Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Päätöksenteko » Muut toimielimet » Lautakunnat ja jaostot » Sivistyslautakunta » Sivistyslautakunnan tiedotteet » Jyväskylän sivistyslautakunta antoi talousarvioesityksensä ja muita päätöksiä 20.9. kokouksesta

Jyväskylän sivistyslautakunta antoi talousarvioesityksensä ja muita päätöksiä 20.9. kokouksesta

Sivistyslautakunta antoi omalta osaltaan esityksen ensi vuoden talousarviosta ja hyväksyi Savulahden päiväkotikoulun hankesuunnitelman. Lisäksi käsiteltiin kolmea valtuustoaloitetta ja merkittiin tiedoksi talouden kolmannesvuosikatsaus.

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi

Jyväskylän sivistyslautakunta käsitteli vuoden 2018 talousarvioehdotuksen ja teki oman esityksensä, joka ylittää toimialajohtajan tekemän pohjaesityksen 3,29 miljoonalla eurolla.

Talousarvion valmisteluohjeen mukaan kaupungin talouden pysyminen tasapainossa mahdollistaa koko kaupungin nettomenojen kasvun 13,5 miljoonalla eurolla, mikä tarkoittaa 2,1 % kasvua. Kehyksen mukaan kasvun ja oppimisen palvelujen menot saavat olla 203,4 miljoonaa euroa ja tulot 11,3 miljoonaa euroa ja nettomenot 192,4 miljoonaa euroa. Menojen kasvu viime vuoteen on näillä luvuilla 1,6 % ja nettomenojen lisäys 3,93 miljoonaa euroa.

Lautakunnan päätös 3,29 miljoonaa yli kehyksen

Lautakunnan tekemän päätöksen mukaan sivistyslautakunnan alaisten toimintojen nettomenojen lisäys on kaikkiaan 7,22 miljoonaa euroa.

Sivistyslautakunnan esitys sisältää pohjaesityksessä olleet varhaiskasvatuksen lakisääteisten maksujen 1,54 miljoonaa euron ennakoidun pienenemisen kompensaation, 2,3 miljoonan euron henkilömenojen ylityksen sekä hankkeiden omarahoitusosuuksien vajeen perusopetuksessa vuodelta 2017 sekä Kasvun Maisema-hankkeen omarahoitusosuuden lisäyksen 90 000 euroa.

Näiden lisäksi sivistyslautakunta päätti esittää palvelutason säilyttämiseen, jo tehtyjen päätösten aiheuttamien menojen lisäykseen sekä lakisääteisten palvelujen järjestämiseen 3,29 miljoonaa euroa, jotta pystytään turvaamaan uuden varhaiskasvatussuunnitelman sekä perusopetuksen uuden opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttaminen sekä palveluiden säilyminen nykytasolla.

Lautakunnan yksimielisesti hyväksymä esitys sisältää varhaiskasvatukseen työllistämistukina ja ely-keskuksen avustuksina tulleiden tulojen pienenemisen vaikutusten kompensoinnin 380 000 euroa, varhaiskasvatuksen tva-korotukset 1.8.2018 alkaen 290 000 €, oppilashuollon lakisääteisen henkilöstön lisäys 5 henkilöllä 240 000 €, oppilasmäärän kasvun (noin 220 oppilasta) vaatima opetusresurssin lisäys 300 000 €, koulunkäyntiohjaajien määrän lisäys 14 ohjaajalla 310 000 €, oppimateriaalin ja työaineiden ja tarvikkeiden lisäys 15 eurolla per oppilas 180 000 €, oppilaiden päätelaitteiden leasingmaksujen lisäys 550 000 €, perusopetukseen koulujen ja henkilöstön kannustavan kehittämisrahan käyttöönotto 100 000 € ja lukiotoiminnan tuen maksaminen sovitun suuruisena 680 000 €.

Lautakunnan päätös sisältää myös 260 000 euron määrärahan aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen alentamiseen pienituloisilta varhaiskasvatuksen kerhomaksujen määräytymisperusteiden mukaisesti.

Irtaimen käyttöomaisuuden investointeihin esitetään noin 2,5 miljoonaa euroa. Summa koostuu pääasiassa valmistumassa olevien tai remontoitavien koulujen ja päiväkotien kalustamisesta sekä ICT-hankinnoista.

Koska kulttuuri- ja liikuntalautakunta esitti omassa talousarvioesityksessä viime viikolla 547 000 euron nettomenojen lisäystä, on lautakuntien yhteensä esittämä sivistyspalvelujen toimialan nettomenojen kasvu kokonaisuudessaan noin 7,78 miljoonaa euroa.

Lautakuntakierroksen jälkeen kaupunginjohtaja esittelee oman ehdotuksensa kaupungin talousarvioksi 23.10. Kaupunginvaltuusto käy talousarvion lähetekeskustelun ja tekee veropäätökset 30.10. Kaupunginhallitus antaa oman talousarvioesityksensä kaupunginvaltuustolle 20.11. ja valtuusto päättää talousarviosta 27.11..

Savulahden päiväkotikoulun hankesuunnitelma eteenpäin

Sivistyslautakunta hyväksyi osaltaan Savulahden päiväkotikoulun hankesuunnitelman. Uusi päiväkotikoulu on suunniteltu Savulahteen, Ruokkeentien ja Laajavuorentien risteyksen tuntumaan, osoitteeseen Savulahdentie 1. Rakentaminen on suunniteltu aloitettavaksi huhtikuussa 2018, jolloin rakennus valmistuisi syksyllä 2019. Savulahden päiväkotikoulun hinnaksi on arvioitu 13,6 miljoonaa euroa.

Savulahden päiväkotikouluun on suunniteltu tilat 14 päiväkotiryhmälle eli 224 lapselle. Lisäksi tulee tila kerhotoimintaa tai muuta varhaiskasvatuksen toimintaa varten 24 lapselle. Koulusta on suunniteltu noin 200 oppilaan 1.-4. luokkien koulua, jossa on tilat myös koululaisten iltapäivätoiminnalle. Uuteen rakennukseen tulevat tilat myös oppilashuollolle. Päiväkotikoulun henkilökuntatilat on suunniteltu 67 työntekijälle.

Savulahden päiväkotikoulu palvelee erityisesti uudella Savulahden alueella ja varhaiskasvatuksen osalta laajemminkin Palokan alueella asuvia perheitä. Oppilaat tulevat uuteen päiväkotikouluun Savulahden alueen lisäksi Haukkalan Palokan puoleiselta alueelta, Ruokkeentien varresta ja osin Nuutti-Elovainion alueelta. Jos Saarenmaan koulusta luovutaan, Saarenmaan oppilaat ohjataan pääosin Savulahteen luokilla 1-4. Oppilaaksiottoalue tarkentuu ennen päiväkotikoulun valmistumista.

Savulahden päiväkotikoulun hinnaksi on arvioitu noin 13,6 miljoonaa euroa. Muihin perustamiskustannuksiin, kuten irtaimiston hankintaan, tulee varautua sivistyksen toimialan vuoden 2019 budjetissa koulun osalta 830 000 eurolla. Hankkeen vuokrakustannukset ovat noin1 272 300 euroa vuodessa. Lisäksi tulevat siivouskustannukset, jotka ovat opetuspalveluiden osalta noin 131 000 €.

Kolmannesvuosiraportti ennustaa noin 2,3 miljoonan euron ylitystä

Kasvun ja oppimisen palvelujen ja määrärahan toimintakatteen oli elokuun lopussa -125 401 623 euroa, joka on 66,2 % koko vuoden suunnitelmasta ja määrärahan ennakoidaan ylittyvän noin 2,3 miljoonaa euroa.

Yhteisten palvelujen ja hallinnon toimintakatteen toteuma oli elokuun lopussa - 2 457 357 euroa, joka on 50,0 % koko vuoden suunnitelmasta ja varhaiskasvatuspalvelujen toimintakatteen toteuma oli elokuun lopussa - 46 650 904 euroa, joka on 66,3 % koko vuoden suunnitelmassa. Varhaiskasvatuksessa henkilömenot tulevat elokuun tilanteen perusteella alittumaan mutta myös päivähoitomaksuja näyttäisi kertyvän arvioitua vähemmän.

Perusopetuspalvelujen toimintakatteen toteuma oli elokuun lopussa - 76 293 361 euroa, joka on 66,9 % koko vuoden suunnitelmasta. Kolmannesvuosikatsaus ennustaa perusopetuksen henkilömenojen ylittymistä. Koulujen ja iltapäivätoiminnan menojen ennakoidaan ylittyvän arviolta 1,9 M€ ja hankkeiden omarahoitusosuuksia ennakoidaan vuoden lopussa puuttuvan 0,4 M€.

Ylityksen pienentämiseksi opetusjärjestelyt hoidetaan kustannustehokkaasti, lyhyet sijaisuudet pyritään hoitamaan sisäisin järjestelyin, koulunkäyntiohjaajien käyttö ja kuljetusjärjestelyt suunnitellaan mahdollisimman tehokkaasti.

Varhaiskasvatuksen mahdollisen budjettialituksen ei ennakoida kattavan koko perusopetuksen ylitystä vaan määrärahan ennakoidaan ylittyvän noin 2,3 M€

Nuorisotoiminnan syksyn kohdeavustuksia jaettiin 3575 euroa

Syksyn 2017 nuorisotoiminnan kohdeavustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 7 ja haettu yhteissumma oli 6 225 €. Kokouksessa jaettiin 3575 euroa seuraavasti: Kulttuuriyhdistys TUFF ry 2000 € After School -kerhojen järjestämiseen nuorille ja nuorille aikuisille, Keski-Suomen afganistanilaiset ry 700 € nuorten leirin kustannuksiin, MLL Säynätsalon paikallisyhdistys 475 € Varhaisnuorten pedagogisen teatteriesityksen kuluihin ja Tanssiteatteriyhdistys Kramppi ry 400 € Nuorille suunnattujen kurssien ja työpajojen järjestämiseen.

Lautakunta antoi vastauksen aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen alentamista tai niistä vapauttamista koskevaan valtuustoaloitteeseen

Vihreiden valtuustoryhmän 31.10.2016 tekemässä valtuustoaloitteessa ehdotetaan, että Jyväskylän kaupunki selvittää mahdollisuudet aamu- ja iltapäivätoiminnan maksun alentamiseen tai maksusta vapauttamiseen esimerkiksi varhaiskasvatuksen maksuvapautuksen periaatteita mukaillen. Perusteena ehdotukselle on, että kaikki pienituloiset perheet eivät ole oikeutettuja olemassa oleviin maksualennuksiin. Tästä johtuen perhe joutuu valitsemaan lapselleen lyhyemmän toiminta-ajan tai harkitsemaan kokonaan toiminnasta luopumista.

Sivistyslautakunta antoi vastauksensa valtuustoaloitteeseen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle. Vastauksessa kerrotaan muun muassa, että asiasta on tehty laaja lapsivaikutusten arviointi, jonka pohjalta mahdollisia toimintamalleja on kirjattu neljä:
Vaihtoehto 1. Nykytila säilyy. Vanhemmat hakevat itse kompensaation iltapäivätoiminnan maksuihin. Kompensaation saaminen edellyttää erityisen tuen päätöstä sekä maksutonta vahaiskasvatusta, asiakkuutta kotoutumispalveluissa tai lastensuojelussa tai että perhe saa toimeentulotukea.
Vaihtoehto 2. Maksut mukailevat varhaiskasvatuksen tuloperusteista järjestelmää, kustannukset noin 610 000–910 000 euroa.
Vaihtoehto 3. Maksuttomuus määräytyy varhaiskasvatuksen kerhomaksujen mukaan, kustannukset noin 260 000¬–380 000 euroa.
Vaihtoehto 4. Kerhomaksujen malli, jossa pienituloisten osalta toimintamaksu puolitetaan, kustannukset noin 200 000–290 000 euroa.

Talousarvioon on kirjattu vuodelle 2017 aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintakuluiksi noin 2,9 miljoonaa ja toimintatuotoiksi 641 000.

Lautakunta teki vastaukseen yksimielisesti lisäyksen, jossa lautakunta katsoo, että aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujärjestelmää kehitetään niin, että maksut määräytyvät varhaiskasvatuksen kerhomaksujen mukaan. Lautakunta katsoo sen edistävän lasten hyvinvointia, tasa-arvoa ja turvallisuutta.

Vastaukset valtuustoaloitteisiin subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamisesta ja perhepäivähoidon varahoitojärjestelmästä uudelleen valmisteluun

Vastaus valtuustoaloitteeseen subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamisesta lähetettiin uudelleen valmisteluun äänestyksen jälkeen äänin 8 – 5 ja vastaus valtuustoaloitteeseen perhepäivähoidon varahoitojärjestelmän yhdenmukaistamisesta Jyväskylän kaupungissa äänin 12 – 0, yksi tyhjä.

Kokouksen esityslista ja liitteet

Kokouksen esityslista ja liitteet on luettavissa tästä linkistä: http://julkinen.jkl.fi:8082/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=5356 Materiaali on PDF-tiedostomuodossa.

Hyväksytty pöytäkirja tulee yleisesti nähtäville torstaina 28.9.2017 Jyväskylän kaupungin verkkosivuille osoitteeseen: http://julkinen.jkl.fi:8082/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_tek_tweb.htm.

Lisätietoja:
Jyväskylän kaupunki,
- sivistyslautakunnan puheenjohtaja Irina Tuokko, p. 044 979 1901
- sivistyspalvelujen toimialajohtaja Eino Leisimo p. 014 266 4033

20.9.2017Antti Laukkarinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje