Suoraan sisältöön

Jyväskylän kaupunki » Kirjasto ja kulttuuri » Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamo » Info » Tiedotteet » Pohjoinen luonto pääosassa multimediateoksessa Galleria Ratamon kirjastogalleriassa

Pohjoinen luonto pääosassa multimediateoksessa Galleria Ratamon kirjastogalleriassa

Kirjastogalleriassa nähtävillä oleva reilun 8 minuutin mittainen multimediateos Northern Impressions vie katsojan taiteellisten luontokuvaelämysten äärelle klassisen musiikin siivittämänä. Teos on rovaniemeläisen valokuvaajapariskunnan, Irma Varrion ja Ari-Matti Nikulan yhteistuotantoa. Työpari käsittelee valokuvissaan pohjoisen luonnon tuttuja kuva-aiheita uudella otteella perinteisen luontovalokuvan rajoja rikkoen.

Vahvat, taiteelliset tulkinnat luonnosta syntyvät muun muassa impressionistisen maalaustaiteen innoittamana. Impressiot syntyvät työparin kuviin kuvaushetkellä, ja työskentelyä ohjaavat erilaiset väri-, valo-, liike- ja muototutkielmat sekä kokeilevat kuvaustekniikat. Kuvat ovat syntyneet muun muassa kameran liikuttelulla, monivalotuksella, vaseliinifiltterillä ja epäterävyysalueen hyödyntämisellä.

Tammikuussa 2017 tekijöiltä ilmestyi myös samaa tematiikkaa esittelevä valokuvataidekirja, joka on myynnissä Galleriakaupassa.


Irma Varrio ja Ari-Matti Nikula
Northern Impressions
6.4–30.4.2017

Galleria Ratamo, kirjastogalleria
Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä
avoinna ti-su klo 11-18, vapaa pääsy
ratamo(a)jkl.fi
www.jyvaskyla.fi/ratamo

7.4.2017Anna-Leena Pesonen
Galleria Ratamo, Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
avoinna ti-su klo 11-18, ma suljettu
- vapaa pääsy -
Galleria Ratamo, Veturitallinkatu 6, Jyväskylä, Finland
open Tue-Sun 11am-6pm
- free entrance -

Please notice. Our exhibition webpages are mainly in Finnish.


Näyttelyt nyt / Exhibitions Now

Tulevat näyttelyt / Upcoming Exhibitions

  • 21.9.–15.10.
    Petri Juntunen
    Annika Kivi
  • 19.10.–12.11.
    Anna Alapuro
  • 16.11.–10.12.
    Ville Malja: Oodi elämälle
  • 14.12.–7.1.2018
    Ratamon graafikot

Copyright © Jyväskylän taidemuseo 2017
Copyright © Luovan valokuvauksen keskus 2017

» Sivun alkuun
» Tietoja sivustosta