Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Palvelut ikääntyville » Palvelut ikääntyville: Uutinen » Palveluohjausta vahvistamalla tuetaan kotiutusta Jyväskylässä

Palveluohjausta vahvistamalla tuetaan kotiutusta Jyväskylässä

Jyväskylän vanhuspalveluissa ja terveyskeskussairaaloissa on havaittu tarvetta vahvistaa palveluohjausta ikääntyneiden potilaiden kotiutuessa sairaalasta.
Viime vuoden joulukuusta lähtien suunnitellun kotiutuspilotin tuloksena aloitettiin maaliskuussa kokeilu, jonka on määrä kestää elokuulle. Kotiutuspilotin piirissä ovat Kyllön terveyskeskussairaalan osastot 1 ja 6 sekä Palokan osasto 1.

Uudella toiminnalla tavoitellaan potilaiden sujuvaa kotiutusta

Jyväskylän vanhuspalvelujen OIVA -keskuksen palveluohjaaja on aloittanut uudessa tehtävässään 6. maaliskuuta. Hän työskentelee tiistaisin Palokan terveyskeskussairaalassa sekä keskiviikkoisin ja torstaisin Kyllössä.
Palveluohjaaja tuo lisää palveluohjausosaamista sairaalaan. Tavoitteena on palveluohjauksen keinoin mahdollistaa entistä parempi kotiutus. Palveluohjaus kohdentuu varsinkin niihin potilaisiin, joiden kotona pärjäämisessä on erityistä huolta tai joiden kotiutus vaatii monenlaista selvittelyä ja järjestelyä. - Uudenlaisen toiminnan tavoitteena on onnistunut oikea-aikainen kotiutus. Työnjakoa selkeyttämällä ja potilaan toimintakyvyn paremmalla huomioinnilla ja kirjaamisella saavutetaan parempia tuloksia, sanoo palveluesimies Sari Antila OIVA-keskuksesta
Palveluohjaaja työskentelee tiiviissä yhteistyössä potilaiden, omaisten, osastojen henkilöstön, sairaalan yhteyshoitajien ja kotihoidon kanssa sekä myös SAS-tiimin kanssa, joka vastaa asiakkaiden sijoittumisesta ympärivuorokautisen asumisen toimintayksiköihin. - Terveyskeskussairaaloiden yhteyshoitajat sijoittavat virka-aikana osastoille tulevat potilaat ja ovat osaltaan mukana potilaiden kotiuttamistilanteessa, kertoo palvelupäällikkö Eva Pihlamaa-Tuononen.

Lisätietoa: palveluesimies Sari Antila, OIVA -keskus, puh. 014 266 7581
palvelupäällikkö Eva Pihlamaa-Tuononen, terveyskeskussairaaloiden osastotoiminta, puh. 014 266 2401

28.3.2017Sanna Siniluhta

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje