Viherpalveluohjelma
Viherympäristön tulee kyetä vastaamaan muuttuviin haasteisiin ja joustaa ympäristön asettamien paineiden eläessä. Koko kaupungin viherpalveluverkoston tulee olla yksinkertaisuudessaan toimiva sekä käyttäjiään palveleva. Uusille ja vanhoille asuinalueille halutaan saada sama palvelutaso. Resurssit keskittämällä paranee myös konkreettinen ympäristö. Kun nojataan selkeisiin tavoitteisiin, töiden organisointi on helppoa.
Yhdyskuntatekniikan vastuualue on teettänyt viherpalveluiden 10-vuotisohjelmointia. Viherpalveluohjelmassa kartoitetaan kaupungin yhdyskuntatekniikan vastuualueen järjestämien eri viherpalveluiden nykytilanne ja esitetään niiden kehittämisperiaatteet. Palvelujen kehittämisen ja mitoituksen keskeisin lähtökohta on, että esitetyt toimenpiteet on mahdollista käytännössä toteuttaa ja ylläpitää. Ohjelmalla esitetään yhdyskuntatekniikan vastuualueen järjestämien viherpalveluiden tavoitetila, miten siihen päästään ja millä keinoin sitä ylläpidetään.
Ohjelmoinnin tavoitteena on luoda kokonaiskuva viherpalveluista ja niiden kehittämisperiaatteista siten, että palveluverkosto olisi mahdollisimman kattava ja tasapuolinen. Esitettyjen kehittämistoimenpiteiden ansiosta voidaan resurssit keskittää paremmin, jolloin laadukkaampien, turvallisuusvaatimukset täyttävien viheralueiden ylläpitäminen on mahdollista. Esitetyt toimenpiteet vastaavat yhdyskuntatekniikan vastuualueen nykyresursseja niin investointien kuin ylläpidon osalta.
Viherpalveluohjelma palvelee myös mm. maankäytön suunnittelua selvityksenä, erityisesti vireillä olevan viherosayleiskaavan sekä asemakaavojen laadintaa. Päättäjät hyväksyvät ohjelman hyväksyessään samalla maankäytölliset mitoitusperiaatteet.
Viheralueet on jaettu käyttönsä perusteella erilaisiin alueisiin, joista yhdyskuntatekniikan vastuualueen vastuulla on sekä toiminnallisia että luonnonmukaisia alueita. Rakennetut ympäristöt, kuten leikkipuistot, skeittipuistot, koirapuistot, uimapaikat yms, ovat toiminnallisia alueita. Luonnonmukaisia alueita ovat mm. niityt, suojaviheralueet jne.
Jyväskylässä on meneillään viherpalveluohjelman päivitystyö, jossa kootaan yhteen entisen Jyväskylän kaupungin, maalaiskunnan sekä Korpilahden viherpalvelut. Viherpalveluohjelman valmistumassa olevat osiot:
- leikkipuistopalvelut
- uimarantapalvelut
- kenttäpalvelut
- skeittipalvelut
- koirapalvelut
- matonpesupaikkapalvelut
Tiivistelmä (pdf)
Ohjelmaan kuuluu myös muita osioita, joita asukkailla oli mahdollisuus kommentoida vuonna 2010. Koko viherpalveluiden 14 osa-aluetta sisältävä kokonaisuus valmistuu syksyllä 2011.