Etsivä työ
Etsivän työn ohjaajat tarjoavat 15-29-vuotiaille nuorille vapaaehtoisuuteen perustuvaa yksilöllistä neuvontaa ja ohjausta. Työskentelyn tavoitteena on tarjota tukea erityisesti niille nuorille, jotka ovat vaarassa keskeyttää opintonsa, eivät ole löytäneet jatko-opiskelupaikkaa tai työpaikkaa valmsitumisen jälkeen. Yhteistyön lähtökohtana ovat nuoren omat tavoitteet ja toiveet. Työskentely muotoutuu yksilöllisesti kunkin nuoren tilanteen mukaan.
Etsivän työn tiimin muodostavat Merja Angle ja Anu Kokki. Etsivän työn ohjaajien toimisto sijaitsee Väinönkatu 6:ssa Jyväskylän keskustan tuntumassa. Etsivän työn tiimi on osa Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluihin kehitettävää Ohjauslaturi-keskuksen toimintaa.
Etsivän työn ohjaajat jalkautuvat sinne, missä nuoret liikkuvat, esimerkiksi nuorisotiloille. Nuoret voivat olla etsivän työn ohjaajiin itse yhteydessä tai ohjautua asiakkaiksi yhteistyötahojen kautta. Myös huoltaja, ystävät tai lähipiiri voivat olla etsivän työn ohjaajiin yhteydessä huolen herätessä nuoren elämäntilanteesta. Yksilöohjauksen alkuvaiheessa nuoren tilanne kartoitetaan ja asetetaan tavoitteita yhdessä työskentelylle. Työskentely nuoren kanssa voi olla esimerkiksi keskustelua, neuvontaa, rinnalla kulkemista ja nuoren tutustuttamista eri palveluihin.
Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa etsivää nuorisotyötä. Etsivän nuorisotyön tavoitteena on tavoittaa alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat jäämässä koulutuksen tai työelämän ulkopuolelle ja jotka tarvitsevat tukea saavuttaakseen julkisen sektorin palvelut.
Opetusministeriö 2011
www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2011/05/valtionavustukset_etsiva_nuorisotyo.html?lang=fi
Jyväskylässä etsivää nuorisotyötä tekevät myös Nuorten Taidetyöpaja sekä Sovatek-säätiö.
www.jyvaskyla.fi/taidepaja
www.sovatek.fi/etsiva_tyopari.shtml
Jyväskylän etsivän työn yhteiset nettisivut www.jyvaskyla.fi/etsivanuorisotyo
Nuorten palvelukeskuksen blogi:
Yhteystiedot:
Etsivän työn ohjaaja Merja Angle p. 014 266 0753 / 050 311 8169
Etsivän työn ohjaaja Anu Kokki, p. 014 266 0745 / 050 311 8151
Etsivän työn ohjaaja Teija Lapinmäki (Korpilahden ja Tikkakosken alue), p. 014 266 0754 /050 311 8179
Etsivän työn ohjaaja Sanna Vartiainen (Korpilahden alue) työlomalla
Tule mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan Nuorten palvelukeskuksen toimintaa! Kerro ajatuksistasi blogissa.