Suoraan sisältöön

Markku Andersson

Kaupunginjohtaja Markku AnderssonJyväskylä täyttää 175 vuotta vuonna 2012

Nuorekas Jyväskylä on kasvanut kauppapaikasta mainioksi kaupungiksi. Juhlavuoden aikana järjestetään monenlaista koettavaa ja nähtävää. Kutsumme edelleen järjestöjä, seuroja, yrityksiä ja eri toimijoita tuomaan omaa ohjelmatarjontaansa yhteiseen tapahtumakalenteriin. Tavoitteena on kaikkien kaupunkilaisten yhteinen juhlavuosi, joka näkyy muun muassa kouluissa ja eri puolilla kaupunkia.

Varsinaista syntymäpäiväviikkoa vietetään 19.-25.3.2012, mutta ohjelmaa on ympäri vuoden. Lisää tästä aiheesta: www.jyvaskyla.fi/175

Tiukkaa menokuria palvelut turvaten

Jyväskylän ja seudun vetovoima on edelleen hyvä ja menestys imagotutkimuksissakin on jatkunut. Syksyn 2011 Taloustutkimus Oy:n tutkimuksen mukaan Jyväskylä on imagoltaan edelleen suurten kaupunkien kärjessä. Jyväskylä menestyi parhaiten työvoiman saatavuudessa ja keskuksen kaupallisissa palveluissa.

Samaa hyvää viestiä tuovat suosiossa myös yliopisto ja ammattikorkeakoulu sekä ammatillinen koulutus. Kaupungin ja naapurikuntien väkiluvun nousu on jatkunut. Tällä hetkellä Jyväskylässä on asukkaita jo 132 000.

Velkaantuminen on yleinen piirre kaikilla Suomen suurilla kaupungeilla, niin Jyväskylässäkin. Velkaa tarvitaan, sillä investointien määrä pysyy edelleen korkeana. Vuonna 2012 Jyväskylässä turvataan edelleen peruspalvelut sekä peruskorjataan ja uudistetaan tiloja, kuten päiväkoteja, kouluja, terveysasemia ja uimahallia.

Samalla tarvitaan kuitenkin tiukkaa menokuria ja palvelujen tehostamista. Valmistelemmekin parhaillaan menoihin suunnattua säästöohjelmaa, mm. keinoja henkilöstömenojen hallintaan. Tämä siksi, että kaupungin noin 7000 työntekijän henkilöstökulut muodostavat yli 80% käyttömenoista.

Kuntasektorin eläköitymistahti on voimakas, joten ulkoisen rekrytoinnin tarve tulee olemaan tulevina vuosina melkoinen. Säästöpaineista huolimatta kaupungin henkilöstön asema on vakaa ja turvattu. Tiedämme, että kuntaosaajia tarvitaan jatkossakin kaupungin riveihin.

Kaupungin vuoden 2012 talousarvio löytyy täältä.

Kangas oivallinen esimerkki osallistamisesta

Kankaan alueen suunnittelu ja kehittäminen kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta teollisuusalueesta monipuoliseksi asumisen, työpaikkojen, palvelujen ja virkistyksen alueeksi on Jyväskylän keskusta-alueen lähivuosien merkittävin kaupunkikehityshanke.

Asukkaat ja eri toimijat ovat lähtenet innolla miettimään alueen toimintoja. Kymmenien hehtaarien alue antaa valtavasti mahdollisuuksia. Kankaan alueen ideakilpailu on tuottanut jälleen runsaasti palautetta. Lisää Kankaasta osoitteessa www.jyvaskyla.fi/kangas.

Viime aikoina kaupunki on kysynyt muutenkin aiempaa aktiivisemmin kaupunkilaisten mielipiteitä palveluista ja niiden kehittämisestä. Saatu palaute on hyvin arvokasta luodessamme asiakaslähtöistä toimintamallia uuteen palveluorganisaatioomme. Täysin uutena muotona aloitamme kansalaisraadit, joista lisätietoa saa osoitteessa www.jyvaskyla.fi/osallistu/kansalaisraati.

Asuntomessut vuonna 2014 kiinnostavat jo nyt

Jyväskylä valmistautuu esittelemään monipuolista kaupunkiasumista vuoden 2014 asuntomessuilla Äijälänrannassa. Noin 30 hehtaarin alue on kaavoitettu 900 asukkaan viihtyisäksi elinympäristöksi lähellä luontoa ja kaupungin sykettä. Toteutuksen korkeaa tasoa tuetaan myös vuoden 2011 arkkitehtuurikilpailulla, johon on saatu runsaasti osallistujia. Tonttien haku alkaa keväällä 2012. Lisätietoa www.jyvaskyla.fi/asuntomessut

Lutakko valmistuu vauhdilla

Jyväskylän Paviljongin ja koko Lutakon alueesta aina satamaan asti kehittyy entistäkin toimivampi tapahtuma-alue, kansainvälisestikin ainutlaatuinen kokonaisuus. Työtahti on huima ja uusia upeita rakennuksia kohoaa kiihkeällä vauhdilla, mm. Innova 2 ja uusi hotelli.

Markku Andersson
kaupunginjohtaja

Markku Andersson
p. 014 266 1501
etunimi.sukunimi@jkl.fi

Kaupunginjohtajan sihteeri Maarit Laukkala
p. 014 266 1505
maarit.laukkala@jkl.fi

Uuden aallon Jyväskylä korostaa yhteistä kasvua ja voimien kokoamista. Tervetuloa toimimaan ja vaikuttamaan!
 Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta