Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Hallinto ja päätöksenteko > Kirjoituksia kaupunkipolitiikasta > 2008 > Uuden vuoden puhe 31.12.2008

Uuden vuoden puhe 31.12.2008

Arvoisat uuden vuoden vastaanottajat
Hyvät kaupunkilaiset

Nyt, kun vuosi vaihtuu, olemme enemmän kuin historiallisen hetken edessä. Vain muutaman minuutin kuluttua tapahtuu todella mittava kehitysloikka – syntyy uutta, syntyy jotain sellaista, mitä on kauan haettu, kauan neuvoteltu ja kauan tavoiteltu.

Nyt, kun Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän maalaiskunta ja Korpilahden kunta yhdistyvät, syntyy uusi kunta - uusi Jyväskylän kaupunki. Tämän uuden Jyväskylän väkiluku on lähes 130.000 ja sen pinta-ala kasvaa yli 1.100 km2:iin. Uusi Jyväskylä on Suomen 7. suurin kaupunki, Kuopiota ja Lahtea suurempi ja lähes Oulun kaupungin kokoinen.

Olen enemmän kuin vakuuttunut, että näin syntyy yksi Suomen vetovoimaisimmista kaupungeista ja menestyvimmistä kasvukeskuksista.

Väestönkasvumme ja uusien työpaikkojen rakentaminen on ollut tällä vuosikymmenellä pääkaupunkiseudun ulkopuolella - Tampereen ja Oulun ohella - Suomen nopeinta. Jyväskylän imago on uusimpienkin selvitysten mukaan valtakunnan huippua. Taloustutkimuksen mukaan Jyväskylä on Suomen suurten kaupunkien kärjessä kehittämisaktiivisuudessa, elinkeinoelämäyhteistyössä ja kuntayhteistyön tuloksellisuudessa. Yliopistomme, ammattikorkeakoulumme ja muu koulutustarjontamme edustavat valtakunnan huippua. Meillä on hyvä maine, joka perustuu osaamiseen ja innovatiivisen ennakkoluulottomaan yhteistyöhön.

Jääkiekon SM-liigassa JYP on kärjessä, JJK nousi jalkapalloilun ylimmälle sarjatasolle ja naiset voittivat pesäpalloilun Suomen mestaruuden. Samoin meiltä löytyy suunnistuksen maailmanmestareita ja monenlaista uutta menestystä on varmasti odottamassa. Jyväskylässä jokamiehen perusliikunta ja huippu-urheilu ovat vankasti arjessamme.

Monin tunnustuksin palkittu kaupunkisuunnittelumme on korkeatasoista, kansainvälistynyt kaupunginorkesterimme on niittänyt menestystä, olemme teatterien, museoiden, kuorojen ja kulttuurin kaupunki – näin myös tulevaisuudessa.

Nyt toteutuvaa kuntien yhdistymistä on haettu vuosikymmeniä, milloin pakkoliitoksena, milloin maaherran tai muun merkittävän selvittäjän kautta, mutta tavoite on aina jäänyt näissä hankkeissa toteutumatta.

Nyt tulokseen johtanut hanke käynnistettiin täysin erilaiselta pohjalta. Käynnistimme neuvottelut kuntien strategisen yhdistymisen prosessina eli olemassa olevat kunnat lakkaavat ja perustetaan kokonaan uusi kunta tasaveroisen neuvottelun tuloksena.

Päättyvän vuoden helmikuun 18. päivänä Jyväskylän, maalaiskunnan ja Korpilahden valtuustot tekivät yhtäpitävät päätökset uuden kunnan syntymisestä vuoden 2009 alusta. Näin alkoi väestömäärällä mitattuna Suomen suurin ja ripeimmin toteutettu kuntien yhdistyminen.

Haluan tässä yhteydessä esittää mitä parhaimmat kiitokseni kaikille tässä prosessissa mukana olleille. Työ oli meille kaikille niin operatiiviselle johdolle kuin poliittisille päätöksentekijöille, kuntien henkilöstölle, yrittäjille ja muille toimijoille kuin kuntalaisillekin haasteellisen innostava, mutta samalla yhteen kokoava prosessi. - Yhteinen tavoite ja vahva tahtotila olivat energiaksi muuntunut motivaattori koko tämän upean hankkeen takana.

Yhdistymispäätöksen jälkeinen tiivis yhteistyö on osoittanut eri osapuolilta hyvää yhteistyökykyä ja sitoutuneisuutta uuden kunnan rakentamiseen. Niin innokkaimmat yhdistymisen tukijat kuin kriittisesti hankkeeseen suhtautuneet ovat olleet myönteisellä panoksella rakentamassa uutta kuntaa. - Paljon on kuitenkin vielä tehtävää!

Uuden Jyväskylän kaupunginvaltuusto on valittu, se on jo aloittanut työnsä ja uuden kaupungin henkilöstö on vastuutettu vaativiin tehtäviinsä. Kaikki uuden Jyväskylän asukkaat ovat ensi hetkestä alkaen täysivaltaisa kaupunkilaisia ja kaikki uuden pinta-alaltaan laajenevan kaupunkimme osat, taajamat ja alueet ovat yhtä arvokkaita. Uudessa Jyväskylässä on myös yli 3000 maahanmuuttaja - ja ulkomaalaistaustaista asukasta. Myös he ovat uuden Jyväskylän täysivaltaisia asukkaita. Kaikilla asukkaillamme on yhdenvertaiset oikeudet, mutta myös yhtäläiset velvollisuudet kotikaupungissaan. – Uskon, että nöyrällä mielellä, mutta innostuneen motivoituneella asenteella olemme menossa uuteen Jyväskylään.

Maailman talouden tuulet tuivertavat hyisen puhurin tavoin emmekä voi täsmällisesti nähdä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Sen kuitenkin varmuudella tiedämme, että ensi vuosi tulee olemaan kaikille suomalaisille vaikeampi kuin pitkän nousukauden kasvun ja kehityksen vuodet.

Uusi Jyväskylä toimii yhteiskuntavastuullisesti. Alkavalla valtuustokaudella kohdistamme mm. ennätysmäiset investoinnit terveiden päiväkoti-, koulu- ja muiden julkisten palvelutilojen turvaamiseksi. Talonrakennusinvestointimme kaksinkertaistuvat ja kaikkiaan investointien määrä nousee seuraavien viiden vuoden aikana pitkälti yli 200 miljoonaan euroon. Nämä ovat paitsi välttämättömyysinvestointeja, myös merkittävää huolenpitoa kuntalaisistamme ja heidän työskentelyolosuhteistaan. - Tämä kaikki tarvitsee kuitenkin toteutuakseen oman aikansa.

Onnistunut yhdistyminen edellyttää konkreettisia rakenteellisia muutoksia ja uudistuksia. - On kirkkaana muistettava, että kun rakenteet muuttuvat, niin rakenteet myös muuttuvat. Se on myös koko kunta- ja palvelurakennehankkeen keskeisin tavoite.

Yhdistymissopimuksessamme on mielestäni viisaalla tavalla kuvattu uuden kunnan visio. Sen mukaan ”Jyväskylä on kilpailukykyinen kaupunki, joka tarjoaa kannustavat mahdollisuudet elämiseen, yrittämiseen ja opiskeluun”. - Mitä tämä sitten strategiana tarkoittaa, sitä lähtee uusi valtuusto heti alkuvuodesta määrittämään.

Koulutus-, sivistys- ja kulttuurikaupunki Jyväskylän historian eräs kansainvälisesti tunnetuimmista ja arvostetuimmista merkkihenkilöistä on varmasti akateemikko Alvar Aalto, jolle Jyväskylä oli hänen elämänsä suuri kaupunki.

Haluankin tämän historialliseen vaiheeseen sijoittuvan uuden vuoden puheeni lopuksi siteerata Alvar Aallon vuodelta 1925 olevaa huikeata, suorastaan spektaakkelimaista verbaliikkaa sijoitettuna oman aikakautensa Jyväskylään.

Näin siis Alvar Aalto: ”Tällä kaikella on vain yksi vika ja sekin heikkoihin ihmisiin nähden – tällä ajatuksella ei ole edeltäjiä.
Mutta kaupunkimme, joka on niin monessa ollut maamme ensimmäisenä, voinee sen kestää.
Se on huumaava ajatus. Se, että sen ensimmäinen ilmenemismuoto voidaan toteuttaa täällä, on vieläkin huumaavampi.
Se tuo loputtomien mielikuvien sarjan silmiemme eteen. Se on viileästi hermoja hyväilevä uni – joka toteutuu.”

Arvoisat uuden vuoden vastaanottajat

Nyt tuo hermoja hyväilevä uni ja tavoite uudesta Jyväskylästä toteutuu. Kaikki on valmista ja uusi vuosi 2009 voi tulla ja uusi Jyväskylän kaupunki on valmis käynnistämään toimintansa kaupunkilaistensa parhaaksi, yritystensä menestykseksi ja seutukuntansa kaikinpuoliseksi kehitykseksi.

Toivotan kaikille kaupunkilaisille oikein hyvää ja turvallista Uutta Vuotta 2009!

Kirkkopuiston uuden vuoden vastaanotto 31.12.2008
Kaupungintalon parveke
Uuden vuoden puhe Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson

* = linkki ulos
** = linkki seutusivuille

Uuden aallon Jyväskylä korostaa yhteistä kasvua ja voimien kokoamista. Tervetuloa toimimaan ja vaikuttamaan!
Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta