Kirjastoaineiston valintaperiaatteet
Valintapäätöksiin vaikuttavia tekijöitä (laadittu 28.10.2010)
Yleisperiaatteet
Jyväskylän kaupunginkirjasto – Keski-Suomen maakuntakirjaston aineistonvalintaa ohjaa kirjastolaki. Lain mukaan yleisen kirjaston tulee edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen sekä jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.
Kirjasto haluaa tarjota asiakkaille tietoa, elämyksiä, oivalluksia, mahdollisuuksia tarkastella maailmaa erilaisista näkökulmista sekä viihtyä ja virkistyä.
Kirjastoon hankittava aineisto on sellaista, joka sisältönsä puolesta on sopusoinnussa yleisen kirjaston tehtävän kanssa.
Aineiston valinta
Kirjaston kokoelmiin hankitaan kirjoja, lehtiä, elokuvia, äänitteitä, nuotteja, karttoja, elektronisia aineistoja ja mikrofilmejä. Uusista tallennemuodoista otetaan käyttöön vakiintuneet ja kirjastokäyttöön sopivat muodot. Kirjastoon voidaan hankkia vain sellaisia kuvatallenteita ja elektronisia aineistoja, joiden tekijänoikeudet sallivat lainauksen tai käytön kirjastotiloissa.
Kirjasto seuraa aineiston käyttöä, asiakaskunnan rakenteessa tapahtuvia muutoksia sekä taiteen, tieteen ja yhteiskunnan ilmiöitä paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Myös aineiston kysyntä otetaan huomioon valintapäätöksiä tehdessä.

Kirjasto ottaa mielellään vastaan hankintaehdotuksia, ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Aineistoa on myös mahdollista tilata tilapäiseen käyttöön muista kirjastoista.
Kirjasto voi ottaa vastaan lahjoituksia, mutta päättää, liitetäänkö lahjoitettu aineisto kokoelmaan.
Jyväskylän kaupunginkirjasto toimii myös Keski-Suomen maakuntakirjastona ja hankkii kokoelmiinsa erityisesti Keski-Suomea käsittelevää tietokirjallisuutta, keskisuomalaisten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta sekä keskisuomalaisten tekemiä musiikkijulkaisuja ja elokuvia.
Omakustanteita hankitaan pääsääntöisesti vain Keski-Suomen alueelta.
Saatavuus
Aineistoluettelo on osoitteessa http://www.aaltokirjastot.fi.
Aineistoa voi varata ja uusia. Aineistoa voi varata riippumatta siitä, missä toimipisteessä haluttu aineisto on. Kuljetus sisältyy varausmaksuun.
Uutuuksia pyritään hankkimaan riittävä kappalemäärä, lisäkappaletilauksia tehdään tarvittaessa.
Kurssikirjojen ja varatuimman aineiston lainat ovat pikalainoja kahden viikon laina-ajalla. Suurimmassa osassa kirjastoja on viikkolainakokoelma, jonka teoksia ei voi varata eikä uusia.
Kirjastolaki Finlexissä.