Suoraan sisältöön

Tonttien pintavedet hallintaan

Pientalojen pintavesien johtamisessa ilmenneiden ongelmien takia rakennusvalvonta kiinnittää tarkempaa huomiota jo lupavaiheessa pintavesien johtamisen suunnitteluun.

Suomen rakentamismääräyskokoelman A2 (Rakennuksen suunnittelijat ja suunnitelmat) mukaan sadevesi- ja perusvesikaivot sekä pintavesien johtaminen on näytettävä asemapiirroksessa. Siinä esitetään paljon tietoa mm. tontista, asemakaavasta, rakennuksesta, istutuksista, tieliittymästä.

Asemapiirroksessa tulee selvitä tilanne ennen ja jälkeen suunnitellun rakentamisen sekä riittävästi myös rakentamisen vaikutus naapurien asemaan. Rakennuslupaa haettaessa tulee hakemuksen liitteenä olla pääpiirustukset. Pääpiirustussarja pitää sisällään myös asemapiirroksen. Toisin sanoen jo suunnitteluvaiheessa, jolloin itse asuinrakennusta suunnitellaan, täytyy jo miettiä, kuinka pihamaan kallistukset tehdään ja missä sadevesikaivot sijaitsevat. Niiden suunnittelua ja toteutusta ei voi jättää myöhemmin tehtäväksi.

Jos pihan pintavesiratkaisut jätetään liian myöhäiseen rakentamisen vaiheeseen, on vaarana, että piha suunnitellaan ja rakennetaan vain omista lähtökohdista käsin. Jokaisen rakentajan on otettava huomioon myös naapurit, sillä pihamaan kallistukset saattavat vaikuttaa rajan takana olevaan naapurin pihaan. Esimerkiksi luiskien tulee olla oman tontin puolella, eikä luiskista valuvat vedet saa aiheuttaa huomattavaa haittaa naapurille. Tontin rajalla voi olla naapurien kesken yhteinen avo-oja, jota pitkin vedet johtuvat joko yleiseen sadevesiverkostoon tai imeytyvät tonteilla maastoon.

Lisätietoja: Rakennusvalvonnan neuvonta

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta