Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Elinkeino ja työllisyys: uutinen » Kiinteistöjohtaja Esko Eriksson siirtyy uusiin haasteisiin

Kiinteistöjohtaja Esko Eriksson siirtyy uusiin haasteisiin

Jyväskylän kaupungin pitkäaikainen kiinteistöjohtaja Esko Eriksson on siirtynyt eläkkeelle 1.6.2018. Esko Eriksson on toiminut päätyönään Jyväskylän kaupungin kiinteistöjohtajana Tilapalvelu-liikelaitoksessa vuodesta 1994 ja julkisen sektorin kiinteistöliiketoimialalla vuodesta 1981 alkaen. Päätyönsä ohella Eriksson on toiminut myös Jyväskylän kaupungin omistaman Education Facilities Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2001 alkaen ja Jyväskylän Jäähalli Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2010 alkaen, jälkimmäisen tehtävän jatkuessa edelleen.

Eriksson, Jyväskylän Tilapalvelun perustaja ja kehittäjä, muisteli uraansa ja sen sattumuksia sekä julkisella kiinteistöliiketoimialla edelläkävijän maineessa olevan Jyväskylän Tilapalvelun alkutaivalta ja merkitystä Jyväskylän kaupungille Tilapalvelun verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa.
Haastatteluun tästä.

JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU
www.jyvaskyla.fi/tilapalvelu

1.6.2018Taija Viinikka

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje