Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Nuoriso > Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut luo edellytyksiä, tukee ja edistää nuorten kansainvälistä ja monikulttuurista kohtaamista ja toimintaa. Erilaiset kulttuurit huomioidaan kaikessa toiminnassa niin nuorisotiloilla, toimintaryhmissä kuin leireilläkin. Maahanmuuttajanuorille järjestetään myös monikulttuurisia kerhoja sekä liikunta- ja läksyjenlukukerhoja.

Kansainvälisiin ja monikulttuurisiin kokemuksiin järjestetään mahdollisuuksia muun muassa Euroopan Unionin Nuorisotoimintaohjelman kautta, tiedottamalla sekä tarjoamalla konsultointia ja valmennusta. Nuorisopalvelut luo ja ylläpitää kansainvälisiä yhteyksiä ja verkostoja, jotka ovat nuorten sekä muiden toimijoiden käytössä.

Pienoismalleja, ympäristöä ja liikunnallista oppimista -ryhmätapaaminen 4.-.10.8.2011

Vaajakoskella nuorten ryhmä valmistautuu kuumeisesti kansainväliseen nuorten ryhmätapaamiseen. Ryhmä saa elokuun alussa seitsemäksi päiväksi vieraakseen nuoria Kreikan Kefaloniasta ja Portugalin Azoreilta.

Ryhmätapaamisessa on 11 nuorta ja kaksi ohjaajaa jokaisesta kolmesta osallistujamaasta ja iältään nuoret ovat 15–20-vuotiaita. Ohjelma rakentuu tiiviisti ja monipuolisesti ympäristö -teeman ympärille. Nuoret pohtivat viikon aikana muun muassa omia kulutusvalintojaan, kestäviä toimintatapoja sekä hiilijalanjäljen kokoa. He tutustuvat suomalaiseen jätehuoltojärjestelmään Mustankorkealla, sähkön tuotantoon Rauhalahden voimalassa, rakentavat kierrätysmateriaaleista ympäristöystävällisen kaupungin pienoismallin, tutustuvat suomalaiseen luontoon monipuolisesti, unohtamatta toisiin osallistujiin ja osallistujamaiden kulttuureihin tutustumista sekä liikuntaa.

Nuorten toteuttama pienoismalli sekä valokuvia ryhmätapaamisesta kootaan näyttelyksi, joka on yleisölle avoinna Vaajakosken kansalaisopisto-kirjaston näyttelysalissa 18.8. saakka.

Projekti on jatkoa Vaajakosken ja kreikkalaisen ryhmän vuoden 2009 ryhmätapaamiselle. Pienoismalleja, ympäristöä ja liikunnallista oppimista -projektista vastaa Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut ja siihen on saatu rahoitusta EU:n Youth in Action -ohjelmasta. Suomessa Youth in Action -ohjelman hallinnoinnista ja toimeenpanosta vastaa CIMO, joka on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio.

Lisätietoja Anna-Bodil Boe, Vaajakosken alue
www.jyvaskyla.fi/nuoriso/alue/vaajakoski


www.cimo.fi/ohjelmat/youth_in_action

Young Flow – Network on dialogue between young people and public institutions (Flow4YU) / 2011 - 2013

Kansainvälinen Young Flow -hankkeen tavoitteena on parantaa nuorten ja viranomaisten välistä kommunikaatiota sekä paikallisella että Euroopan tasolla. Tavoitteena on myös rakentavan dialogin edistäminen sekä kiinnostavampien ja osallistavampien kommunikaatiokanavien, työkalujen, menetelmien ja sisältöjen kehittäminen.

Hankkeessa ovat mukana Jyväskylän kaupunki, Rovaniemen kaupunki, Inarinkunta sekä Mjölby (Ruotsi), Cervia (Italia), Fidenza (Italia), Ravenna (Italia) ja Dubrovnik (Kroatia).

Hankkeen on hyväksynyt EU:n koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto EACEA ja se saa rahoitusta Europe for Citizens (Kansalaisten Eurooppa) -ohjelmasta.

Lisätietoja: Esa Linna, esa.linna(at)jkl.fi


Jyväskylän kaupungin ystävyyskaupunkiverkostot


www.jkl.fi/hallinto/kansainvalinen_toiminta/ -yhteistyöverkostot


Youth in action -ohjelma 2007 – 2013

15 – 25-vuotiaille nuorille ja nuorten parissa toimiville sekä yleishyödyllisille organisaatioille.
Nuorisotoimintaohjelman projektit voivat esimerkiksi olla:
• nuorisoryhmävaihtoja
• vapaaehtoistyötä
• seminaareja, koulutusta
• paikallisia nuorisoaloitteita - vaikuttamista, kulttuuria, tapahtumia, ympäristönsuojelua...

Lisätietoja Youth in Action -ohjelmasta, sen sisällöstä, hakuajoista... saa Cimon nettisivuilta:
www.maailmalle.net
www.cimo.fi/

Lisää kansainvälistymismahdollisuuksia

NuortenLaturin nettisivuilta osoitteesta:
www.nuortenlaturi.fi/tietoaarkeen/kansainvalisyys


NuortenLaturi



aloitekanava

 Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta