilut -hankkeessa toteutetaan asukkailta, yrityksiltä ja yhdistyksiltä tulevia kiertotalouden ideoita lyhyinä käytännön kokeiluina. Kaupunki edistää vastuullista liiketoimintaa Keski-Suomen ympäristövastuullisten yritysten (YmpyräKS) -verkoston kautta yhdessä Kauppakamarin, Keski-Suomen yrittäjien, KeskiSuomen liiton, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja BioPaavo by Jamk kanssa.

Alasivu

Kohti resurssiviisasta Jyväskylää

Meillä Jyväskylässä resurssiviisaus tarkoittaa kestävän arjen tekoja. Sitä, että pidämme yhdessä huolta ympäristöstämme ja hyvinvoinnistamme. Käytämme energiaa järkevästi ja tilamme taipuvat moneen käyttöön. Kompaktissa kaupungissamme on helppo liikkua fiksusti. Kulutamme vähemmän ja kierrätämme tehokkaasti. Luontoelämykset löytyvät läheltä.

Kuva
Kestävää arkea Jyväskylässä logo

Lisätietoja

Mistä kaupungin resurssiviisaustyössä on kyse? Lue lisää Resurssiviisas Jyväskylä 2040 -ohjelman tiivistelmästä.

Kuva
Resurssiviisas Jyväskylä ohjelman tiivistelmä. Kuva Outi Manninen

Resurssiviisaustiimi

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)jyvaskyla.fi