Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Kirjasto, kulttuuri, museot > Jyväskylän kaupungin kuvataidekoulu > Esittely

Yhteystiedot
Jyväskylän kaupungin kuvataidekoulu,
Kauppakatu 12,
40100 Jyväskylä
[ kartalla ]
kuvataidekoulu[at]jkl.fi

Esittely

Jyväskylän kaupungin kuvataidekoulun toiminta alkoi syksyllä 1986. Koulua ylläpitää Jyväskylän kaupunki jonka kulttuuri- ja nuorisolautakunnan alaisuudessa koulu toimii.

Kuvataidekoulun tehtävät

Kuvataidekoulu järjestää lapsille, nuorille ja aikuisille tavoitteellista tasolta toiselle etenevää laajan oppimäärän mukaista arkkitehtuurin ja kuvataiteen taiteen perusopetusta sekä muuta taiteiden edistämiseen liittyvää toimintaa. Koulun opetus on tarkoitettu ensisijaisesti jyväskyläläisille. Toiminta perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta, joka on annettu 1.1.1999. Koulu järjestää opetusaloiltaan myös kursseja lapsille, nuorille ja aikuisille.

Toiminta-ajatus

Kuvataidekoulun opetus kehittää visuaalista havainto- ja ajattelukykyä. Se rohkaisee oppilasta luovaan työskentelyyn ja ilmaisemaan itseään visuaalisin keinoin. Samalla opetus luo edellytyksiä elinikäiseen taiteiden harrastamiseen sekä tekijänä että kokijana. Lähiympäristön kulttuurielämään tutustuminen ja siihen omalta osalta vaikuttaminen rikastuttaa elämänsisältöä ja kasvattaa sosiaaliseen ja kulttuuriseen kanssakäymiseen. Monipuolinen oppiminen luo pohjaa ja edellytyksiä hakeutua arkkitehtuurin ja kuvataiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2010 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta