Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Kirjasto, kulttuuri, museot > Kirjasto > Aukioloajat ja yhteystiedot > Lohikosken kirjasto > Lohikosken kirjaston historia

Lohikosken pienkirjasto

Lohikosken kirjaston vaiheita

1943 Lohikosken työväenyhdistys anoi kirjelmässä kaupunginhallitukselle erillisen kirjaston tai kaupunginkirjaston sivuosaston perustamista Tourulan kaupunginosaan.

Kirjaston johtokunta laati yksityiskohtaisen perustamissuunnitelman Tourulan kirjaston toiminnan aloittamiseksi vuoden 1944 aikana. Perustamiskuluiksi arvioitiin 151.752 markkaa.

Kaupunginhallitus hyväksyi suunnitelman 1.6.1943.

1944 Jyväskylän kaupunginkirjaston ensimmäinen sivuosasto, Tourulan kirjasto, aloitti toimintansa maaliskuun 4. päivänä.

Vuoden 1944 aikana Tourulan kirjastosta lainattiin 13911 teosta.

1960 Tourulan kirjasto siirrettiin Taulumäelle Jyväskylän maalaiskunnan toimitalossa sijaitsevaan huoneistoon. Kirjaston nimi muutettiin Taulumäen sivukirjastoksi.

1966 Taulumäen sivukirjasto muutti Kankaan paperitehtaan uuteen kiinteistöön Lohikoskelle. Huoneisto oli nimenomaan kirjastoksi rakennettu. Kirjaston nimi muutettiin Lohikosken sivukirjastoksi.

1974 Lohikosken sivukirjastossa otettiin käyttöön kameralainausjärjestelmä.

1986 Lohikosken sivukirjaston nimi muuttui Lohikosken kirjastoksi. Muutos johtui vuonna 1986 uudistuneesta kirjastolaista.

1992 Lohikosken kirjastossa otettiin käyttöön atk-lainaustenvalvontajärjestelmä.

1994 Lohikosken kirjastosta annettiin 81 516 lainaa.


Viime vuosina Lohikosken kirjasto on useaan kertaan ollut lakkautusuhan alaisena ja vuonna 2007 on suunniteltu pienkirjastoa Lohikosken koulun yhteyteen.

 
Aalto-kirjastot
Hae kirjoja, levyjä jne...
Tarkennettu haku
Lainojen uusinta

Yhteystiedot:
Jyväskylän kaupunginkirjasto -
Keski-Suomen maakuntakirjasto
Vapaudenkatu 39-41
puh. (014) 266 4123 (lainaus)
(014) 266 4104 (neuvonta)
PL 50, 40101 Jyväskylä
etunimi.sukunimi@jkl.fi

Palautetta kirjastolle

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta