1. Juuri työttömäksi jäänyt 19.10.2006 11:25 5 vuotta sitten
|
Jäin tuossa kuukausi sitten työttömäksi kun valmistuin yliopistosta. Takana on yhteensä kymmenessä vuodessa suoritettu insinöörin tutkinto, yksi kandin tutkinto ja eri alalta maisterin tutkinto. Välillä kokopäivätöissäkin muualla. "Osaamista" löytyy tutkinnon muodossa siis monelta alalta.
Työhakemuksia laitettu Jyväskylään ja lähikuntiin noin 70 kappaletta kuukauden aikana. No jos jotain kohta löytyisi - vaikka mitä työtä!
Moni tuttu yliopistosta valmistunut kaverini on samassa asemassa. No työttömiä on tietenkin kaikilla koulutustasoilla. Kun ei itse jäisi monien kavereideni tavoin vuosien työttömyysputkeen...
|
2. Nimetön 25.10.2006 13:41 5 vuotta sitten
|
Tyttäreni on myös suorittanut Fil,maisterin tutkinnon pääaineena saksankieli ja germaaninen kulttuuri.sivuaineena Espanjan kieli. Nyt valmistuttuaan on saanut muutaman tunnin saksankielen opetusta. Muulloin tekee kassan töitä Prisman kassalla. On välillä turhaantunut kun valitsi aikoinaan "väärän" kielen.Uskon että kun nuori yritää niin kyllä se tärppää kuitenkin jos ei täältä niin jostain muusta maasta
|
3. Nimetön 26.10.2006 10:02 5 vuotta sitten
|
Niinpä, olet liian koulutettu monelle työnantajalle. Eipä asentaja - koneistaja tarvitse inssin papereita-..
|
4. Juuri työttömäksi jäänyt 27.10.2006 11:33 5 vuotta sitten
|
Jyväskylässähän on paha tilanne kun valmistuu paljon porukkaa ammattikorkeasta ja yliopistosta. Työttömyys laskee kaikkinensa hitaasti, mutta es. Jyväskylässä oli kaksi vuotta sitten 400 työtöntä maisteria, niin nyt niitä on 600!
|
5. Nimetön 27.10.2006 12:16 5 vuotta sitten
|
Ehdottaisin että tyttäresi lähtee töihin Luxenburgiin EU-hommiin, siellä on suomalaisia tyttöjä/rouvia /poikia/miehiä sekä komission että parlamentin puolella. Rohkeasti vain yhteyden otto sinne. Palkat on ainakin kolmekertaa suuremmat kuin suomessa, asuminen siellä on tietenkinkalliimpaa, mutta asua voi saksan puolella, siellä on halpaa.
Oma tyttäreni on ollut jo yli 10 vuotta saksassa, ensin opiskeli, sitten oli töissä Luxenburgissa kielenkääntötoimistossa ja nyt on EU-parlamentissa. Ei nuoren , koulutetun ihmisen kannata jäädä suomeen, pienellä palkalla ja suurilla veroilla elämään. Elämää on muuallakin kuin suomessa, rohkeasti vaan yrittämään. Ei toki hänellä ole tullut väärää kieltä valituksi, mahdollisuuksia on vaikka millä mitalla.
|
6. Nimetön 13.11.2006 12:00 5 vuotta sitten
|
Mietitääs, että Jyväskylässä on esim. maan ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta. Ei kai voida kuvitella, että kaikki maan liikunnanopettajat työllistyisivät Jyväskylään?
Ja jos kaupungissa on asukkaita n.85 000 ja yhteensä n. 40 000 koululaista/opiskelijaa (yliopistossa n. 15 000 +), niin ei kaikille voi löytyä töitä Jyväskylästä. Tämä on realismia myös muilla yliopistopaikkakunnilla, valitettavasti. Yliopistojen tehtävänä on kuitenkin kouluttaa väkeä koko maan tarpeisiin. Kaikkea hyvää työnhakuun!
|
7. Nimetön 15.11.2006 10:51 5 vuotta sitten
|
Niin ja moni opiskelija on ennättänyt muodostaa perheen. Jos toinen osapuoli saa täältä töitä/on jo töissä, niin toisen osapuolen on vain etsittävä jotain hommia!
Sinkun on helpompi lähteä työn perässä muualle.
|
8. Akateeminen pätkätyöläinen 28.04.2008 10:13 3 vuotta sitten
|
Eiks taas vuodessa työttömyys yleisesti Jyvässeudulla hiukkasen pienentynny, paitsi akateeminen työttömyys...
|
9. Nimetön 02.05.2008 11:09 3 vuotta sitten
|
Mutta uimamaistereillepa avautuu taas kohta muutama kesäduunipaikka!
|
10. Työtön (n 2 kk) tuplamaisteri 23.05.2008 09:44 3 vuotta sitten
|
Ei ole lottovoitto syntyä maisteriksi yliopistokaupunkiin :-) No kyllä se tästä taas työpaikka löytyy!
|
11. Nimetön 30.05.2008 09:47 3 vuotta sitten
|
Miten synnytään maisteriksi?
|
12. Yx työtön maisteri 03.06.2008 12:36 3 vuotta sitten
|
Huitelee kuulemma jo 800 tuo työttömien maistereiden määrä Jyväskylässä...
|
13. Myös maisteri - myös työtön 22.08.2008 09:48 3 vuotta sitten
|
Virallinen Jyväskylän työttömien maistereiden määrä kesäkuussa oli 816.
|
14. Nimetön 12.09.2008 10:02 3 vuotta sitten
|
Hukkaan mennyt koulutus jos eivät osaa edes muuttaa.
|
15. Nimetön 19.09.2008 18:10 3 vuotta sitten
|
Entäs jos eivät ole sinkkuja...
|
16. Nimetön 26.09.2008 12:37 3 vuotta sitten
|
Éiköhän se siippa saisi sen postinkantajan/rakennustyöntekijän/taksinkuljettajan/hampurilaisbaarin työntekijän homman jostain toisestakin kaupungista...
|
17. Työtön maisterismies 29.09.2008 09:32 3 vuotta sitten
|
Mutta ku mun siippa (on nainen) on akateemisisessa virassa.!
Sai paikan sijaisuuden kautta kun oli onneakin mukana, mutta kukas maisteri täällä muulla tavoin paikkaa sais kuin hirveällä onnella tai suhteilla...
|
18. Työtön maisteri 01.10.2008 18:40 3 vuotta sitten
|
No onhan maistereilla nyt "huonot ajat" koko Suomessa.
Googlettamalla "maistereita työttömänä" löytyvät seuraavat Talouselämän artikkelit.
Jo vuoden 2006 Talouselämän artikkelissa ("Työttömiä maistereita enemmän kuin lamavuosina") todetaan seuraavasti:
"Akateemisten työttömien määrä on selkeässä kasvussa. Työttömien maisterien määrä on ylittänyt akateemisten etujärjestön Akavan mukaan jo lamavuosien tason."
Tästähän tilanne koko Suomessa ja Jyväskylässäkin on huonontunut, kuten ylläolevista luvuista voidaan päätellä. Pari vuotta sitten noin 600 työtöntä maisteria, vuosi sitten reilut 700 ja nyt yli 800!
Ja näin tuossa uudessa Talouselämän artikkelissa ("Maistereita tulee nyt tulvaksi asti"):
"Akateeminen työttömyys on viime aikoina muutenkin hiljalleen kasvanut...Työttömyysaste on laskenut vähemmän koulutetuilla. Akateemisilla aloilla on työnantajan markkinat", Sainio sanoo.
Siis että työttömyysaste on laskenut vähemmän koulutetuilla, mutta ei akateemisilla. Moni tuttunikin on huomannut, että hyvillä/erinomaisilla papereillakaan ei pääse muuta kuin kortistoon. Harmittaa...
|
19. Nimetön 05.10.2008 17:26 3 vuotta sitten
|
No koko Suomessa maistereita on työttömänä varmaankin jo 15 000 ja työttömien tohtoreiden määrä alkaa varmaankin lähennellä 1000, että silleen...
|
20. Nimetön 07.10.2008 18:19 3 vuotta sitten
|
Tämän päivän Turun Sanomien (7.10.2008) mukaan ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita työttömiä on yhteensä yli 21 000!
"Korkeasti koulutettujen osuus työttömistä on kasvanut kymmenen vuoden aikana yli kolme prosenttiyksikköä. Maan työvoimatoimistoissa oli elokuun lopussa yli 11 000 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta työtöntä työnhakijaa. Määrä on kolme tuhatta enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
Samaan aikaan, kun akateeminen työttömyys kasvaa, työttömien kokonaismäärä vähenee. Työttömien määrä on kymmenessä vuodessa vähentynyt reilulla sadallatuhannella.
Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa reilut 10 000. Näistä joka neljäs oli koulutukseltaan insinööri."
Ei ole meillä liian helppoa - ei!
|
21. Akateeminen työtön 14.10.2008 21:32 3 vuotta sitten
|
Niin ja vaikeimmin maisterit työllistyvät juuri Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa...
|
22. Nimetön 20.10.2008 21:48 3 vuotta sitten
|
Niin ja täytyy vielä todeta, että kesällä oli koko Suomessa peräti lähes 15 000 ylemmän korkekoulututkinnon suorittanutta työttömänä, koska mm. moni opettaja on työtön kesällä...
Muutenkin tuo yli 11 000 ylemmän ja yli 10 000 alemman korkakoulututkinnon työtöntä on todella suuri määrä fiksua ja työtä haluavaa ihmistä poissa hyvinvointi-Suomea rakentamasta. No kouluja lakkautetaan, nuorisotyöstä karsitaan ja muutenkin hyvinvointiyhteiskuntaa edelleen ajetaan alas...
Niin ja itse olen nyt ns. akateemisten työttömien kurssilla, siis poissa työttömyysluvuista, että kurssilaiset työttömyyslukuihin päälle!
|
23. Eeva Willberg 03.02.2009 17:10 3 vuotta sitten
|
Hei kaikille keskusteluun osallistuneille!
Akateemisia työttömiä on Suomessa virallisen tiedon mukaan jo 10 000. Lisäksi työttömiä on käytännössä katsottuna enemmän, koska työttömyyskurssit ja erilaiset täsmäkoulutukset eivät ole mukana em. luvuissa.
Monet koulutetut eivät pääse ns. alemman tason tehtäviin, vaikka haluaisivatkin. Esimerkiksi postinkantajaksi ei maisteri pääse, ellei sitten ole suhteita postiin. Postinkantajan paikkaa haetaan runsaasti, jos sellainen tulee auki ja läheskään kaikki eivät pääse töihin tämäntyyppisiin tehtäviin, vaikka haluaisivat. Suurin osa vapaana olevista työpaikoista on esimerkiksi lähihoitajille, sairaanhoitajille ja vastaaville suunnattuja. Työvoimapula kyseisillä aloilla johtaa siihen, että mediat ja politiikot puhuvat yleisesti työvoimapulasta, vaikka kyseessä on hyvin pienen alueen työvoimapula ja useimmilla työaloilla tulee puhua paremminkin työpaikkapulasta.
Lisäksi Kluuvin työvoimatoimisto Helsingissä kertoi, että akateemisia työttömiä on myös Helsingissä. Tammikuussa 2009 niitä on jo yli 3 000. Siirtyminen perheen kanssa Helsinkiin ei ole helppoa, jos ei ole varmaa työpaikkaa tiedossa. Asuminen Helsingissä on todella kallista myös maisterille. Tiedän tämän, koska olen kotoisin Helsingistä ja minulla asuu paljon tuttuja pääkaupunkiseudulla. Lisäksi uusien työpaikkojen luomiseen ei ole strategiaa eikä taida olla poliittista tahtoakaan. Tulevaisuudessa todennäköistä onkin, että työpaikoista on entistä kovempi pula monilla aloilla, ei pelkästään korkeakoulutuksessa olleelle.
On aika herätä kansallisella tasolla luomaan työllistymisstrategiaa ja uusia työpaikkoja. Muuten tilanne voi kärjistyä ennalta arvaamattomalla tavalla. Työttömyys on yhteiskunnalle äärimmäisen kallista eikä tuota mitään. On kaikkien etu pyrkiä täystyöllisyyteen. Monissa maissa pyritään luomaan työpaikkoja kaikille, ei puolittamaan työttömyyttä, mikä tuntuu olevan suomalaisen politiikan keskeinen tavoite. Näin alhaisilla tavoitteilla ei saavuteta tuloksia. Ehdotan, että perustetaan kansallinen työryhmä pohtimaan työllisyyspolitiikkaa Suomessa ja luodaan konkreetteja ehdotuksia siitä, miten työpaikkoja voidaan luoda lisää Suomeen!
Terveisin Eeva Willberg
|
24. Nimetön 12.02.2009 14:17 2 vuotta sitten
|
Juu toi 10 000 luku on ylemmän korkeakoulututkinnon osalta. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita työttömiä on myös noin 10 000...ja kursseilla olevat ym. päälle.
|
25. Huolestunut 13.02.2009 14:31 2 vuotta sitten
|
Kyllä jotain tarttis tehdä!
Akateeminen työttömyys ja sen kasvu koko 2000-luvun ajan on koskettanut ja koskettaa monia! Enää ei voida puhua siitä, että akateemisia olisi työttöminä vain erikoisemmilla aloilla, vaan viime syksynä oli oikeustieteen kandeja työttömänä noin 400 + maisterit, kasvatustieteen maistereita työttömänä noin 700, kauppatieteiden maistereita yli 1000 työttömänä samoin diplomi-insinöörejä, filosofian maistereita työttömänä 3000, inssejä AMK/opisto 3000 työttömänä jne.
Tuohon mainitsemaasi 10 000 työttömän ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneeseen vielä, että luku on kesäisin vielä noin 5000 suurempi! Lisäksi työttömänä on reilut 10 000 näitä alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita, kuten viime aikoina yhä enemmän kandivaiheessa valmistuneita, insinöörejä ym.
Kyllähän akateeminen työttömyys on pullonkaula etenkin yliopistokaupungeissa, joissa akateemisen työttömyyden kasvu on ollut erityisen nopeaa viime vuosina. Moni valmistunut kokeekin itsensä petetyksi, kun hyvä koulutus menee työttömänä hukkaan.
Toki elämme nyt vaikeita aikoja muutenkin, koska joulukuun lopussa oli työvoimaministeriön mukaan 240 000 työtöntä työnhakijaa ja lomautettuja kymmeniä tuhansia ja luvut synkkenevät koko ajan. Muistaakseni työvoimapoliittisissa koulutuksissa on varsin paljon väkeä ja mm. hehän eivät työttömyysluvuissa näy.
|
26. Ammatinvalinta 16.02.2009 15:19 2 vuotta sitten
|
Samaan aikaan kun akateemiset ym. korkeakoulutetut jäävät työttömiksi, niin monissa ammateissa on huutava työvoimapula. Työtä on mutta tekijöitä puutuu. Onkohan niin, että maamme nuoriso joko houkutelaan tai se itse hakeutuu ammatteihin ja koulutuksiin, joita ei tarvita. Vaikuttaa siltä, että maistereiden, insinöörien jne. tulisi vielä kerran harkita ammatinvalintaansa ja tehdä uusia johtopäätöksiä. Onhan se aivan järjetöntä kouluttautua aloille, joissa töitä ei riitä kaikille. Järkevämpää on kääntää kelkka ja opiskella vaikka rakennusmestariksi, joista on huutava pula, jos kerran maisterille ei löydy töitä. Tämä vain yhtenä esimerkkinä.
|
27. JKL:n Ylioppilaslehti 6/2009 06.04.2009 21:13 2 vuotta sitten
|
Akateeminen työttömyys tuplaantunut Jyväskylässä 2000-luvun aikana...
|
28. Uutta tietoa: 31.07.2009 15:26 2 vuotta sitten
|
Pari päivää sitten julkaistiin mm. jälleen "syntynyt" uusi ylemmän korkeakoulututkinnon (maisteri/DI/arkkitehti ym., lisuri tai tohtori) käyneiden työttömien ennätys - 14000!
Lisäksi alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita työttömiä (kandit, insinöörit ym.) oli 15000, eli lähes ennätyslukemat!
Työttömänä on toki kymmenkertainen määrä muita työttömiä kuin nämä 29 000 ns. akateemista työtöntä, mutta akateemisen työttömyyden kasvu vuosi vuodelta on surullinen juttu.
Moni hyvin paperein valmistunut ja työttömäksi viime vuosina joutunut akateeminen niin kuin muunkin koulutuksen saanut kokee tulleensa petetyksi...
Akava:
27.7.2009
Työttömyysepidemiaa ei saa tartuttaa julkiselle sektorille
– Hallituksen täytyy pitää työttömyyden torjunta koko ajan mielessään, kun se päättää valtion ensi vuoden budjetista, Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen teroittaa valtiovarainministeriön budjettiriihen alla. – Maailmantalouden hiipuneelle kysynnälle hallitus ei voi mitään, mutta julkisen sektorin työllisyys on valtiovallan käsissä. Hallituksella on mahdollisuus estää laman syveneminen julkiselle sektorille huolehtimalla kuntasektorin rahoituksesta. Hallituksen ei kuitenkaan pidä kuvitella, että kuntien talousahdinko hoidettaisiin kuntoon mitätöimällä palkankorotukset, Viljanen muistuttaa.
Viljanen katsoo, että taantuman takia valtion tuottavuusohjelman toimeenpanoa olisi syytä siirtää myöhemmäksi, vaikka rakenteelliset muutokset ovatkin tarpeen. Esimerkiksi oikeuslaitoksessa on kova resurssipula, mutta samaan aikaan tuottavuusohjelma heikentää tilannetta entisestään. Viljanen odottaakin hallitukselta rohkeutta arvioida uudelleen jo tehtyjä ratkaisuja.
Työttömyyden pelätään nousevan kymmeneen prosenttiin tulevan talven aikana. Ihmisten syrjäytyminen työmarkkinoilta on estettävä, jotta suhdannetyöttömyys ei muutu pysyväksi, rakenteelliseksi työttömyydeksi. Siinä koulutus on keskeisellä sijalla.
– On varmistettava, että lomautetut ja työttömät hankkivat lisäkoulutusta, jotta heidän osaamisensa on ajan tasalla, kun taantuma taittuu. Hallituksen on huolehdittava siitä, että maan kilpailukyky säilyy.
Erinäisistä koulutushankkeista on jo sovittu, mutta ne eivät ole edenneet tarpeeksi nopeasti, vaan ovat juuttuneet byrokratiaan. Akava vaatii, että aikuiskoulutustuen muutokset saatetaan voimaan heti ensi vuoden alusta, eikä vasta syksyllä 2010. Valtion budjettiin on varattava ensi vuodeksi 4,2 miljoonaa euroa uudistuksen toteuttamista varten.
– Hankkeita on nyt kiirehdittävä. Työttömyysuhan alla elävän kannalta on iso ero sillä, tuleeko jokin uudistus voimaan maalis- vai marraskuussa. Päätöksissä viivytteleminen on vastuutonta, puheenjohtaja Viljanen sanoo.
AKAVA ON HUOLESTUNUT YHÄ KASVAVASTA KORKEASTI KOULUTETTUJEN TYÖTTÖMYYDESTÄ. YLEMMÄN KORKEAKOULUTUTKINNON SUORITTANEIDEN TYÖTTÖMYYS ON PAHENTUNUT YLI 21 PROSENTTIA VUODESSA JA ALEMMAN TUTKINNON SUORITTANEIDEN YLI 30 PROSENTTIA. ERITYISEN HUOLESTUNUT VILJANEN ON NUORISTA JA VASTAVALMISTUNEISTA, JOTKA EIVÄT PÄÄSE EDES TYÖURAN ALKUUN. AKAVAN TYÖTTÖMYYSTILASTOJEN MUKAAN VASTAVALMISTUNEIDEN MAISTEREIDEN TYÖTTÖMYYS ON NOUSSUT 44 PROSENTTIA VUODESSA.
– Mitä parempi työllisyys maassa on, sitä vakaampi on myös julkinen rahoituspohja, puheenjohtaja Viljanen muistuttaa.
Verotuksen kiristäminen leikkaisi kotimaista ostovoimaa ja olisi omiaan syventämään ja pitkittämään taantumaa.
Vaikka taloudellinen tilanne juuri nyt on vaikea, hallituksen täytyy pitää kiinni tavoitteestaan alentaa palkansaajien tuloverotusta pitkällä aikavälillä. Vuoden 2010 valtion budjetissa palkansaajien tuloverotusta tulee korjata siten, että palkansaajien verotus säilyy kaikilla tulotasoilla tämän vuoden tasolla ansioiden noususta sekä mahdollisista kunnallisveron ja palkansaajien sosiaaliturvamaksujen kiristymisestä huolimatta.
|
29. Nimetön 27.08.2009 06:53 2 vuotta sitten
|
Kaikki haluavat nykyään olla korkeasti koulutettuja.Kouluista pukkaa solkenaan maistereita, diplomi-insinöörejä,tohtoreita jne..Totuus on se ,etteivät kaikki voi kuitenkaan olla pomoja ja esimiehiä ja johtajia.Silti kuvitellaan,että jos korkeasti koulutettuja on liikaa ja heillä työttömyys on noussut vuodessa 44 % niin koulutetaan vielä korkeammalle.
"Erinäisistä koulutushankkeista on jo sovittu, mutta ne eivät ole edenneet tarpeeksi nopeasti, vaan ovat juuttuneet byrokratiaan. Akava vaatii, että aikuiskoulutustuen muutokset saatetaan voimaan heti ensi vuoden alusta, eikä vasta syksyllä 2010. Valtion budjettiin on varattava ensi vuodeksi 4,2 miljoonaa euroa uudistuksen toteuttamista varten."
Järki hoi..Joidenkin on kuitenkin tehtävä se fyysinenkin työ.
|
30. Akava: 11.11.2009 22:56 2 vuotta sitten
|
"Akavalaisten työttömyys -katsaus
Akavan työttömyyskatsaus, heinäkuu 2009
Työttömyyden kasvu jatkuu
1. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet
Heinäkuun 2009 lopussa työttömänä oli 15 364 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta henkilöä, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuosi sitten määrä oli 13 605 ja se oli silloinen kaikkien aikojen ennätys. Vuodessa on siis tullut melkein 1 800 työtöntä lisää, mikä on prosenteissa noin 13. Kahden vuoden kasvuksi kirjataan lähes 3 000 henkilöä.
Työttömien ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden lukumäärä kasvoi voimakkaasti vuoteen 2005 saakka, jonka jälkeen se on pysynyt käytännössä muuttumattomana tai korkeintaan aavistuksen laskenut. Jo vuoden 2008 toukokuusta lähtien työttömien määrä on ollut taas noususuunnassa. Kasvu alkoi siis puolisen vuotta yleisen työttömyyskehityksen edellä. Työttömyyden kasvutrendi jatkuu todennäköisesti tulevinakin kuukausina, koska talouden suhdannetilanne on edelleen heikentynyt.
2. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet
Työttömyys on tällä hetkellä selvästi nopeammassa kasvussa kuin ylemmällä korkeakouluasteella. Heinäkuun lopussa 2009 työttömänä oli 16 490 alemman korkeakoulututkinnon suorittanutta henkilöä, mikä on uusi kaikkien aikojen ennätys. Vuotta aiemmin työttömien määrä oli 12 504, joten kasvua vuodessa on siis tullut melkein 4 000 henkilöä, mikä prosenteissa on vajaat 32.
Työttömien alemman korkeakouluasteen suorittaneiden lukumäärä kasvoi vuoteen 2005 saakka, jonka jälkeen se on laskenut melko tasaisesti. Viime vuoden vaihteessa lasku pysähtyi, ja nyt työttömien määrä on noussut ennätystasolle. Se on myös kasvanut selvästi yleistä työttömyyden kasvunopeutta kovemmalla tahdilla.
3. Tutkijakoulutuksen suorittaneet
Työttömyys on tyypillisesti kasvussa ja nyt aika ripeässä sellaisessa. Heinäkuun lopussa työttömänä oli 852 tutkijakoulutuksen suorittanutta (yl. lisensiaattia tai tohtoria), mikä onkin uusi kaikkien aikojen ennätys. Vuotta aikaisemmin työttömien lukumäärä oli 745, joten kasvua vuoden aikana tuli yli 100 henkilöä, mikä on prosenteissa reilut 14.
Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna työttömien tutkijakoulutuksen suorittaneiden lukumäärä kasvoi 1990-luvun laman aikana selvästi alle 100 henkilön tasolta vuosikymmenen loppupuoliskolle mennessä 500-600 henkilön tasolle, jolta se laski 2000-luvun alkuvuosina hetkeksi noin 400-500 henkilöön. Tämän jälkeen se nousi ripeästi vuoteen 2005 saakka, jolloin määrä vakiintui noin 600–700 työttömän tasolle. Kasvu nykyisiin ennätyslukemiin alkoi vuoden 2008 aikana."
|