Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki

Palveluinnovaatiot ja tuottavuus –seminaari

Jyväskylän kaupunki, Kuntaliitto ja Valtiovarainministeriö järjestivät yhteistyössä Palveluinnovaatiot ja tuottavuus -seminaarin Jyväskylässä maanantaina 21.11.2011 klo 10–15 (Jyväskylän yliopisto, Agora Center, Lea Pulkkisen Sali).

Seminaarissa tarkasteltiin Jyväskylän kaupungin tuottavuutta lisääviä palveluinnovaatioita. Iltapäivän rinnakkaisosuutena Jyväskylän ammattikorkeakoulun Lutakko Living Labin, Kuntaliiton ja Jyväskylän kaupunkirakennepalveluiden järjestämässä palvelumuotoilutyöpajassa ideoitiin tulevaisuuden sataman palveluja.

Seminaari on osa suurten kaupunkien palveluinnovaatiot ja tuottavuus -seminaarisarjaa. Seminaarisarja on jatkoa vuonna 2010 käynnistyneelle 20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelmatyölle, ja sen tavoitteena on jakaa hyviä käytäntöjä ja innovatiivisia ratkaisuja tuottavuuden lisäämiseksi.

Seminaarisarja käynnistyi Lahdessa alkuvuodesta2011, jonka jälkeen suurten kaupunkienpalveluinnovaatioita ja tuottavuutta on käsitelty Vantaalla, Hämeenlinnassa ja Kuntamarkkinoilla. Lisää seminaarisarjan edellisistä tilaisuuksista

Seminaari linkittyy Keski-Suomen globaalin innovaatiokeskittymän käynnistymiseen. Lisää innovaatiokeskittymästä

Seminaarin esitykset:
PDF-tiedostoina ja videotallenteina

(ohjelma PDF-tiedostona)

Tilaisuuden avaus
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen
Videotallenne

Kaupungin tervehdys
Kaupunginjohtaja Markku Andersson
Videotallenne

Keski-Suomeenko innovaatiokeskittymä?

Innovaatiotoiminnan professori Antti Hautamäki, Jyväskylän yliopisto
Videotallenne

CLIQ-hanke ja osallistavan kaupunkisuunnittelun pilotti
Eu-koordinaattori, projektipäällikkö Laura Ahonen, Jyväskylän kaupunki ja verkostokätilö Antti Poikola, Hub Jyväskylä
Videotallenne

Kulttuuriluotsi
Kulttuuriluotsi-koordinaattori Hannemari Laitinen, Jyväskylän kaupunki

KymppiR-ohjelma: maankäyttö- ja palveluverkkoprosessien yhteensovittaminen Jyväskylässä
Kaavoitustutkija Anna Isopoussu, Jyväskylän kaupunki

Rehtorien sähköinen kokouskäytäntö
Opetusjohtaja Eino Leisimo, Jyväskylän kaupunki

Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet
Projektipäällikkö Riitta Pylvänen, Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy

Tuottavuutta ja työhyvinvointia – palvelutuoteperusteinen toiminnan ja talouden ohjaus päivähoitopalveluissa
Selvityshenkilö Pirjo Tuosa, Jyväskylän kaupunki

Iltapäivän rinnakkaisohjelmana klo 12.30–15.00 Jyväskylän ammattikorkeakoulun Lutakko Living Labin, Kuntaliiton ja Jyväskylän kaupunkirakennepalveluiden järjestämässä palvelumuotoilutyöpajassa ideoitiin tulevaisuuden sataman palveluja.
Työpajan tuloksia hyödynnetään osana sataman kärjen suunnittelua.
Johdatus työpajaan
Juha Ruuska, Lutakko Living Lab, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Videotallenne

Lutakon sataman kärjen suunnitelmat
Kaupunginarkkitehti Ilkka Halinen, Jyväskylän kaupunki
Videotallenne

Lutakko Living Lab on Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoima, palveluinnovaatioihin ja -muotoiluun erikoistuva käyttäjäkeskeinen innovaatio-, kehittämis- ja oppimisympäristö. Lutakko Living Lab toimii Enoll (European Network of Living Labs, http://www.openlivinglabs.eu/ ) -verkoston hallituksessa ja on osa Service Design Networkia (http://www.service-design-network.org/ ). Lisätietoja Lutakko Livinglabista osoitteissa http://www.lutakkolivinglab.fi , http://www.ilutakko.fi

Living Lab on käyttäjälähtöinen (user-driven) avoimen innovaation ekosysteemi, jonka avulla voidaan kehittää yhdessä käyttäjien kanssa hyödyntäjien (yritys tai julkinen toimija) tuotteita tai palveluita aidoissa käyttötilanteissa arjen keskellä. Living Labeissa käyttäjät toimivat arjen innovaattoreina.

Lisätietoja:

Tuula Jäppinen
asiantuntija, palveluinnovaatiot, Kuntaliitto
p. (09) 771 2583, 050 5200 385
tuula.jappinen[at]kuntaliitto.fi

Tapio Soini
Kehittämisjohtaja, innovaatiopalvelut, Jyväskylän kaupunki
p. (014) 266 1590, 0500 642 856
tapio.soini[at]jkl.fi

* = linkki ulos
** = linkki seutusivuille

Oma Jyväskylä - sähköinen asiointiportaaliMobiilikunta JyväskyläResurssiviisaus