Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Juuri sinulle

J-Napin asiakkaita ovat ne 18-29-vuotiaat jyväskyläläisnuoret, joiden asiat ovat supersolmussa. Saatat esimerkiksi tarvita tukea asumiseen, päihteettömään arkeen, raha-asioiden hoitamiseen ja virastoissa asioimiseen. Eli siis perusarjen pyörittämiseen.

Perusteita J-Napin asiakkuudelle ovat:

  • sinulla ei ole työpaikkaa, etkä opiskele tällä hetkellä
  • sinulla on monia tuen tarpeita/työntekijöitä/asiakkuuksia eri paikoissa
  • sinulla on vaikeuksia asioida virastoissa ja tarvitset joustavaa ja tarpeenmukaista aikuissosiaalityötä
  • olet jälkihuollon päättänyt nuori, mutta kaipaat vielä tukea

Sosiaalityöntekijöiden asiakkaaksi voit tulla Hannikaisenkadun sosiaaliaseman tai jälkihuollon sosiaalityöntekijän kautta. Kimmo (psykiatrinen sairaanhoitaja) ottaa asiakkaita myös muuta kautta; voit olla yhteydessä häneen esimerkiksi Ota yhteyttä -linkin kautta. Tutustu Kimmoon blogissamme!

Olethan yhteydessä ensisijaisesti Hannikaisenkadun sosiaaliasemaan, kun koet tarvitsevasi sosiaalityöntekijän palveluita, sillä ohjautuminen J-Nappiin tulee sieltä tai jälkihuollon sosiaalityöstä. Muistathan, että perustoimeentulotukea haetaan nykyään Kelalta!

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje