Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki » Kirjasto ja kulttuuri » Kaupunginteatteri » Ohjelmisto » Vierailut ja yhteistyöt » Rikotaan rajoja - taiteilijat jalkautuvat

Rikotaan rajoja - taiteilijat jalkautuvat

Rikotaan rajoja – taiteilijat jalkautuvat

Yhdessä tekeminen on yksi Suomi 100-juhlavuoden teemoista. Tätä teemaa Jyväskylän kaupunginteatteri ja Tanssiryhmä OFF/Balance haluavat toteuttaa yhdessä keskisuomalaisten toimijoiden kanssa. Näistä lähtökohdista syntyy yhteisöllisyyttä ja omaehtoista tekemistä juhlistava taidetyöpaja- ja esityssarja Rikotaan rajoja, jossa yhdistyvät eri taiteen tekemisen muodot ja osallistava ja yhteisötaide. Rikotaan rajoja yhdistää tanssia, teatteria, musiikkia, videotaidetta ja yhteisötaidetta. Hankkeen käynnistäjänä ja yhteistyökumppaneina toimivat Jyväskylän kaupunginteatteri ja Tanssiryhmä Off/Balance. Rikotaan rajoja kuuluu myös Suomi 100-juhlavuoden ohjelmistoon.

Hankkeessa toteutetaan viisi pienoisesitystä Keski-Suomen maakunnassa keväällä 2017 ja kolme syksyllä 2017. Jokaisella paikkakunnalla (8 kpl) lähtökohtana on Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijöiden ja Off/Balancen koreografin vetämät työpajat, joissa annetaan ääni eri väestöryhmille (nuoret, lapset jne.).

Taiteilijoiden (näyttelijät ja koreografi) ja maakunnallisten osallistujien kohtaaminen synnyttää työpajoissa pienoisesitysten aiheet. Pienoisesitysten sisällöt nousevat työpajoihin osallistuvien omista kokemuksista, ajankohtaisuuksista tai esimerkiksi paikallishistoriasta.

Jyväskylän kaupunginteatterista työskentelyssä ovat mukana näyttelijä, yleisötyöntekijä Anna-Leena Järvi, näyttelijät Jouni Salo, Miikka Tuominen ja Saara Jokiaho sekä puvustajana Outi Kaltiokumpu ja Tanssiryhmä Off/Balancesta koreografi Terhi Kuokkanen.

Maaliskuussa Hankasalmella

Tartu tarinaan! Ihmisiä ja kohtaloita keskellä Suomea – Rikotaan rajoja Hankasalmella

Hankasalmella yhteistyökumppaneina ovat Päivärannan palvelukeskuksen asukkaat. Heiltä kysyttiin ajatuksia unelmista 100-vuotiaassa Suomessa.
”100-vuotta täytin näinä aikoina. En minä pelkää kettään. En!”, kertoo yksi haastatelluista.

Päivärannassa 29.3. klo 14 Tartu tarinaan! -esityksessä kuullaan palvelukeskuksen asukkaiden unelmien lisäksi näyttelijä Jouni Salon sahan soittoa ja tarinoita omista unelmistaan. Tanssijat Iiris Hildén ja Terhi Kuokkanen nousevat omassa tanssiesityksessään pilviin. Tapahtuman juontaa teatterinjohtaja Hilkka Hyttinen.

Yleisöllä on mahdollisuus päästä seuraamaan esitystä Ravintola Hankalassa samana päivänä klo 18 alkaen. Vapaa pääsy. Tervetuloa.

Huhtikuussa Jyväskylässä

Toukokuussa Luhangassa

Tammikuussa 2017 Äänekoskella

Mukana on Varjolapset-teatteriryhmä ohjaajansa Pilvi Hongan johdolla sekä Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijät Anna-Leena Järvi ja Jouni Salo.
Ryhmän esitys, Elämä hymyilee, joskus, nähtiin 22.1. Kahvila Willessä.

Helmikuussa 2017 Saarijärvellä

Mitä unelmia teillä on?
”Että perheellä olisi kaikki hyvin.”
”Voi, kun osaisin liitää.”
”Toivon, että musta tulisi lääkäri.”

Mitä te pelkäätte?
”Mummolan yläkerran nurkkaa.”
”Että Yhdysvaltain ulkopolitiikan linjaukset vaikuttaa koko maailmaan.”
”En mitään.”

Unelmia -esityksessä joukko saarijärveläisiä nuoria heittäytyy lavalle musiikin, liikkeen ja tekstin vietäväksi. Esitykseen on poimittu nuorten ja ohjaajien unelmia ja pelkoja niin esityksen teosta kuin elämästä yleensä. Esityksessä sekoittuvat unet, runot ja kuvamaiset välähdykset.

Esityksen ohjaajina toimivat kaupunginteatterin näyttelijä, yleisötyöntekijä Anna-Leena Järvi ja Tanssiryhmä Off/Balancen koreografi Terhi Kuokkanen. Apulaisohjaajina toimivat teatteri-ilmaisunohjaaja Pilvi Honka ja musiikin opettaja Kirsi Ojanen. Visuaalisuudesta vastaa kuvataiteen ammattilainen Jannina Lahti. Yhteistyökumppanina projektissa toimii Saarijärven keskuskoulu.

Esityksen ensi-ilta Saarijärvi-salissa sunnuntaina 19.2.2017 klo 15.00. Esitykseen on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Lehdistä ja netistä poimittua

"Taide jalkautuu ympäri maakuntaa 100-vuotiaassa Suomessa"
Radio Kompassi, 12.1.2017
Kuuntele koko juttu >>

Rikotaan rajoja - taiteilijat jalkautuvat

Kahdeksalla Keski-Suomen paikkakunnalla toteutettava yhteistyö

Tammikuussa Äänekoskella
Elämä hymyilee, joskus, 22.1.2017. Kahvila Wille, Äänekoskentie 311. Esitykseen on vapaa pääsy.

Helmikuussa Saarijärvellä
Ryhmään esitys Unelmia 19.2. klo 15 Saarijärvisalissa. Esitykseen on vapaa pääsy.

Maaliskuussa Hankasalmella

Huhtikuussa Jyväskylässä

Toukokuussa Luhangassa


Jaa sivun sisältö:

Jyväskylän kaupunginteatteri | Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä | Lippumyymälä, p. 014 266 0110

Copyright Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoa sivustosta