Toistuvia / pysyviä kulttuuritapahtumia /-projekteja
Alvar Aalto Design Seminar
- kansainvälinen Alvar Aalto Design Seminar perustettiin keskustelufoorumiksi jatkamaan Alvar Aallon edustaman funktionaalisen ja ekologisen suunnitteluperiaatteen henkeä.
Alvar Aalto Symposium
- joka kolmas vuosi järjestettävä kansainvälinen arkkitehtuurikonferenssi, jonka tarkoituksena on herättää keskustelua modernin arkkitehtuurin ongelmista
Arktisen upeeta -elokuvafestivaali
- pohjoismaiset pitkät, lyhyt- ja dokumenttielokuvat ovat vuodesta 1998 lähtien pysähtyneet Jyväskylän lisäksi muun muassa Tampereella, Kuopiossa, Joensuussa, Lahdessa, Helsingissä ja Rovaniemellä
Blues Live!*
- Blues-tapahtuma vuosittain lokakuun alussa. Festivaali on järjestetty 26:na vuotena peräkkäin.
Finnica -projekti*
- tavoitteena on toteuttaa internetissä toimiva suomalaisen kulttuurin virtuaalikeskus, koostaa valtakunnallinen suomalaisen kulttuurin toimintaverkosto sekä järjestää suomalaiseen kulttuuriin liittyviä tapahtumia ja seminaareja
Graphica Creativa
- kansainvälinen grafiikkatriennaali, joka on vuodesta 1975 lähtien järjestetty Jyväskylässä kolmen vuoden välein
Jyrock*
- Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan perinteikäs sisäfestivaali
Jyväskylän Kesä
- Suomen ensimmäinen kaupunkifestivaali
Jyväskylä Summer Jazz *
- tyylikkään urbaani jazz- ja maailmanmusiikkicocktail
Jyväskylän päivät
- vilkas ja värikäs kaupunkitapahtuma, jonka aikana eri ikäiset kaupunkilaiset voivat tutustua kotikaupunkinsa palveluihin ja nauttia sen kulttuuritarjonnasta. Jyväskylä sai kaupunkioikeudet 22.3.1837.
Lasten lysti kulttuurisyksy
- Jyväskylän kulttuuripalveluiden tuottamaa ohjelmaa lapsille ja perheille. Lasten Loiskis -kulttuuripäivien lisäksi konsertteja, teatteri- ja tanssiesityksiä, elokuvanäytöksiä, työpajoja, satutuokioita ja paljon muuta lystiä!
Lumo
- valokuvataiteen triennaali. Lumo on painottunut vahvasti taidevalokuvaan ja on luonut oman paikkansa ja luonteensa suomalaisen valokuvataiteen näyttelyiden tarjonnassa
Valo on Jyväskylässä
- tapahtuma, joka koostuu valaistusalan ammattilaisten workshopista ja seminaareista sekä kaupunkilaisille suunnatuista oheistapahtumista
Yläkaupungin Yö *
- 1992 alkanut jokavuotinen kulttuurin eri alueita yhdistävä tapahtuma, joka yhtä aikaa kaataa raja-aitoja ja arvostaa perinteitä