Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Sosiaaaliohjauksen tarjoaminen terveysasemilla tuottaa tulosta Jyväskylän yhteistoiminta-alueella

Sosiaaliohjauksen tarjoaminen terveysasemilla tuottaa tulosta Jyväskylän yhteistoiminta-alueella

Sosiaalipalveluiden vieminen terveysasemille vaikuttaa asiakkaiden hoidontarpeeseen ennaltaehkäisevästi. Moniammatilliselle yhteistyölle onkin tilausta tulevissa sote-keskuksissa, osoittaa Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla käynnissä oleva valinnanvapauskokeilu.

Asiakkailta saadun palautteen mukaan sosiaalipalveluiden vieminen terveyspalveluiden yhteyteen on toimiva ratkaisu.

– Sosiaaliohjauksen rantauduttua terveysasemille useimmat asiakkaat ovat saaneet tarvitsemansa neuvonnan kertakäynnillä, joskus jopa puhelinsoitolla. Näin apua saadaan valitulta asemalta kokonaisvaltaisemmin, toteaa valinnanvapauskokeilun projektityöntekijä, sosiaaliohjaaja Marita Korhonen.

Sosiaaliohjauksen vieminen terveysasemille on osa parhaillaan keskustelussa olevaa valinnanvapauslakia. Lakiluonnoksen mukaan sosiaaliohjausta tulee jatkossa saada terveyspalveluiden ohessa sote-keskuksista.

– Tarve sosiaaliohjaukselle voi johtua hyvin monenlaisista asioista, kuten yksinäisyydestä, päihdeongelmista, toimeentulon ongelmista tai etuuksien hakemiseen liittyvästä avuntarpeesta. Näihin ongelmiin ei terveyspalvelut voi vastata. Samoissa tiloissa toimivan sosiaaliohjaajan tehtävänä onkin tarjota asiakkaalle neuvontaa ja ohjata tarvittaessa eteenpäin tarkoituksenmukaisimpien palveluiden ääreen, Korhonen kertoo.

Sote-palveluiden integraatio ennaltaehkäisee ja säästää

Sosiaaliohjauksella on ennaltaehkäisevä merkitys asiakkaan hoidontarpeen kannalta, mutta myös taloudellisessa mielessä. Asiakkaan tilanteen kokonaisvaltainen kartoittaminen ennen hoitoon siirtymistä tuo säästöjä, sillä sosiaaliohjauksella turhaa hoitoon hakeutumista voidaan karsia.

– Säästöt eivät synny heti, vaan vasta pitemmällä aikavälillä. Lähipalveluna tarjottava sosiaalipalvelu auttaa puuttumaan ongelmiin nykyistä aikaisemmassa vaiheessa ja eri ammattilaiset tekevät työtä asiakkaan rinnalla yhteistä tavoitetta kohti, Korhonen muistuttaa.

Henkilöstö jalkautuu sote-keskuksiin

Maakunta- ja sote-uudistuksen sekä valinnanvapauden toteutuessa sote-keskukset olisivat lakisääteisesti velvoitettuja tarjoamaan sosiaaliohjausta. Sosiaaliohjauksen henkilöstölle tämä tarkoittaa jalkautumista maakunnan sote-keskuksiin. Jyväskylän yhteistoiminta-alueella käynnissä oleva kokeilu osoittaa, että palvelulle on tilausta.

– Kysyntää on ja palaute asiakkailta on myönteistä. Tämä on ennen muuta asiakaslähtöinen toimintatapa, sillä sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatiossa palvelut viedään sinne, missä niitä tarvitaan, Korhonen perustelee.
– Aikuissosiaalityön sosiaaliohjaajien puoleen voi edelleen kääntyä oman kunnan sosiaaliasemalla.

Asiakkaiden palautetta haetaan aktiivisesti. Suunnitteilla on, että sosiaaliohjaajien työskentelyä tullaan havainnoimaan ja asiakkaita haastattelemaan, jotta toimintaa päästään kehittämään yhä asiakaslähtöisempään suuntaan.

Lisätietoja:
Marita Korhonen, valinnanvapauskokeilun projektityöntekijä, sosiaaliohjaaja, p. 014 266 3160, etunimi.sukunimi(at)jkl.fi
Riitta Pylvänen, projektipäällikkö, Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten valinnanvapauskokeilu, p. 050 590 1525, etunimi.sukunimi(at)jkl.fi
Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten valinnanvapauskokeilun verkkosivut

12.6.2018Elina Gråsten

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje